Monipuolinen kattaus matkailutärppejä Puun Tarinan hengessä


Rautalammin-Konneveden luontomatkailun koordinointihanke ja Äänekosken maaseutumatkailuhanke järjestivät 7. ja 8. päivä tammikuuta Puun Tarina -teemalla matkailupalvelujen testipäivän.

Tarkoituksena oli testata kansainvälisille matkanjärjestäjille suunnatun opastetun kierroksen kohteita ja yhteistyöyrittäjien palveluja sekä toimintaa luonto, kulttuuri- ja erilaiset liikunnalliset harrastukset edellä. Johtavana teemana oli suomalainen puu ja mitä kaikkea puusta voi tehdä ja mihin puu ja metsät liittyvät.

Yhteistyökumppaneina olivat (ei missään tietyssä järjestyksessä) Leksan Lastu, Äänekosken taidemuseo, Suoramyyntiosuuskunta Torpparit, Hiekkaharjun Kartano, Keitele-museo, Kapeenkoski Oy, Sirpa Hasa, Eräruokapalvelu Ilonen Hauki, Jyväskylän Yliopisto, Jukola Industries, Rämäkkä Holidays, Matin Puupaja, Artteli Shop ja KalajaRetkeily.

Kahden testipäivän aikana kävimme läpi käytännössä kaikki mahdolliset kohteet, joissa oli tarkoitus vierailla matkanjärjestäjienkin kanssa. Aikataulu oli kiireinen, sillä periaatteessa kahteen päivään piti saada mahdutettua kolmen päivän verran ohjelmaa. Tosin testiryhmässä oli vähemmän osallistujia, joten toteutus oli mahdollinen lyhyemmässäkin ajassa.

Tässä blogijutussa keskityn kuitenkin varsinaisiin matkanjärjestäjäpäiviin, mutta osa kuvista on myös testipäiviltä.

”The Tree Story” maalla, merellä ja ilmassa

Käytyämme testipäivät onnistuneesti läpi, totuuden hetki koitti sunnuntai-iltapäivänä 15. tammikuuta, kun lähdimme noutamaan yhdeksää useasta eri maasta kotoisin olevaa matkanjärjestäjää Jyväskylän lentoasemalta.

Tilausliikenne Hokkisen bussin kyydissä allekirjaillun lisäksi Elena Domracheva ja Irina Sizova (Venäjä), Aleksei Salomatov (Venäjä), Freddy Byn (Belgia), Anges Wesselius (Alankomaat), Jenny Maanpää (Kiina/Suomi), Agnes Nagy (Unkari), Vivian Li (Kiina/Suomi) sekä Jürgen Schwenkschuster (Saksa).
Tilausliikenne Hokkisen bussin kyydissä allekirjaillun lisäksi Elena Domracheva ja Irina Sizova (Venäjä), Aleksei Salomatov (Venäjä), Freddy Byn (Belgia), Anges Wesselius (Alankomaat), Jenny Maanpää (Kiina/Suomi), Agnes Nagy (Unkari), Vivian Li (Kiina/Suomi) sekä Jürgen Schwenkschuster (Saksa). Kuvan otti Rositsa Bliznakova (Kiehtova Maisema -hanke, Suomi/Konnevesi).

Lento saapui ajallaan, ja vieraiden vastaanoton jälkeen ohjasimme heidät bussiin, joka ajoi meidät ensimmäisenä Äänekoskelle Äänekosken Taidemuseolle. Taidemuseolla pääsimme tutustumaan museon toiminnan esittelyn jälkeen siellä oleviin taide- ja valokuvateoksiin sekä nauttimaan runsaista luonnon-  ja lähiraaka-aineista valmistetuista suupaloista, jotka oli taidolla valmistanut Suoramyyntiosuuskunta Torpparit.

Herkkua on siinä monenlaista, vaikkei ole edes joulu!
Herkkua on siinä monenlaista, vaikkei ole edes joulu!

Taidemuseolta lähdettiin täysin vatsoin kohti sympaattista puutyöpajaa Leksan Lastua, jossa tutustuimme niin itse puutyömestari Leo Lahdelmaan kuin myös Leena Porrassalmeen, joka vastaa yrityksen johtamisesta – sekä tietysti myös uskomattoman hienoihin ja monipuolisiin puutöihin, joita Lahdelma valmistaa.

Puutyöpajan lisäksi sunnuntain kalenderiin ei ollutkaan sitten edes yritetty ängetä muuta kuin majoittuminen ja illallinen Konneveden Tankolammilla sijaitsevassa Hiekkaharjun Kartanossa. Katja Kuusisen omistama entinen kunnalliskoti on toiminut jo pitkään tasokkaana ruoka- ja majoituspaikkana tilausasiakkaille.

Hiekkaharjun päärakennus valojen loisteessa. Kuva: Upe Nykänen
Hiekkaharjun päärakennus valojen loisteessa. Kuva: Upe Nykänen (Jalkaisin-blogi)

Illallisella matkanjärjestäjät pääsivät tutustumaan alueen matkailu- ja retkeilypalveluyrittäjiin, ja tunnelmallisessa Hiekkaharjun päärakennuksessa aika vierähtikin rattoisasti aina lähelle puolta yötä.

Seuraavana aamuna runsaan ja maittavan aamupalan jälkeen olikin jo aika lähteä maanantain ensimmäiselle rastille Suolahden vanhalle rautatieasemalle, jossa Keitele-museo Oy järjestää tilausmatkoja vanhoilla museojunilla, niin sanoituilla ”lättähatuilla”, jotka liikennöivät vakituisesti Suomen rautateillä 50-luvulta 80-luvun lopulle saakka.

Vanhat kunnon siniset vaunut kiskoilla kohta luotettavan Dm7-dieselin kiskomana.
Vanhat kunnon siniset vaunut kiskoilla kohta luotettavan Dm7-dieselin kiskomana.
Saimme museojunaliput, joiden avulla pääsimme matkustamaan vanhemman ajan tunnelmaa huokuvassa junassa Suolahdesta Äänekosken keskustaan. Matkalla ohitimme rakenteilla olevan ja tämän vuoden puolella valmistuvaksi kaavaillun jättimäisen biotuotetehtaan.

Suolahden asemalle ei enää liikennöidä, mutta sinne johtaa sivuraide, joka yhdistyy pääraiteeseen, jolta oheinen kuva.
Suolahden asemalle ei enää liikennöidä, mutta sinne johtaa sivuraide, joka yhdistyy pääraiteeseen, jolta oheinen kuva.

Ääneseudun Kehityksen toimitusjohtaja Sari Åkerlund kertoi tehtaasta ja sen toiminnasta sekä merkityksestä alueelle sekä koko Suomelle. Äänekoskella meitä odottikin jo kyyti, jolla pääsimme päivän ensimmäiselle todella vauhdikkaalle rastille, nimittäin Kapeenkoskelle ja siellä koskikelkkailemaan.

