”Etelänpöljän piti lähtiä töihin välillä ko ei kultaa löytyny”


Käytiinpä kesällä -88 pohjoisessa pistäytymässä, kun isäukolle iski kultakuume. Sitä varten hän näppäränä miehenä väsäsi itsellensä vaskoolinkin. Piti käydä vähän kokeilemassa, josko pannun pohjaan tarttuisi muutakin kuin paistettu kananmuna.

Totesi myös Peltsi Peltonenkin kerran telkkarissa, että ”vaikka mies lähtisi Lapista, ei Lappi lähde miehestä”. Sillä tavalla lienee käynyt isällenikin, kun hän 70-luvun taitteessa oli rajamiehenä pohjoisessa. Sen jälkeen veri veti Lappiin säännöllisesti kesällä ja talvella, ja jos ei matkaan päässyt, katsottiin elokuva Rovaniemen markkinoilla. Ja useasti.

Elokuvassahan kolme kaverusta matkustavat Lappiin kultaa etsimään, ja varsin monenlaisten kommellusten jälkeen sitä löytävätkin – vieläpä valtavasti. Meillä ei ollut toki kuvitelmaa, että sellaista määrää kultaa meidän reissullamme löytyisi, eikä kukaan reppukaupalla sitä Suomesta muutenkaan ole ainakaan tähän mennessä löytänyt.

Kullan ja äkillisen rikastumisen toive vei aikoinaan monta suomalaistakin Amerikkaan. Mutta amerikkalaiset itsekin ryntäsivät 1840–1850-luvuilla sadoin tuhansin Kaliforniaan ja Alaskaan etsimään kultaa. Monet sitä löysivätkin ja monet sillä rikastuivat, mutta vähintään yhtä moni menetti kultansa ja rahansa – sekä henkensä – ahneuksissaan, varomattomuuttaan ja tyhmyyksissään.

Suomessa kultakuume iski historiatietojen mukaan ensimmäisen kerran 1860-luvulla ja toiseen otteeseen sotien jälkeen, ensin Ivalojoella ja sitten Lemmenjoella, eikä kullan kiilto ole vieläkään kaikkien silmistä hävinnyt.

Meidän reissullamme oli kullan löytyminen hyvin epätodennäköistä, kun emme ensinnäkään olleet ammattikullanhuuhtojia ja toisekseen pelkällä lapiolla ja vaskoolilla ei nykyään kultaa löydetä – tai jos löydetäänkin, pitää osua niin namupaikkaan ettei ole tosikaan.

Toive löytää kultaa on pitkälti samanlaista kuin toive rikastua vaikkapa lottoamalla, raaputusarvoilla tai hedelmäpelissä. Aivan samalla tavalla kullanetsijät saattavat kuluttaa vuosia, elleivät vuosikymmeniä, huljuttelemassa vaskoolia jääkylmässä vedessä kuin rahapelien pelaajat rastivat lottokupongin toisensa jälkeen tai painelevat pelikoneen nappuloita kuvitellen osaavansa tuplaussarjat ulkoa.

Isäukolle tärkeintä oli kuitenkin päästä pohjoiseen, ja saattoihan sitä joenuomasta toivoa löytävänsä jotakin, ja toivo onkin se olennaisin juttu. Toivomalla voi saavuttaa monenlaisia asioita, ja toiveet joskus toteutuvatkin, mutta pääasia on pitää toivoa yllä eikä menettää sitä, oli kyse mistä asiasta tahansa, eikä vain kullasta.

Tuolla viikolla ei vaskoolin pohjalle jäänyt kultaa, mutta Lapin luonto ja paikalliset ystävälliset ihmiset kampanisuineen kaikkineen olivat kultaakin arvokkaampia. Pelkästään se, että pääsee pois edes hetkeksi kiireisestä työelämästä ja työn rutiineista paikkaan, jossa ei ole kiire eikä ole tavoitteita.

Lapin luonto luo outoa taikaa...
Lapin luonto luo outoa taikaa…

Viikko kului taas kerran Lapin lumoissa. Joka päivä tuli rönttösiin lisää kilometrejä, ja illalla lämpisi sauna. Vaskooli ripustettiin kämpän seinään kiitokseksi ja jälkeemme tulijoiden käytettäväksi. Kuten sanottua, etelänpöljän piti lähteä takaisin töihin, kun kultaa ei löytynyt.

Eikähän rikastuminen kultaa huuhtomalla ole sen todennäköisempää kuin hakkaamalla pajatsoa tai raapimalla ässäarpoja. Toisenlaista rikkautta kannattaa etsiä luonnosta ja sen antimista, vaikkapa marjoista ja sienistä tai hiljaa havisevista haapametsiköistä ja korpin raakunnasta korvessa.

Kuvien oikeudet / Photo Rights by
(C) Mikko Lemmetti

Mainokset