”#!@*/€?*#:n lappalaiset!”


Laitoin tuommoisen vaarallisen otsikon tälle jutulle. Kyseinen tunteenpurkaus ei ole kuitenkaan minun suustani – siitä syystä lainausmerkit – eikä mitään vihapuhetta pohjoissuomalaisia vastaan, vaan tälläkin tokaisulla on oma tarinansa, joten lukekaa huolella ennen kuin tulette puremaan minulta munat…

Nimittäin oltiin isäukon kanssa Hautajärven suunnalla yhtenä talvena joskus 80-luvun puolella, ja meillä oli kuskina eräs tuttu mies, jolle oli pituutta siunaantunut lähemmäs kaksi metriä. Lähellä Hautajärveä ja Niitselyksen entistä rajavartioasemaa sijaitsee Ahmalampi, jonka rannalla oli ainakin vielä silloin metsäkämppä. Kämppä muistaakseni purettiin 90-luvulla, enkä tiedä, onko siellä nykyisin mitään. Toki voin muistaa tuon lammen nimen väärin, mutta väliäkö hällä. Joka tapauksessa tuossa kämpässä majailtiin se hiihtolomaviikko ja yritettiin parhaamme mukaan tulla keskenämme toimeen kolmeen pekkaan.

Kämpän lämmönlähteenä toimi kamiina, ja koska ulkona oli sillä viikolla vähintäänkin -15 asteen pakkanen, kamiinaa pidettiin kuumana käytännössä aina silloin kun sisällä oltiin. Sitten yhtenä iltana pakkanen laski tuonne -30 hujakoille, joten pistimme puuta reippaammasti kamiinaan alkuillasta, jotta lämpö riittäisi ainakin aamuun asti. No, sitähän riitti. Taisi olla parhaimmillaan lähemmäs 50 astetta (aina täytyy vähän liioitella) kun viimeiset kalikat pesään heitettiin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun oli pistelty rasvaista possunlihaa, makaronia ja sipulia ruoaksi, eli tehty ns. rasvamakaronia, niin voi ehkä arvata, että sinä yönä kuunneltiin hanurimusiikkia.

Se pitkä autokuski, josta alussa puhuin, oli tunkenut itsensä kerrossängyn yläpetille ”muumiopussiin”, eli makuupussiin, jossa käytännössä pystyi makaamaan vain tikkusuorana selällään. Kaveri oli vetänyt lisäksi pussin vetoketjun leukaan asti kiinni ja yritti siinä saunalämpötilassa saada unta. Isäukon kanssa oltiin aika poikia päästelemään paukkuja, ja ykstahtinen kävikin säännöllisin väliajoin alapetillä ja viereisellä laverilla.

Heräsin jossakin vaiheessa yötä siihen, kun yläpetiltä alkoi kuulua ähinää ja puhinaa, ja yhtäkkiä tyyppi rupesi riuhtomaan pussinsa vetoketjua voimalla auki. Sitä aikansa temmottuaan hän ponkaisi sängystä yhdellä harppauksella alas ja rymisteli kämpän ovelle, että nyt pitää päästä äkkiä ulos, kun ei tästä tule mitään kun on kuuma kuin saunassa ja pas.. haisee!

Juoni tihenee, eli nyt päästään palaamaan tuohon jutun otsikkoon. Kuten sanoin, kaveri oli noin parimetrinen hujoppi, ja pimeässä kämpässä puolinukuksissa eivät aistit ole parhaimmillaan, joten löydettyään ovenkahvan hän tyrkkäsi kämpän oven auki ja ryntäsi pihalle. Tai olisi rynnännyt, ellei olisi lyönyt otsaansa tanakasti kämpän oven yläkarmiin ja hirteen niin, että koko tupa tärähti. Kaveri kirosi kovalla äänellä, että ”#!@*/€?*#:n lappalaiset!” ja löi kämpän pihalla tupakaksi. Ei ollut hoksannut, että pohjoisen kämppien ovetkin on tehty pohjoisen miesten mitoilla, eikä koripalloilijoiden säädöillä. Siinä oli semmoinen parinkymmenen sentin ero näihin nykyisiin standardimittoihin.

Siitäkin selvittiin sitten muutamalla nortilla ja parilla disperiinillä, eikä matkakaverillemme jäänyt mitään pitempiaikaisia antipatioita em. kansaa kohtaan. Eihän niitä ollut kyllä alun alkaenkaan.

Niin, se kämpän ovenkarmikin jäi ehjäksi.

Advertisement

Julkaissut Mikko Aslak Lemmetti

Tyhjään päähän mahtuu paljon ajatuksia, joista joitakin laittelen ylös tänne blogiin. Having an empty head with some occasional thoughts which I will spill here once in a while.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: