Käynti Mekaanisen musiikin museossa on surrealistinen kokemus


Vanhoja reikälevysoittimia, valtavankokoisia automaattiorkestereita, kolmetorvinen gramofoni, grammaria kuunteleva koira, vahanukkebändi, huilua soitteleva piru ja sisustukseen sopiva museo-opas, jolla on manifesti. Muun muassa tällaisia juttuja on Varkauden Mekaanisen musiikin museossa, ja paljon muuta. Tämä pieni juttu on kertomus sinne keväällä 2013 tehdystä reissusta.

Eipä arvattu, mitä entisen vanhainkodin uumenista löytyisi...
Eipä arvattu, mitä entisen vanhainkodin uumenista löytyisi…

En ollut aiemmin kuullutkaan tällaisesta paikasta, jossa esitellään kymmeniä – ellei satoja – erilaisia mekaanisia musiikin tuottamiseen tarkoitettuja vempeleitä parinkin vuosisadan takaa ja todellakin aivan laidasta laitaan. Osa laitteista on jopa sellaisia, joita ei ole enää olemassa missään muualla. Enkä usko, että paikan omistajan kaltaista heppuakaan.

Nimittäin saimme museossa sellaisen esittelyn, että oksaset pois. Voi kyllä varauksetta sanoa, että käynti jäi mieleen. Aluksi meidät otti mukaan kierrokselle talon eri huoneisiin nuorempi omistajasuvun edustaja, Pawel nimeltään. Mielenkiintoinen tapaus hänkin.

Reikäleipä...eikun reikälevysoitin tai pikemminkin soittorasia (ei mahdu kirjahyllyyn).
Reikäleipä…eikun reikälevysoitin tai pikemminkin soittorasia (ei mahdu kirjahyllyyn).

Pawelinkin kerronta oli eloisaa ja kaukana kuivakkaasta. Tietous kaikista laitteista, niiden historiasta ja toiminnasta paistoi oppaastamme selvästi. Yllä olevassa kuvassa on erilaisia soittopelejä, joissa pyörii painava ja vaarallisenkin näköinen metallilevy. Levyyn on lyöty reikiä, ja pyöriessään reiät osuvat eri tahtiin eri sävelkorkeuksille viritettyihin metallikieliin, jolloin syntyy musiikkia. Tällainenko lienee ollut CD-levyn esiaste.

LP-levyjen keräily ei ole tämän rinnalla mitään.
LP-levyjen keräily ei ole tämän rinnalla mitään.

Vaikutuksen paikassa teki ensinnäkin se, miten hienoja ja teknisesti vaativia laitteita on jo 1800-luvullakin osattu rakentaa, ja teknisen osaamisen taso vain kasvoi vuosien mittaan. Voisi jopa ajatella, että nykyiset taskuun mahtuvat podit ja pädit eivät ole museossa esillä olevien laitteiden rinnalla mitään, sillä soitinten rakentajilta on vaadittu niin musiikillista osaamista kuin puu- ja metallisepän, taidemaalarin, savenvalajan jne. taitoja.

Tämä musiikki on ihan hanurista.
Tämä musiikki on ihan hanurista.

Museon valikoimiin kuuluu soittorasioiden ja automaattipianoiden lisäksi myös itsekseen soitteleva hanuri, joka kyllä jää Ahvenais-Veikolle toiseksi, mutta erikoinen viritys sekin. Ehkä eriskummallisimpia soittimia lienevät kuitenkin eräänlaiset stereogramofonit ja varsinkin kolmitorvinen gramofoni, jossa soi kolme(!) levyä päällekkäin. Stereoääni- tai tilaäänivaikutelma saatiin aikaan pyörittämällä saman nauhoituksen sisältäviä levyjä hieman eri tahtiin, jolloin syntyi tilantuntua simuloiva kaikuefekti.

3.1-tilaääni
3.1-tilaääni

Noin puolessa välissä museoesittelyä puikkoihin astui paikan toinen omistaja, vanhempi herrasmies nimeltään Jürgen. Siitä alkoikin reissun mieleenpainuvin osuus. Jürgenillä oli aivan kaikesta aiemmasta kokemastani aivan ”out there” -esittelytyyli, joka ei jättänyt kylmäksi. Päin vastoin, sillä herran jutut menivät aika ajoin jopa ihan matkassa mukana olevien lasten pelotteluksi ja lopulta käytännössä heille huutamiseksi. Auktoriteettia siis oikein urakalla peliin…

Tämä ei ollut museon pelottavin ilmestys.
Ihme kyllä, tämä ei ollut museon pelottavin ilmestys.

Kierroksen edetessä nähtiin entistä suurempia ja monimutkaisempia soittopelejä, ja samalla esittelijän jutut isonivat ja alkoivat mennä entistä enemmän yli hilseen. Monet muutkin allekirjoittaneen ohella pyörittelivät silmiään useaan otteeseen, ja mietimme, miten esimerkiksi tietyt II maailmansodan aikaiset tapahtumat millään tavalla liittyivät museossa olleisiin näyttelyesineisiin.

16032013156
Amadeus – näyttelyn toinen väriläiskä. Ensimmäisen arvaattekin.

Museon viimeiseen huoneeseen päästyämme saimme istahtaa kuuntelemaan kertomusta ensinnäkin huoneessa esillä olevista soittimista, kuten valtavan kokoisesta Poppers Goliath -orkestrionista ja tivolihenkisistä Amadeus-katu-uruista, mutta myös eräänlaista manifestia, josta esittelijän oma maailmankuva ja näkemykset tulivat varmasti kaikille selviksi.

Korkeutta 75-soittimisella ilmestyksellä on jopa 5 metriä.
Popper’s Goliath. Kokoa 75-soittimisella ilmestyksellä pienen yksiön verran.

Koska museokierroksen jälkimmäisen puoliskon esittely oli vedetty mielestäni niin överiksi kuin mahdollista, jäin miettimään, että oliko kaikki lopultakin pelkkää show’ta vai aito avautuminen vieraille. Oliko ehkä karnevaalin protokollamestari kotoisin niin erilaisesta kulttuurista, että itselleni ja monille muillekin jutut tulivat päin naamaa kuin märkä pesurätti.

Kaikesta huolimatta, ja ehkä juuri siksi, käynti Mekaanisen musiikin museossa voi olla yksi elämäsi erikoisimmista hetkistä. Jos haluat kokea täysin normeista poikkeavan museokäynnin ja lisäksi nähdä kiehtovia laitteita, suuntaa Varkauteen. Muistaa kannattaa kuitenkin, että lapset on pidettävä kurissa ja nuhteessa, sillä jos se ei onnistu, kyllä Herr Jürgen sen tekee. Reissun jälkeen illalla on hyvä kertoa varsinkin pienemmille lapsille pehmoinen pupusatu.

Kuvien oikeudet / Photo Rights by
Mikko Lemmetti

Mainokset