Jo testipäivän aikana tuli selväksi, että testaajien ennakkotunnelmat joutumisesta/pääsemisestä jääkylmän veden vietäväksi vaihtelivat pienestä pelosta aivan älyttömään innostukseen. Samaa oli aistittavissa myös varsinaisena ohjelmapäivänä ulkomaisissa matkanjärjestäjissä. Viisi rohkeaa päätti ottaa niin sanotusti härkää vehkeistä ja laskea Kapeenkosken asiantuntevien ohjaajien Teijo Haapakosken ja Katriina Pekkalan avustuksella.

"Joki, jolta oli paluu". Kuvassa vasemmalta Jenny, Agnes, Freddy, Jürgen ja toinen Agnes.
”Joki, jolta oli paluu”. Kuvassa vasemmalta Jenny, Agnes, Freddy, Jürgen ja toinen Agnes.
Itse seurasin toimintaa koskiveneestä käsin kuvaten, seuranani yksi matkanjärjestäjistä, Vivian. Koskivenettä ohjasi Kapeenkosken toimitusjohtaja Aimo Hernesaho.
Kaikilla koskikelkkailijoilla oli päällään märkäpuku ja kelluntaliivit sekä räpylät, ja jälkeen päin ajatellen ehkä minullakin olisi pitänyt olla sellaiset, sillä kosken voimakkaimmassa kohdassa aalto heitti veneeseen niin paljon vettä, että siinä kastuivat sekä kamera että housuni. Illalla sainkin levittää kankkuun runsaasti tiikerisalvaa, että veri lähti taas kiertämään.

Ennen vaativampaa laskuosuutta harjoiteltiin potkuja ja kelkan ohjaamista.
Ennen vaativampaa laskuosuutta harjoiteltiin potkuja ja kelkan ohjaamista.

Kapeenkoskella nautimme myös monipuoliset tarjoilut päärakennuksen tuvassa ennen kelkkailua, ja näyttihän se eväs maistuvan senkin jälkeen, kun kaikki olivat turvallisesti päässeet kuivalle maalle. Kaikkien laskeneiden kasvoilla oli leveä hymy ja punaiset posket. Varmasti mahtava kokemus!

Hauskaa oli! Kuvassa Agnes Nagy.
Hauskaa oli! Kuvassa Agnes.
Vaatteiden vaihdon ja lämmittelyn jälkeen ei muuta kuin takaisin bussiin ja kohti Konnevedellä sijaitsevaa entisen Myllykoski Oy:n ja nykyään Konneveden kunnan omistamaa Siikapirttiä, jossa eräruokapalvelu Ilonen Hauki Mari Olkolan johdolla oli valmistanut kaikille erinomaista eräruokaa, mm. loimulohta, sienikeittoa, kasvis-kala-lihanyytin ja jälkiruoaksi marjapaistosta ruiskuoressa kermavaahdon kera.

Alkuruokana tarjottu sienikeitto oli myös erittäin herkullista!
Alkuruokana tarjottu sienikeitto oli myös erittäin herkullista!

Siikapirtillä oli ruokailun ohella myös esillä konnevetisen taiteilijan Sirpa Hasan töitä, joita matkanjärjestäjät pääsivät ihastelemaan ennen kuin siirryimme moottorikelkan vetämän reen kyydissä Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle. Asemalla joukko jaettiin kahteen ryhmään, joista ensimmäinen lähti kokeilemaan jäälle pilkkimistä. Toiselle ryhmälle esiteltiin tutkimusaseman toimintaa.

Kairan käyttöä testipäivänä opettelemassa Naran Tong.
Kairan käyttöä testipäivänä opettelemassa Naran Tong.

Pilkkimisen ohella (jota muuten pystyi tekemään myös säältä suojassa kevytrakenteisessa mökissä) tarjolla oli myös Heikki Paakin ja kumppanien järjestämä avantouinti- ja telttasaunamahdollisuus, jota matkanjärjestäjien karpaasiosasto käyttikin hyväkseen.

Tutkimusasemalla vastaavasti tutustuimme niin sanottujen raakkujen salattuun elämään. Raakuthan (Margaritifera margaritifera) tunnetaan myös nimellä jokihelmisimpukka, ja syy raakkujen oloon tutkimusaseman suojissa on nimenomaan niiden suojeleminen, koska ne ovat erittäin uhanalaisia. Raakuista on kirjoitettu mm. lehdissä useaan otteeseen, kuten esimerkiksi artikkelissa Sisä-Suomen Lehdessä.

Jääaktiviteettien ja raakkuinfon jälkeen ryhmä rämä siirtyi takaisin Siikapirtille ja siellä alueella olevaan takkatupaan, jossa teen ja kahvin lomassa saimme kuulla innovatiivisen puualan yrityksen Jukola Industriesin toimitusjohtaja Jouni Lehmosen esittelyn Jukolasta ja yrityksen tuotteista.

Tunnelmallisessa tuvassa saimme tietää, mitä kaikkea puusta saakaan digitaalisesti. Kuva testipäiviltä.
Tunnelmallisessa tuvassa saimme tietää, mitä kaikkea puusta saakaan digitaalisesti. Kuva testipäiviltä. Jukola Industriesin toimitusjohtaja Jouni Lehmonen kuvassa oikealla ylhäällä.

Rämäpäistä menoa Rämäkällä

Siikapirtiltä matalalento jatkui bussikyydillä Rautalammin suuntaan ja siellä käytännössä ihan metropolin keskustassa sijaitsevaan Rämäkkä Holidaysiin. Rämäkkä tarjoaa mm. majoitus- ja ruokailupalveluja, erilaisia aktiviteetteja jne. Rämäkän alue toimii myös talvisin näyttämönä alamäkiluistelukisoille.

Itse asiassa juuri tänä viikonloppuna 27.-28. tammikuuta Rämäkällä järjestetään kansainvälisen tason Riders Cup -kilpailut, jossa on niin reikäpäistä touhua, että ainakin meikäläinen uskaltaa katsoa sitä vain televisiosta tai juutuubista jälkeenpäin.

Alamäkiluistelu on kuitenkin ammattitasoisten kaverien hommaa, ja kilpailuja tullaan seuraamaan innolla pitkienkin matkojen takaa. Myös kilpailijoita tulee ympäri maailmaa.
Alamäkiluistelu on kuitenkin ammattitasoisten kaverien hommaa, ja kilpailuja tullaan seuraamaan innolla pitkienkin matkojen takaa. Myös kilpailijoita tulee ympäri maailmaa.

Rämäkkä Holidaysin omistajat Joni-Matti ja Hanne Kuikka esittelivät Rämäkän toimintaa ja tuleviakin suunnitelmia sekä tarjosi vieraille maittavan ja todella täyttävän illallisen.

Ruokailun jälkeen oli vuorossa karaokea, ja illan ykköshitteinä olivat ehkä hieman ennalta-arvattavasti mm. Miljoona ruusua (venäjäksi), We Are The Champions jne. Siinäpä se ilta vierähti ikivihreiden (ja ehkä vähän puhkilaulettujenkin) sävelmien parissa. Kello päästeli jo yli kahdeksaa illalla, joten olikin jo aika lähteä takaisin Konneveden suuntaan Hiekkaharjuun ja ansaitulle levolle.

Rekiajelua, talvikalastusta ja vetovarjolentoa

Ei auttanut vaikka kuinka olisi väsyttänyt, matkaan oli taas lähdettävä itse kunkin. Viimeisen päivän koitokset odottivat. Loppupäivän logistisista järjestelyistä johtuen hyppäsin omaan ajoneuvooni ja lähdin körryyttelemään kohti Rautalampea, kun taas matkanjärjestäjät projektipäälliköiden johdolla hyppäsivät jälleen bussiin tullakseen perässä Matin Puupajalle.

Jätkänkynttilät paloivat iloisesti Matin Puupajan pihapiirissä.
Jätkänkynttilät paloivat iloisesti Matin Puupajan pihapiirissä.
Matti Pakarinen eli ”Puu-Matti” perheenjäsenineen ja apujoukkoineen otti vierailijat vastaan.

Matin tilalla asustaa perheen lisäksi 10 hevosta, puolentusinaa koiraa ja ainakin yksi vahtikissa.
Matin tilalla asustaa perheen lisäksi 10 hevosta, puolentusinaa koiraa ja ainakin yksi vahtikissa.

Matti esitteli ensin tekemiään puutöitä – jotka ovat muuten upeita – kuten hevosten länkiä, puisia kravatteja jne., jonka jälkeen joukkiomme jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä lähti ensin rekiajelulle, toinen jäälle talviverkkokalastukseen tutustumaan ja kolmas kohti ehkä päivän jännittävintä suorituspaikkaa, jossa päästäisiin ilmojen teille.

Rekiretkeläisten kuljetuksesta vastasivat Tarja ja Veera Pakarinen, verkoilla olivat apuna karpaasit Matti Hämäläinen ja Jukka Turtiainen, lennätyksessä Matin apuna Viivi Pakarinen. Hämäläisen Ville oli kelkkamiehenä.

Aleksei lähdössä ihastelemaan Iisveden maisemia yläilmoista.
Aleksei lähdössä ihastelemaan Iisveden maisemia yläilmoista. Viivi lähettää varjon ilmaan.

Avustelin Matin tyttären kanssa asiakkaita saamaan lentovaljaansa asianmukaisesti paikoilleen, annoin turvaohjeet englanniksi sekä pitelin todella helposti tuulta alleen saavaa vetovarjoa alussa paikallaan, jotta ilmaan nousu sujuisi ongelmitta.

Suurikokoinen vetovarjo on näyttävä ilmestys täyttyessään, ja sehän täyttyy nopeasti pienelläkin tuulella. Vetovarjolennätyksessä tuulen suuntaa ja nopeutta täytyy jatkuvasti seurata, jotta nousu onnistuisi ja jottei se olisi vaarallista. Liian kovalla tuulella ei olisi lennetty ensinkään.

Lennätys kiinnosti ja innosti asiakkaita täysillä. Lentovuorossa toinen Agnes.
Lennätys kiinnosti ja innosti asiakkaita täysillä. Lentovuorossa toinen Agnes.

Lähestulkoon kaikki matkanjärjestäjät pääsivät ilmojen teille, ja kaikki vaikuttivat olevan hienoisen alkujännityksen jälkeen aivan haltioissaan ilmaannoususta aina laskeutumiseen saakka. Kaikki ryhmät pääsivät vuorollaan sekä ajelulle, verkoille että lentämään.

Rekiajelun, verkkokalastuksen ja vetovarjoilun jälkeen koko porukka syötettiin takuuvarmasti kylläiseksi Matin tuvassa rapeaksi paistetulla kuhalla ja kaalilaatikolla lisukkeineen. Keittiössä hiki myssyssä huhki pääkyökkimestari Sanita Jalkanen. Tunnelma oli rento ja avoin, kuin olisi ruokailtu vanhojen tuttujen kesken. Tyytyväisiä ilmeitä näkyi jokaisen kasvoilla, joten saatoin tulkita homman onnistuneen.

Ostoksia ja kansallispuiston tunnelmaa

Päivän kahtena viimeisenä ohjelmanumerona oli ensinnäkin käynti Rautalammin keskustassa sijaitsevassa Artteli Shopissa, jossa matkanjärjestäjät saivat tutustua myymälään ja siellä myytäviin tuotteisiin sekä luonnollisesti tehdä ostoksia niin halutessaan.

Artteli Shopissa on kattava valikoima monenlaisia lahjatavaroita ja myös vaatteita ja vaikka mitä muuta.
Artteli Shopissa on kattava valikoima monenlaisia lahjatavaroita ja myös vaatteita ja vaikka mitä muuta. Kuva testipäiviltä. Artteli Shopin yrittäjä Reeta Lyytinen kuvassa oikealla.

Matkanjärjestäjät kävivät Outin ja Rositsan kanssa Arttelissa, kun itse puolestani ajoin suoraan Matin puupajalta kohti Etelä-Konneveden kansallispuistoa ja Kalajan parkkipaikkaa, jossa KalajaRetkeilyn Markku Utriainen jo odottelikin. Ostoshetki vei, no, hetkisen, joten meillä oli Markun kanssa aikaa jutella kaikessa rauhassa ennen muiden tuloa.

Kalajan parkkipaikalla KalajaRetkeilyn yrittäjä Markku Utriainen kertoi perustietoja puistosta ennen reitille lähtöä. Markku kuvassa toinen vasemmalta.
Kalajan parkkipaikalla KalajaRetkeilyn yrittäjä Markku Utriainen kertoi perustietoja puistosta ennen reitille lähtöä. Markku kuvassa toinen vasemmalta.

Bussin viimein saavuttua saimme Markulta lyhyen katsauksen puistoon ja muun muassa reitistöön, jonka jälkeen lähdimme letkassa kohti Vuori-Kalajaa ja Metsähallituksen laavua, jossa meille oli varattuna erilaista ohjelmaa ja tietysti ruokaa ja juomaa. Laavulla oli jo kovasti valmisteluja tekemässä Luontopalvelu Livinan Virve Linnanen.

Vuori-Kalajalle vievän reitin varrella pysähdyttiin välillä kuuntelemaan Markun jakamaa metsätietoutta.
Vuori-Kalajalle vievän reitin varrella pysähdyttiin välillä kuuntelemaan Markun jakamaa metsätietoutta.

Hieman jo hämärtyvään iltapäivään sopivat erinomaisesti reitin varrelle asetellut ulkotulet. Vuori-Kalajan laavulla sitä vastoin meitä odotti kunnon jaloilla seisova nuotio, jätkänkynttilä ja vielä yhdet tulet laavun kotakeittiössä.

Tuli on aina hienoa katseltavaa. Ja se vieläpä lämmittääkin!
Tuli on aina hienoa katseltavaa. Ja se vieläpä lämmittääkin!

Loppuiltapäivän ohjelman muodostivat lumikenkäily Vuori-Kalajan jäällä, lumiveistäminen ja nokipannukahvit muurikkalettujen ja muiden herkkujen kera. Jo saapuessamme paikalle saimme lämpimiksemme mustaherukkamehua, ja energiaa tankkasimme suklaasta.

Tyylikkäät venäläisleidit Elena ja Irina veistämässä joulukuusta, jonka ympärillä muuten sitten myös tanssittiin ja laulettiin joku venäläinen joululaulu.
Tyylikkäät venäläisleidit Elena ja Irina veistämässä joulukuusta, jonka ympärillä muuten sitten myös tanssittiin ja laulettiin joku venäläinen joululaulu.

Lumikenkäilyosasto kävi tutustumassa Kalajanvuoren rinteisiin jäältä käsin, ja ovathan ne kalliot näyttäviä kun niitä pääsee katselemaan ihan kosketusetäisyydeltä.

Jyrkänteen juurella opas Virve, Kiehtova Maisema -hankkeen projektipäällikkö Rositsa eli Rossi, Agnes, Freddy ja Aleksei.
Jyrkänteen juurella opas Virve, Kiehtova Maisema -hankkeen projektipäällikkö Rositsa eli Rossi, Agnes, Freddy ja Aleksei.
Utriaisen Markku tekemässä viime silauksia tarjoiluihin kotalaavulla Virven ohjatessa lumikenkäilijöitä.
Utriaisen Markku tekemässä viime silauksia tarjoiluihin kotalaavulla Virven ohjatessa lumikenkäilijöitä.

Illan jo pimettyä kokoonnuimme kotalaavulle ruokailemaan, eli paistamaan lihaisaa makkaraa – jota saattoi paistaa myös Markun veistämän lumisohvan edessä olevalla tulipaikalla – sekä nautiskelemaan kylmäsavulohesta, ruisleivästä, härkäleikkeleestä, Markun tekemästä hillosta ja tietysti tuoreeltaan paistetuista letuista ja kahvista. Kyllä kelpasi!

Kaikki kiva loppuu aikanaan

Matkanjärjestäjien oli päästävä ehdottomasti lähtemään Kuopion lentokentälle tasan klo 17 reikäjuusto, joten viimeiset letut ja kahvit piti vetää käytännössä henkeen. Onneksi kuitenkin matkaa kodalta parkkipaikalle oli vain vajaa kilometri, joka harpottiin miehekästä vauhtia otsalamppujen valossa.

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, sanotaan. Ja talvet pimeitä ja pitkiä. Otsavalot ovatkin siis paikallaan.
Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, sanotaan. Ja talvet pimeitä ja pitkiä. Otsavalot ovatkin siis paikallaan.

Parkkipaikalle päästyämme toivottelin matkanjärjestäjille turvallista paluumatkaa kiittäen samalla omasta puolestani mukavista päivistä yhdessä. Linja-auto oli jo odottelemassa matkalaisia viedäkseen heidät varmalla kyydillä lentokentälle ja siitä kohti Helsinkiä ja uusia seikkailuja.

Itselleni ainakin jäi hyvät muistot näistä päivistä, ja toivon mukaan myös matkanjärjestäjävieraatkin tykkäsivät vierailustaan ja käyntikohteista.

Asiat sujuivat mielestäni varsin hyvin, vaikka kehittämisen varaakin toki jäi. Joka tapauksessa kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä, toiminta oli turvallista ja asiallista, ja asiakkaiden tarpeet ja toiveet pyrittiin ottamaan huomioon niin hyvin kuin mahdollista.  Se, mihin meikäläisen rallienglanti ei pystynyt, hoidettiin sitten hymyllä ja huumorilla, kuten näissä piireissä joskus joutuu tekemään.

Toivottavasti matkanjärjestäjät saivat alueemme tarjonnasta positiivisen kuvan ja voivat suositella kohteita ja palveluja omille asiakkailleen. Omasta puolestani ainakin voin suositella jokaista paikkaa, jossa olin mukana ja kiittää samalla kaikkia yhteistyötahoja!

 

Selittämättömiä tarinoita tosielämästä – kadonneen sormuksen mysteeri


Aarteenetsintä metallinpaljastimen kanssa on nyt kova sana, ja menneiden aikojen mysteerien tonkiminen maastosta mullan alta on todellakin kiehtova harrastus, joka on monelle käytännössä täyttä työtä.

Kansantarinoissa ja kertomuksissa mainitaan usein erilaisia aarteita, joita joku ihminen tai taruolento on piilottanut johonkin paikkaan, kuten lähteeseen, järveen, suonsilmään tai maakuoppan tai kiven alle. Esimerkiksi näiden kertomusten perässä moni seikkailee taas tulevana kesänä selvittääkseen, onko niissä perää ja onko jossakin kätköpaikassa todella aarre.

Usein kuitenkin aarteenetsintään on perusteita sillä syyllä, että ennen meitäkin Suomea on asutettu satoja ja tuhansia vuosia, ja menneiden aikojen ihmiset ovat jättäneet omat jälkensä ja omia tavaroitaan ja esineitään, joita nykyään löydetään ja kaivetaan esiin.

Omasta elämästäni ajattelinkin kertoa hieman toisenlaisen aarretarinan ja mysteerin, jonka koin jo toistakymmentä vuosia sitten. Näin se meni ja se on totta.

Olin ollut naimisissa vasta varsin lyhyen aikaa, ja olin hankkinut vaimolleni Kalevala-korun Uskela-sormuksen vihkisormukseksi. Hän piti luonnollisesti sitä sormessaan käytännössä jatkuvasti, eikä ottanut sitä pois sormesta myöskään yhtenä päivänä lähtiessään sienimetsään ystävänsä kanssa.

En ollut mukana sienessä vaan jäin kotiin, kunnes sitten myöhään illalla puolisoni palasi siipi maassa takaisin ja kertoi harmissaan hukanneensa sormuksen johonkin sinne metsään.

