Terveydenhuollossakin kolmas kerta toden sanoo, vai sanooko?


Jouduttiin jouluaattona puolenyön aikoihin lähtemään Keski-Suomen keskussairaalaan päivystykseen. Olipa aika veikeä keikka. Nimittäin siinä valossa, kun puhutaan resursseista ja toimintojen tehostamisesta, olipa mielestäni varsin moniportainen systeemi, jonka logiikka ei ainakaan meikäläisen jakamoon täysin uponnut.

Ensinnäkin päivystyspoliklinikan tuulikaapista otimme jonotusnumeron ja menimme sitten istumaan ensimmäiseen aulaan. Sitten jonotusnumeroiden perusteella ns. triage-hoitajalle selitimme potilaan oireet ja syyn päivystykseen tulolle ensimmäisen kerran. Sitten palasimme takaisin pääaulaan ja siirryimme ilmoittautumisluukulle, jossa toinen hoitaja otti ylös potilaan nimen ja muita tietoja.

Ilmoittautumisesta saimme ohjeet mennä toiseen odotusaulaan. Eipä siinä mitään, odottelimme aikamme, ja sitten kun kuulimme potilaan nimen, pääsimme selittämään uudelle hoitajalle samat asiat toiseen kertaan. Eipä siinäkään mitään, mutta keskustelu käytiin odotustilan käytävällä muiden asiakkaiden kuullen. Hei, mitä tapahtui tietosuojalle?

Siinäpä sitten kerrattiin oireet ja päivän tapahtumat, kunnes päästiin taas odottelemaan. Odottelun päätteeksi vihdoin ihan aikuisten oikea lääkäri pyysi meidät sisään, ja tällä kertaa sentään mentiin vastaanottohuoneeseen oven taakse. Ja eiköhän selitetty kolmannen kerran taas vaivat. Jokohan olisi varmasti kerrottu ne riittävän monta kertaa?

Täytyy sanoa, että kaikki hoitajat ja lääkärikin olivat oikein mukavia ja asiallisia, mutta ongelma ei olekaan siinä vaan tuossa väen määrässä, joka tarvitaan saattamaan yksi ihminen hoidon piiriin. Eli neljä terveydenhuollon ammattilaista yhtä asiakasta kohtaan. Missä siinä toiminta tehostuu ja resursseja säästetään?

Huomasin, että monen muunkin asiakkaan asioita käsiteltiin käytävällä, vaikka mikään varsinainen ryysis päivystyksessä ei ollut tai mitään hirvittävän suurta katastrofia, josta olisi johtunut tarve aloittaa hoito jo ennen varsinaista vastaanottoa. Olisin kuvitellut, että henkilökohtaiset asiat olisi ollut poikkeuksetta mahdollista hoitaa luottamuksellisesti suljetun oven takana. Mielestäni ei auta mitään, vaikka sairaalan seinällä annettaisiin kuinka seikkaperäiset ohjeet tahansa tietosuojasta ja potilasasioiden luottamuksellisuudesta, jos oma tai läheisensä vaiva pitää selostaa kaikkien kuullen.

Jokin peruste tällaiselle toimintatavalle lienee, mutta mietin pää sauhuten, mikä se voisi olla. Ehkä moniportaisella hoitoonpääsymallilla pyritään parantamaan hoitohenkilöstön turvallisuutta, kun ulkoa ei pääse tulemaan ”karmit kaulassa” suoraan lääkärin luo, vaan pitää selvitä ensin muutamasta hoitajasta ja mahdollisesti sairaalavartijoista. Ja parantuuhan siinä ehkä myös muiden asiakkaiden turvallisuus ja viihtyvyys, kun mahdolliset häiriköt torpataan jo ykkösaulassa.

Olisiko lisäksi vaivojen valitus kolmasti myös tarpeen siksi, että mitään ei jäisi kertomatta ja että palvelun taso saataisiin optimaaliseksi? Koska ei onneksi ole ollut usein päivystykseen asiaa, ei ole vertailukohtaa sille, miten sama kuvio pyörähti esimerkiksi muutama vuosi sitten ja kuinka monta hoitohenkilökunnan edustajaa silloin tarvittiin samaan tulokseen pääsemiseksi.

Kaksi isoa kysymystä joka tapauksessa jäi, eli mihin hylättiin tietosuoja ja miksi henkilökunnan määrä yhtä asiakasta kohden oli neljä eikä esimerkiksi kaksi, johon varmastikin aika moni on tottunut. Pääasia kuitenkin oli, että lääkäri otti vastaan, jopa vaivautui tutkimaan (kaikki lääkärit kun eivät välttämättä edes takamustaan penkistä nosta), antoi hyvät ohjeet ja toivotteli vielä hyvää jouluakin, joten kiitos heille siitä.

Mutta olisikohan ehkä yksinkertaisemmin ja turvallisemmin tämäkin asia voitu hoitaa?

Kuva: Microsoftin leikekuvakirjasto

Mainokset