Aika entinen ei koskaan enää palaa


Kun tuota valokuvaustakin jonkin verran olen harrastellut, sen vuoksi olen joutunut tai päässyt kuvaamaan paikkoja, joista jotkin jäävät paremmin mieleen kuin toiset. Yhdet paikat jäävät mieleen maisemien vuoksi, toisissa on taas jotakin sellaista, mitä ei voi toistaa, ja mikä kun on kerran eletty, se on mennyttä.

Valokuva on ”A Moment Frozen in Time”, eli hetki, joka on jäätynyt aikaansa, siis siihen hetkeen, joka kuvan ottohetkellä vallitsee. Kerran kuvasin erästä rakennusta, josta asukkaat olivat jo aikaa sitten muuttaneet pois, mutta se, mitä jäljelle oli jätetty, ei olisi voinut mielestäni paremmin havainnollistaa tuota sanontaa.

Tyrmäävä kuosi keittokomeron välitilan kaakeleissa. Niin retroa, niin retroa...
Tyrmäävä kuosi keittokomeron välitilan kaakeleissa. Niin retroa, niin retroa…

Keittiö oli erinomainen esimerkki palauttamaan mieliin 70-luvun ja ensimmäisen kotini, pienen keittokomeron ja paksulla maalilla usein siniseksi tai punaiseksi – tai valkoiseksi maalatut keittiön kaapit, Strömbergin hellan ja väännettävät vesihanan nupit. Se oli sitä arjen designia, karua ja pelkistettyä, mutta yhtä kaikki silloin kodin sydämen olennaisin osa.

Silloin nautittiin sauna kuumana ja oluset kylmänä. Vaan ei ollut enää kiuas lämmin, ja kaljatkin oli juotu.
Silloin nautittiin sauna kuumana ja oluset kylmänä. Vaan ei ollut enää kiuas lämmin, ja kaljatkin oli juotu.

Kerros- ja rivitaloissa oli vielä 60- ja 70-luvuilla yleinen sauna ja yhteiset saunatilat, joissa kokoonnuttiin yleisellä saunavuorolla saunomaan, juomaan kaljaa, puhumaan potaskaa ja vetämään norttia. Tuo tupakan imelä, kylmänkostea jäännöstuoksu on yksi niistä asioista, joka on jäänyt ikuisesti mieleen takka- ja pukuhuoneiden pystypaneelien, muovitettujen penkinsuojusten ja virvoitusjuomatehtaiden nimillä varustettujen tuhkakuppien ohella.

Käsityöperinne on vielä voimissaan, mutta kangaspuut ovat hiljenneet.
Käsityöperinne on vielä voimissaan, mutta kangaspuut ovat hiljenneet.

Taloyhtiön kellarin yleisissä harrastustiloissa taasen kokoontui nuoriso tai varttuneempi väki, ja saattoi pelata pingistä tai kutoa räsymattoa huoneiston linoleumilattialle, kun muuten varpaita olisi paleltanut. Kellarin kätköissä seurustelivat myös talon mummot ja nurisivat siitä, kun pyykkituvalle oli taas joku jättänyt pyykit viisi minuuttia liian pitkäksi ajaksi narulle roikkumaan.

Ei jauha enää mankeli eikä mummojen leuat.
Ei jauha enää mankeli eikä mummojen leuat.

Käynti autiotalossa sai ajattelemaan monenlaisia asioita, ja myös sitä, miten ihminen saattaa kiintyä johonkin paikkaan tai aikaan niin kovasti, että siitä on vaikea päästää irti. Luopuminen voi tarkoittaa kuitenkin myös uudistumista, kuka sen sitten mitenkin kokee ja kohtaa.

Tällaisissa paikoissa voi aivan selkeästi tuntea kaiken sen elämän, jota näissä on eletty ja melkein nähdä sen silmissään. Aika tuli jossakin vaiheessa täyteen niin talolle kuin tulee ihmisellekin. Molemmista jäävät vain muistot ja valokuvat, joita on otettu ja talteen laitettu. Hyvä edes, että näin on.

Kuvien oikeudet / Photo Rights by
(C) Mikko Lemmetti

Mainokset