En tietysti ollut asiasta iloinen, mutta päätin että sormushan mennään etsimään ja löytämään ensi tilassa, vaikka sattumalta sormuksen löytäminen epämääräisesti osoitetulta alueelta vaikutti jo alkuunsa toivottomalta tehtävältä. Kyse oli kuitenkin vihkisormuksesta, joka on avioliiton tärkeyden muistaen erittäin merkityksellinen jo sinällään, ja tunnearvoltaan suuri eikä mikään Kinder-yllätysmunalelu.

Lainasin jostakin – en nyt muista mistä – kuitenkin metallinpaljastimen, jos siitä olisi edes henkistä tukea. Seuraavana päivänä menimme kolmen hengen voimin niille huudeille, jossa vaimo oli ystävänsä kanssa muistinsa mukaan liikkunut. Maastohan oli perinteistä suomalaista mänty- ja kuusimetsää, jossa ei ollut merkittyjä polkuja eikä muutakaan selkeää paikkaa, johon etsinnän olisi voinut keskittää.

Kuljeskelimme noin-suunnalla ristiin rastiin jalkoihimme katsellen, ja minä huitelin metallinpaljastimella kuin sillä nyt yleensä kuvien mukaan huidellaan ja kuunnellaan, missä vinkuu vai vinkuuko. Värkki vikisi ihan miten sattui ja ihan missä sattui, eikä siitä lopulta tuntunut olevan muuta kuin haittaa. Senpä vuoksi pistin koko laitoksen pimeäksi ja jatkoin ihan niin sanotusti perstuntumalta.

Nyt päästäänkin siihen mysteeriosuuteen. Maasto oli siis kaikkialla enimmäkseen samannäköistä, mutta yhdessä tietyssä kohdassa minusta alkoi tuntua jotenkin oudolta. Outohan meikäläinen taitaa monen mielestä olla aina, mutta nyt oli ihan erilainen fiilis, jonka tunsin itsekin selvästi.

Jokin tuntui sanovan (en kuullut päässäni ääniä), että tässä paikassa on jotakin, ja että ikään kuin ”katsopas tuon mättään juurelta”. Jalkojeni juuressa oli vanha sammaleen peittämä kanto, jonka ääreen kyyristyin ja siirsin sammalet sivuun…

Kannon tyvessä juurakossa oli pieni kuoppa, jonka pohjalla hankkimani vihkisormus lojui kuin se olisi sinne ihan laittamalla laitettu, mitä se ei todellakaan voinut olla, sillä kuka täyspäinen jättäisi sormuksensa tarkoituksella metsään ja laittaisi vielä jonkun toisen sitä etsimään – koska kyseessä ei ollut mikään peli tai leikki.

Vaimoni oli ystävänsä kanssa useiden kymmenien metrien päässä minusta etsiskelemässä kumpikin omista paikoistaan, joten he eivät olleet myöskään antamassa mitään vinkkejä (jos sormuksen hävittäminen olisi siis ollut tarkoituksellista) ja ohjailemassa minua oikeaan suuntaan.

Kylmät väreet nousivat pintaan kun näin sormuksen kuopassa. Eihän tämmöinen voi olla totta ja mitenkään mahdollista! Mutta niin se vain oli. Voin rehellisesti sanoa, että isolta pojalta meinasi itku tirahtaa.

Otin vapisevin käsin sormuksen pois kuopasta ja huusin toisille: ”Tulkaapa käymään vähän täällä!” He tulivat, ja kun pääsivät paikalle, sanoin että arvatkaapa minkä löysin ja näytin sormusta. Siinä sitten oli meitä kolme toinen toisiaan hämmästyneempiä ”aarteenetsijöitä”, eikä kukaan meistä vielä tänäkään päivänä pysty selittämään, miten löysimme sattumanvaraisesti esineen, josta tiesimme ainoastaan sen alueen, jolle se oli voinut pudota. Ja kyseinen alue oli parin-kolmen hehtaarin suuruinen.

Sen tapauksen jälkeen minkäänlaisia sormuksia ei ole viety metsään vaan ne ovat pysyneet turvallisessa paikassa neljän seinän sisällä.

Tämän kertomuksen vakuutan todeksi vaikka käsi Raamatulla.

Kiitos tästä vuodesta ja sitten vain kohti uusia seikkailuja!


Kohtapa on vuosi 2016 lusittu ja vielä ollaan hengissä! Monenlaisissa paikoissa on käyty ja niistä jotakin aina jaettu sanoin ja kuvin.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa mielenkiintoinen, vaikka paljon samaa aiempiinkin vuosiin oli. Parhaan päätöksen vuodelle täällä blogimaailmassa sain eniten tähän mennessä luetun Juonolan Tilan joulumarkkinoiden jutun muodossa, ja se antoikin ajatuksia alkavalle vuodelle.

Täytynee nimittäin siirtää hieman painopistettä noilta kivenkolojutuilta laajempaa lukijakuntaa ehkä enemmän kiinnostaviin tarinoihin, mutta en unohda missään tapauksessa varsinaista retkeilyä ja luontoakaan!

Päin vastoin, jos asiat menevät suunnitellulla mallilla, vuonna 2017 on luvassa useampikin toivottavasti jännittävä ja kiinnostava juttu. Trendikkääksi nouseva metsäkylpy, eli Shinrin-yoku, metsäterapia ja metsän hyvinvointikäyttö tulevat olemaan yksi pääpainoalue jutuissa, mutta pyrin tekemään enemmän myös paikallisia ja alueellisia blogikirjoituksia mm. erilaisista tapahtumista ja paikoista, kuten tein joulumarkkinoidenkin kanssa.

Minua saa myös pyytää jutuntekoon, jos jollakin on tiedossa tai itsellä matkailuun, retkeilyyn, ruokaan, käsitöihin, leivontaan tms. liittyviä ideoita tai kohteita, tapahtumia jne.

Juttureissujen yhteydessä ottamiani valokuvia saa myös kysyä käyttöön, ja niistä sovimme sitten kahden kesken erikseen.

Tässäpä taitaa sitten ollakin tämän vuoden viimeinen juttu, joten kiitos vielä kuluneesta vuodesta 2016 ja menestyksekästä ja onnellista uutta vuotta 2017 kaikille!

T. Mikko

kapyna-4721

 

 

Johan oli joulumarkkinat Juonolan tilalla Konnevedellä!


Jouluun aikaa enää vain viikon päivät, ja joulumieli hiipii itse kullakin tupaan kuin tonttu varpahillaan. Vilskettä on ollut sekä Joulupukin pajassa, että Juonolan tilalla Konneveden Lahdenkyläntiellä, jossa kiireiset valmistelut huipentuivat hienoihin joulumarkkinoihin 17. joulukuuta 2016.

Markkinameininkiä tiedossa!
Markkinameininkiä tiedossa!

