Kun saavuin matkakaverini kanssa Yhdysvaltoihin, kuvittelin, että Phoenixissa – jonka lentokentälle lentomme laskeutui – olisi illalla auringon laskettua viileää, mutta enpä ole koskaan ollut niin väärässä. Nimittäin lentoaseman ilmastoidusta noin 20 asteen ihanuudesta ulos astuttuamme vastaamme löi noin aivan törkeä helle. Ja kello oli noin 10 illalla! ”Äkkiä takas sisään ja seuraavalla lennolla kotiin!” olivat ensimmäiset ajatukseni silloin. No, järkytyksestä selvittiin, ja seuraavana päivänä erittäin huonosti nukutun (tai hyvin valvotun) yön jälkeen menimme aamiaiselle syömään rinkeleitä paikalliseen kuppilaan kävellen erittäin lämpimissä tunnelmissa. Paikalliset keskilämpötilat pyörivät silloin 35–40 asteen paikkeilla, ja alinkaan lämpötila ei tilastojen mukaan paljon kolmestakympistä heittänyt. Mutta olennaisinta oli se 44-47 astetta juuri tuolla viikolla, joka Phoenixia kärventi. Ja meitä.
Onneksi tarkoituksenamme ei ollutkaan jäädä pätsiin vaan suunnata baanalle vuokra-autolla. Ja nimenomaan ilmastoidulla vuokra-autolla. Phoenixissakaan ei nimittäin paljon jalankulkijoita – meksikolaisia siirtolaisia lukuun ottamatta – päiväsaikaan juuri liikkunut kuin pakosta, vaan kaikki näyttivät ajelevan kylmäkoneet täysillä omilla autoillaan.
Eihän Ameriikan-reissu olisi ollut mitään ilman käyntiä ehkä yhdessä tunnetuimmista lännenelokuvien kuvauspaikoista, nimittäin Monument Valleyssa. Yksi ehdottomista kohokohdista kyseinen paikka olikin, ja voin sanoa, että mitään sen kaltaista en ole koskaan aiemmin nähnyt – enkä taida tulla näkemäänkään. Vain John Wayne puuttui; tasalakisia hiekkakivivuoria, pyöriviä pensaita, liskoloita ja kaikkea muuta western-lavastetta siellä olikin. Yhdysvaltain lounaisosassa, käytännössä Arizonan ja Utahin osavaltioiden rajalla sijaitseva Monument Valley ei ole kansallispuisto vaan ns. heimopuisto, jota navajovaltio hallinnoi ja jossa on omat sääntönsä, määräyksensä ja jota navajoviranomaiset valvovat.
Monument Valleyssä lämpötilat olivat sitten jo ihan perussuomalaista tasoa hyvänä kesänä, eli reilua pariakymmentä astetta keskimäärin. Mutta arska paistoi, ja paistoi nimittäin sen verran kovasti, että kun jouduin jumppaamaan telttamme kanssa useamman tunnin ilman paitaa, niin niinhän siinä kävi, että seuraavana päivänä selkä ja käsivarret olivatkin kuin niille olisi kaadettu koko ajan kuumaa vettä. Hämäännyin lämpötilasta ja koko ajan puhaltaneesta pienestä tuulenvireestä niin, että en olisi uskonut polttavani nahkaani, mutta sielläpäinhän aurinko paistelee ihan eri kulmasta kuin Suomessa. Joten kaikki säteily tuli suoratoistona iholle. No, eipä mitään, eihän se ole mies eikä mikään jos ei palovammoja kestä…
Katselin huvittuneena viereiselle telttapaikalle tullutta turistia, joka nappasi epämääräisen näköisen kangaskasan autonsa takakontista ja heilautti sen yhdellä kädenliikkeellä auki. Kappas, tommoinen pop-up-teltta sitten toisilla. No, oma McKinley Manitu 3 sentään on teltta, ja naapurilla oli joku pesupussi majoitteena…
Sain taisteltua teltan iltaa vasten paikalleen, joten päästiin lopulta ”rillaamaan”, eli virittelemään valuraudasta tehtyjä ja maanpinnasta metrin verran nostettua paistolaatikkoa tulille. Avotulentekohan paikassa on ankarasti kielletty aina, joten noissa rautabokseissa on ainoa mahdollisuus tulenteolle retkikeittimiä lukuun ottamatta. Leirintäalueen visitor centeristä saimme ostaa pienen kassillisen polttopuita. Huutokauppakeisari sanoisi, että ”sulla on varmaan joku hinta mietittynä”. Joo, niinhän heillä oli, ja hyvä hinta olikin. Kauppa se on joka kannattaa – navajomaassakin.
Ymmärrän täysin, miksi niin monta lännenelokuvaa on paikassa kuvattu ja miksi Monument Valley on yksi suosituimmista turistikohteista USA:ssa. Missään muualla maailmassa ei tällaista paikkaa ole, jossa syvänsininen taivas ja vaihtelevan ruskeansävyinen maa majesteettisine pöytävuorineen kohtaavat.
Kuvasin reissulla myös ”pienen” videon, joka löytyy Juutuubista (”Leikkaamaton versio!”). Voihan sitä tunnin ja 21 minuuttia käyttää paremman tekemisen puutteessa siihenkin. Tai sitten katsoa kun maali kuivuu.
Kuvien oikeudet / Photo Copyrights by
(C) Mikko Lemmetti
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 