”Pöllöt on ihania!” tokaisi eräs prinsessa taannoin. Ja Harry Potterillakin oli oma pöllönsä. Joten ei kai siinä auta muuta kuin sanoa, että minuakin pöllöt ovat kiehtoneet jo pitkään. Niihin liittyy jotakin salaperäistä ja jännittävää, ja onhan niistä kerrottu jos jonkinlaisia tarinoita kautta aikojen. Joissakin kulttuureissa pöllöt ovat viisauden vertauskuvia, joissakin niitä pidetään tyhminä kuin saappaat, mutta yhtä kaikki ne ovat uljaita ja arvokkaita lintuja, loistavia saalistajia ja metsiemme hiljaisia vartijoita.
Olen onnistunut välttelemään pöllöjen kohtaamista ilman omaa syytäni tosi pitkään, ja lähimpiin kokemuksiin pöllöjen kanssa kuuluu esimerkiksi kerta, jolloin lehtopöllö meinasi tulla vauhdissa auton kyytiin. Onneksi se onnistui nopeasti joko väistämään tai sitten auton ilmavirtaus työnsi sen sivuun ennen kuin se olisi mäjähtänyt tuulilasin läpi. Vaarattomammin pääsin kuitenkin tutustumaan pöllöhiemon edustajiin eläinpuistoympäristön ulkopuolella erään lintumiehen ja biologin – Tomi nimeltään – matkassa jo vuonna 2006.
Kevätrengastuksella ja pesien tarkistuksella pyörimme Tikkakoski–Kuikka–Jokihaara-akselilla käyden viirupöllön pesiä läpi, ja samalla Tomi tosiaan tarkasti pesien tilan ja rengastukset. Minä rämmin sujuvasti 50 metriä perässä metrisessä hangessa yrittäen olla mahdollisimman hiljaa, viirupöllöilläkin kun on varsin hyvä kuulo.
Viirupöllön (Strix uralensis) ruotsinkielinen nimi on osuvasti ”slaguggla” eli ”iskupöllö”. Turhaan se ei ole nimeänsä saanut, vaan moni uskalikko on kulkenut pää paketissa sen jälkeen, kun on kohdannut viirupöllön varsinkin sen pesintäaikaan.
Viirupöllö tulee siis aika varmasti silmille – eli iskee – ja omat silmät ovat kyllä silloin todella vaarassa. Suojautua siis kannattaa erittäin hyvin. Pöllö varoittaa yleensä napsuttelemalla nokkaansa ja häähkimällä, ja jos se ei tehoa, sitten käydään iholle. Meillä oli hyvä ajankohta, sillä pesintä oli enimmäkseen ohi huhtikuun loppupuolella, eli tarvittavan panssaroinnin määrä oli minimaalinen.
Tomi hoiteli ammattimiehenä lähikontaktit siivekkääseen, ja minä pitelin sujuvasti kameraa, sekä pariin otteeseen pitkävartista haavia, johon pöntössään oleva pöllö jutkahti, kun pesäpuuta vähän koputteli.
Pesäkierroksella nähtiin siis muutama viirupöllö, muutama tyhjä pönttö ja osassa pönttöjä oli myös helmipöllö joskus pesinyt. Itselleni kuitenkin tärkeintä oli päästä näkemään pöllöjä läheltä, ja siinähän onnistuinkin. Mahtavia elukoita!
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 