Juonolan tilan toiminta nimenomaan lihakarjatilana on suhteellisen tuoretta, sillä tila siirtyi maidontuotannosta lihakarjan kasvatukseen vasta vuonna 2012. Sukupolvenvaihdoksen seurauksena tilaa pitävät nykyään Antti Hytönen ja Piia Kauppinen vain noin 2,5 kilometrin päässä Konneveden keskustasta.

Säänhaltija oli loihtinut markkinapäiväksi kelpo kelit.
Säänhaltija oli loihtinut markkinapäiväksi kelpo kelit.

Läksin minäkin markkinoille Juonolaan, ja saapuessani paikalle hieman yhdentoista jälkeen, tilan pihamaalla oli jo kymmeniä autoja ja ihmisiäkin vaikka millä ja mitalla. Savusaunakin oli laitettu malliksi päälle.

Runsain mitoin isompaa ja pienempää markkinaväkeä oli saapunut paikalle.
Runsain mitoin isompaa ja pienempää markkinaväkeä oli saapunut paikalle.

Tilan pihapiirissä oli myynnissä erilaisia kalatuotteita, kuten kylmä- ja lämminsavulohta sekä graavilohta ja mätiä. Kalatuotteiden valmistajina olivat Konneveden Kala sekä Konneveden Luontopalvelut, ja itse raaka-aineet tietysti läheltä hankittuna.

Kalapöydänkin luona käytiin ahkerasti. Myyntivuorossa Mari Pynnönen.
Kalapöydänkin luona käytiin ahkerasti. Myyntivuorossa ”Mari” Puttonen.

Juonolan ”pihvipuoti” veti sekin asiakkaita kuin loton jättipotti veikkaajia, ja ovella oli jatkuvasti useamman ihmisen jono sekä saman verran väkeä sisäpuolella.

Tilan emäntä sai tehdä kauppaa hiki tonttulakissa.
Tilan emäntä sai tehdä kauppaa hiki tonttulakissa.

Kylmiöstä löytyi jos jonkinlaista lihatuotetta paistista entrcote’en, nakeista grillimakkaroihin, ja muista hyllyistä lihasäilykkeitä sekä Juonolan ”metukkaa”, joka taisi mennä loppuun ensimmäisten parinkymmenen minuutin aikana. Lisäksi tarjolla oli Laukaan Äijälässä sijaitsevan Niemelän Lammastilan lammassäilykkeitä.

Tilan tuotteet eivät pitkään hyllyssä roiku.
Lihasäilykkeetkään eivät pitkään hyllyssä roiku.

Juonolan päärakennukseen virtasi niin ikään jatkuvasti porukkaa, sillä sisällä tuvassa oli niin käsityö- ja lahjatavaramyyntiä kuin lämmintä kalakeittoa, kahvia, mehua, rieskaa, joulutorttuja ja muita leivonnaisia.

Oli ilo nähdä, miten Konnevedellä yrittäjät ovat saaneet yhteiseen tapahtumaan paljon tuotteitaan ja palveluitaan esille, sillä esimerkiksi kalakeiton keittäjänä ja tarjoajana oli eräruokapalvelu Ilonen Hauki (kyllä: ilonen) keittokauhan varressa omistajansa Mari Olkola.

Soppaa myytiin sen kun ehti kauhoa.
Soppaa myytiin sen kun ehti kauhoa.

Myyntipöydillä oli lukemattomia tuotteita ja hienoja käsitöitä moneen makuun. Joulun alla varmasti moni löysi markkinoilta hyviä lahjoja tai lahjavinkkejä.

Mm. Ruotajärven tila oli paikalla esittelemässä lampaantaljoja. Taustalla Ilosen Hauen Mari Olkola.
Mm. Ruotajärven tila oli paikalla esittelemässä lampaantaljoja ja muita lahjatuotteita.

Tuvassa oli tunnelmaa, jota lisäsi vielä upeasti ikkunoista sisään paistanut joulukuun aurinko. Pienet tontutkin paistattelivat auringon säteiden loisteessa tyytyväisinä.

Nämä tontut olivat Lyhtytalon valikoimista.
Nämä tontut olivat Lyhtytalon valikoimista.

Tunnettu konnevetinen batiikkitaiteilija Sirpa Hasa oli myös lähettänyt monipuolisen valikoiman tuotteitaan esille, vaikka ei henkilökohtaisesti päässytkään tulemaan paikalle.

Myynnissä oli mm. yksilöllisiä kankaita ja tarjottimia.
Myynnissä oli mm. yksilöllisiä kankaita ja tarjottimia.

Muista paikalla olleista markkinayrityksistä ja tuotteista mainittakoon mm. suonenjokelaisen Peltolan tilan homejuusto ja kirnuvoi Konnevedellä toimivan Mieron Pavun ja Pitojen jälleenmyymänä (tieto joulumarkkinoiden infosivuilta) sekä konnevetinen sisustus- ja käsityöliike Hilma ja Onni.

Juonolan tilalla joulumarkkinat ovat epäilemättä tilanomistajille ja muillekin yrittäjille yksi vuoden kiireisimmistä päivistä, eikä hikipisaroilta varmasti säästytä. Ruoanvalmistusta, leivontaa, koristelua, pöytien laittoa, kahvin keittoa ja leppoisaa juttelua ja yhdessäoloa sekä yhdessä tekemistä ihmisten kesken – tätähän se joulun aika on.

Eihän se ole joulu(markkina) eikä mikään ilman joulutorttuja!
Eihän se ole joulu(markkina) eikä mikään ilman joulutorttuja!

Hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, ja toivottavasti näitä tulee Konnevedellekin aina vain enemmän ja useammin. Yhteistyössä on selvästi voimaa, ja tällä keinoin sitä paikallista yrittäjyyttä tuetaan sekä tehdään yrityksiä, yrittäjiä ja koko aluetta tunnetuksi!

 

Kämmen keskellä peukaloa: laavuprojekti miehelle, jonka logiikka on omaa luokkaansa


Pitihän sitä sitten vielä ennen vuodenvaihdetta alkaa väsäämään palstalle laavua, vaikka olin jo mukamas päättänyt, että vasta ensi keväänä sitten. Toki vedin mutkia sen verran suoriksi, että hommasin laavun valmiiksi veistettynä ja tontille kelkottuna, mutta pystytysvastuun annoin itselleni. En tiedä, olisiko kannattanut.

Sain nimittäin tosiaan laavupuut valmiiksi veistettynä ja paikalle tuotuina, kiitos siitä. Mutta veistäjän numerointitapa ja meikäläisen ymmärrys eivät osuneet oikein yksiin. Otan kuitenkin syyn täysin omille niskoilleni.

Ei-tasalaatuisten hirsien veistäminenhän on homma jo sinänsä (nimim. kokemusta on), ja niiden pitäminen pystytysvaiheeseen asti oikeassa järjestyksessä sitten kerrassaan toinen. Numeroinnin pitäisi olla kohdallaan, selkeä ja looginen. Minulle se taisi olla kuitenkin sumea logiikka.

Tässä kasassa on rakennuspalikat...
Tässä kasassa on rakennuspalikat…

Alun alkaen nimittäin hirret oli kyllä merkitty, mutta en silti meinannut merkinnöistä saada tolkkua. Jos hirsikerta lähtee parinkin hirren verran jo lähdöstä menemään ”väärin”, ongelmia jatkossakin on luvassa, sillä seuraavat hirret eivät välttämättä enää sovikaan toistensa niskaan odotetulla tavalla.

Tämä laavu on lattiallinen laavu, ja noita lattiavasoja tavasin todella pitkään viime viikolla, kuuluivatko ne nykyisille paikoilleen. Todennäköisesti ainakaan toinen tai kaksi neljästä eivät kuuluneet, mutta olin kasannut kehikkoa sen verran pitkälle, että en todellakaan halunnut alkaa sitä purkaa ja tehdä uudestaan. Menköön sitten miten menee. Tosin kyllähän nuo hirret numerojärjestyksessä sitten alkoivat mennä, mutta kakkosrivin hirsikerrassa se sekaannus lienee tapahtunut.

...jotka pitäisi saada tähän jonkinlaiseen ordnungiin.
…jotka pitäisi saada tähän jonkinlaiseen ordnungiin.

Mikäs aamulla oli hommia tehdessä; aurinkohan paistoi juuri parhaasta suunnasta, ja talvinen tunnelma oli jaloin kosketeltava. Viikko sitten maa oli paljas ja savea oli kuin savenvalajan työhuoneessa kyynärtaipeisiin asti. Tai ainakin melkein.

Apuna minulla oli ihan tohtorismies, Béla Pavelka, jolla on myös oma Tavinsulka-niminen melonta-alan yritys Jyväskylässä. Bélan kanssa pähkäilimme hirsien merkintöjä kahteen pekkaan ja yritimme sovitella niitä paikoilleen. Huomattavasti mukavampaa noita hirsiä on siirrellä, kun on joku apuna.

Koska tosiaan joku legopalikka oli varmasti mennyt väärään kohtaan, muutamissa paikoissa piti turvautua moottörisahaan ja hieman sipsiä nurkkia tilavammiksi. Kovin suurta myllytystä en käynyt toisen veistämään kehikkoon tekemään. Saahan niitä pahimpia rakoja sitten viimeistelyvaiheessa täpittyä umpeen vaikka sammalella tai pellavariveellä.

snow-3091

Fyysisestä rasituksesta tuppaa tulemaan myös nälkä, ja omille tavoilleni uskottomana olikin tällä kertaa varannut meille hieman peruskäyrää monipuolisemmat eväät. Nimittäin valkosipuli-yrittipatonkia, jonka väliin tuli paistettua kanaa, punasipulia, suolakurkkua sekä cheddar-juustoa. Smetanaakin olisi ollut tarjolla, mutta sen purkin jätimme avaamatta tällä kertaa.

Subit vain sitten alumiinifolion sisään ”grilliin” lämpenemään ja hyvä tuli. Samaan aikaan kaasutrangia tohisi kahvivettä varten, ja kun kahvin ja teen kaveriksi vedettiin vielä isoäidin kardemummopitkosta pari siivua, niin johan alkoi taas elämä olla mallillaan.

Tähän aikaan vuodesta hämärätä alkaa tulla jo aikaisin varsinkin pilvisellä säällä. Iltapäivästä mitä aurinkoisin ilma muuttuikin yhtäkkiä yltä päältä pilviseksi, ja alkoi sataa lunta ihan tolkuttomalla teholla.

Säänvaihtelut olivat nopeita ja yllättäviä.
Säänvaihtelut olivat nopeita ja yllättäviä.

Lunta tuli sen verran kovalla höökillä, että kokoamattomien laavuhirsien ja muiden kamppeiden peittämiselle tuli jopa jonkinlainen kiire. Voimakas lumikuuro kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, mutta se oli meidän valomerkkimme tältä päivältä. Taistelu jatkuu taas aikanansa. Kyllähän tästä vielä laavu saadaan.

 

Vierailulla Savon suurimmassa eräkaupassa Onegearissa


Tervon Lohimaassa järjestettiin loppukesästä messut, joilla tutustuin sattumalta Savon suurimman eräkaupan Onegearin toimitusjohtajaan Juha Tissariin. Siinä sitten jutellessamme ehdotin, että jos jossakin vaiheessa voisin tulla vierailulle Onegearin Pielavedellä sijaitsevaan kivijalkaliikkeeseen. Itse asiassa tarkoitus oli saada eräopasopiskelijaporukastamme väkeä myös mukaan, mutta erilaisten esteellisyyksien johdosta delegaatiomme kutistui yhteen henkilöön.

Vaan eipä siinä mitään, ajomatka Konnevedeltä Pielavedelle oli pelkkää juhlaa; vaikka matka olikin aika pitkä ja navitaattorin laskelmoimat tiet mutkaisia ja lumisia, sää oli marraskuun sääksi aivan loistava ja maisemat sen mukaisia.

Mm. Karttulan kohdilla kaunista.
Mm. Karttulan kohdilla kaunista.

Onegearin kivijalkaliike oli vastikään muuttanut aiemmista tiloistaan Puistotien toiselle puolelle S-Marketin alakertaan, jossa oli neliöitä lähemmäs 600 verrattuna aiempaan reiluun pariin sataan.

Onegear löytyy nyt osoitteesta Puistotie 19.
Onegear löytyy nyt osoitteesta Puistotie 19.

Liike oli periaatteessa jo auki, mutta vielä vierailupäivänä vasta osa artikkeleista oli hyllyissä. Virallisesti liike avataan myöhemmin. Juha Tissari olikin täydessä työn touhussa kokoamassa tuotehyllyjä, mutta hänellä oli kuitenkin aikaa esitellä Onegearin tiloja ja tuotteita.

onegear-3537
Vaatepuolen hyllyt ja rekit alkoivat olla hyvällä mallilla.

Vaatepuolella hyllyissä ja rekeissä oli jo mukavasti tuotteita esillä, ja valikoimasta löytyivät mm. Patagonia, Sasta, Orvis, Härkilä, Chevalier ja monet muut. Ilahduttavaa oli huomata, että vaatteiden väreissä on mahtavasti valinnanvaraa ja että myös perheen pienimmille (ja todella pienille) löytyy tuotteita.

Väreissä löytyy, ja myös pikkuiset on otettu huomioon.
Väreissä löytyy, ja myös pikkuiset on otettu huomioon.

Vaikkapa Patagonian värikkäät toppahaalarit ovat piristävä näky, ja on merkillä aikuistenkin valikoimassa monen väristä paitaa, takkia ja muuta kampetta.

onegear-3536
Kuoritakit ovat kevyitä ja suojaavat tuulelta ja kosteudelta, ja niiden alle voi pukea vaikka lämpimän fleecen.

Erilaiset flanellipaidat näyttävät olevan edelleen suosiossa, ja niistäkin löytyy monenlaista mallia ja väriä eri valmistajilta. Esimerkiksi kalastajien mieltä (ja kehoa) saattaisi lämmittää Sastan Riihi-paita.

onegear-3543
Riihi-paitaa tituleerataan myös ”peltipaidaksi” inttityyliin, vaikka se onkin kaukana tornifirman harmaasta pakkopaitakuosista.

Vaatteissa mennään päällyskerroksista alaspäin alusvaatteisiin, ja niissä hyllystä löytyy vaikkapa kotimaisen Svalan (peukut sille!) laadukkaita alusasuja.

Svalan kerrastot ovat kaksikerroksisia: sisäkerros polypropyleeniä ja ulkokerros merinovillaa.
Svalan kerrastot ovat kaksikerroksisia: sisäkerros polypropyleeniä ja ulkokerros merinovillaa.

Tarvikeosastolta Juha esitteli muutaman tuotteen, jotka kannattaa tässäkin yhteydessä mainita.

Tästä löytyy kampetta joko lahjaksi tai suoraan käyttöön.
Tästä löytyy kampetta joko lahjaksi tai suoraan käyttöön.

Vaikka sienestyskausi taitaa tämän vuoden osalta olla rapsuteltu, niin ensi vuotta ajatellen voi jo alkaa miettiä varusteita vaikka ostettavaksi pukinkonttiin. Jyväskylästä ponnistaa nimittäin Laatupuukko-niminen yritys, jonka repertuaarista löytyy mm. sieniveitsi, jonka tuppi on mielenkiintoinen, sillä se on valmistettu huovuttamalla. Muutkin materiaalit ovat mahdollisimman luonnollisia ja tuote tietysti käsityötä.

Värikkäät ja huovutetut tupet ovat todella pirteitä ja ekologisia.
Värikkäät ja huovutetut sieniveitsien tupet ovat todella pirteitä ja ekologisia.

Eräänlainen pieni kuriositeetti oli mielestäni veikeässä pienessä nahkakotelossa tuleva Trangian valmistama retkipannu, jota myydään tässä yhteydessä ruotsalaisen Lemmel-tuotemerkin alla.

Lemmel-tuotemerkiltä löytyy myös "maailman parasta pannukahvia", jota tuolla pannulla voi keittää.
Lemmel-tuotemerkiltä löytyy myös ”maailman parasta pannukahvia”, jota tuolla pannulla voi keittää.

Yksi kysytyimmistä tuotteista Onegearilla on Eskobag-merkkinen nahkalaukku, joka on todella vahvaa suomalaista käsityötä. Eskobagin valikoimista löytyy tällä hetkellä niin erä- kuin bisnesjoreille sopivat mallit. Bisnesmallin musta nahka on tyylikäs käyttöön kuin käyttöön, ja outdoor-versio menee luontevasti retropuolelle että hujahtaa.

Bisnes-bägissä on tietysti sisällä oma lokeronsa läppärille ja muillekin olennaisille varusteille, kestävät metalliosat, kahva ja olkahihna.
Eskobagin bisnesmallissa on tietysti sisällä oma lokeronsa läppärille ja muillekin olennaisille varusteille, molemmissa luonnollisesti kestävät metalliosat, kahva ja olkahihna.

Onhan siinä tavarata kerrakseen, ja monelle löytyy varmasti oma tuotteensa laajasta valikoimasta.

Onegearin taustaa

Onegearin toimitusjohtaja ja perustaja Juha Tissari perusti vuonna 2008 englanninkielisen kalastusaiheisen Chasing Silver -lehden, jota nykyään julkaisee ja kustantaa tamperelainen Low-High Media. Chasing Silverin alkuajoilta on peräisin nykyäänkin tiiviisti jatkuva yhteistyö Patagonia-tuotemerkin kanssa.

Tissari toimi myös Pohjolan Perhokalastaja -lehden päätoimittajana vuosina 2010–2015, jonka jälkeen Onegear alkoi konkretisoitua. Onegearin Tissari käynnisti vuonna 2015, ja lähi- ja etäisemmänkin tulevaisuuden kehityssuunnitelmia on kovasti mietitty.

Tissarin luotsaaman Onegearin toiminta-ajatuksena on tarjota hyvää palvelua ja laadukkaita tuotteita asiakkaille kestävän kehityksen filosofialla ja ekologisia arvoja korostaen. Tavarantoimittajat ja valmistajat on pyritty niin ikään valikoimaan samalla periaatteella, eli kestävien arvojen ja tuotantomenetelmien perusteella.

Onegearilla suositaan ja suositellaan ekologisesti tuotettuja ja kierrätysmateriaaleja hyödyntäviä tuotteita.
Onegearilla suositaan ja suositellaan ekologisesti tuotettuja ja kierrätysmateriaaleja hyödyntäviä tuotteita.

Pielavedellä sijaitsevan kivijalkaliikkeen lisäksi Onegearilla on kattava verkkokauppa, ja yrityksen politiikan mukaan tarjolla pyritään pitämään mahdollisimman laaja valikoima tuotteita, jotta asiakkaan ei tarvitse lähteä niin sanotusti merta edemmäs kalaan. Jos jotakin ei ole juuri saatavilla, se tilataan mahdollisimman nopealla toimitusajalla.

Kalastuksen, metsästyksen, retkeilyn ja vapaa-ajan varusteissa hyvä saatavuus ja monipuolinen valikoima sekä asiantunteva palvelu ovatkin hyvän asiakaskokemuksen kulmakivet. Minullekin jäi vierailusta ja koko päivästä oikein positiivinen vaikutelma.

Tässä lopussa on pieni lista jutussa mainituista tuotemerkeistä ja valmistajista, jotka edustavat vain murto-osaa Onegearin valikoimista löytyviä merkkejä ja valmistajia.

Hyvin pitkälti retkeilyä, ulkoilua, luontoaiheita, kaikenlaista näpertelyä ja kokeilua – ja joskus jotain muutakin!

Luonto ja kulttuuri

Metsähallitus kulttuuriperinnön ja perinnemaisemien jäljillä

Satunnainen Retkuilija

Hyvin pitkälti retkeilyä, ulkoilua, luontoaiheita, kaikenlaista näpertelyä ja kokeilua - ja joskus jotain muutakin!

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

%d bloggers like this: