”Olen vihreä ja siitä ylpeä”


Ajattelin kokeilla kerran, miten hyvin vihreysaate menee läpi amerikkalaisessa Threadless.com-sivustossa, johon voi lähettää erilaisia graafisia töitä arvosteltavaksi ja mahdollisesti saada niitä laajempaan levitykseen esimerkiksi T-paidoissa, jos ne saavat hyvät pisteet. Ei mennyt, sillä vastaukseksi tuli jotakin siihen tyyliin, että ”työn laatu ja sisältö eivät täytä asettamiamme kriteerejä” jne jne.

En hirveästi uskonut itsekään, että tuollainen perusteksti vähän kikkailtuna uppoaisi keneenkään, joten en ollut kovin pettynyt ehdotuksen tultua bumerangina takaisin. Mutta T-paitaehdotuksen sanoma ei silti ole turha, sillä kyllähän meistä jokaisen pitäisi vähitellen alkaa tajuta, että maailma on aika kovaa vauhtia menossa päin sitä ihteään ja sille pitäisi saada stoppi. Moni toki tajuaakin, mutta liian monta puusilmää on vielä olemassa, joiden mielestä esimerkiksi ilmastonmuutos on satua siinä missä yksisarviset ja ufot.

Ilmastokokouksien tulokset ovat lähes poikkeuksetta pelkkää lämmintä ilmaa ja pullanmuruja, kuten entisen mummon pierut. Tavoitteet – jos niitä ylipäänsä asetetaan – laitetaan niin pitkän ajan päähän ja niin lieviksi, että niistä ei tarvitse tavoitteista päättäneiden tahojen enää silloin välittää tuon taivaallista, ja todennäköisesti 20-30 vuoden päästä silloin vallan hantaakissa olevat päättäjät sanovat, että ”tuolloin tehdyt päätökset eivät sido meitä”.

Tämmöinen mañana-meininki kyrsii kybällä, kun kaikkia toimenpiteitä vain lykätään tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi, eikä mitään aleta tehdä juuri nyt ja heti. Viivytystaktiikan lisäksi voidaan tehdä jopa ihan 180 asteen suunnanmuutoksia, kuten tapahtui Yhdysvalloissa joskus 1980-luvulla. Nimittäin entinen presidentti Jimmy Carter oli vihreä mies siinä suhteessa, että hän halusi asennuttaa Valkoisen Talon katolle aurinkopaneelit, koska ymmärsi uusiutuvan energian idean, ja 1970-luvulla ollut energiakriisi vaikutti Carterin päätökseen.

No, eipä mitään: Carterin jälkeen puikkoihin astui Ronald Reagan, joka oli stetsonhattunsa alla pähkäillyt, että eihän mitään ilmastonmuutosta ole olemassakaan ja käski heivata Valkoisen Talon aurinkopaneelit Nevadaan, menivätköhän sitten Las Vegasiin vai minne. Eikä Reaganin jälkeen meno paljon parantunut, kun soikeassa byroossa hääräilivät niin Yrjö Puska vanhempi ja Yrjö Puska nuorempi sitten myöhempinä vuosina.

Vielä nykyäänkin monet kongressimiehet ja senaattorit hekottelevat julkisesti ilmastonmuutokselle ja saastumiselle, ja äänestävät kaikkia sellaisia lakiehdotuksia vastaan, joilla edes yritettäisiin vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, tuottaa ympäristöystävällisempää energiaa, valmistaa vähemmän saastuttavia autoja ja niin edespäin. Ja sitten vielä lukuisa joukko valveutuneita kansalaisia heitä äänestää. Hohh…

Vihreä näkökulma ei oikein toimi myöskään Kiinassa tai Intiassa, joissa työnnetään ilmoille enemmän skeidaa kuin mitä valveutuneemmat maat, kuten Suomi, voivat koskaan omilla toimillaan vähentää. Teollisuus ja autoilu kasvaa vauhdilla, ja päästöt sen kuin lisääntyvät. Suomessa halotaan hiuksia ja vingutaan joistakin kotitalouksien takkojen lämmityksistä, että ”ne ovat merkittäviä ilmanlaatua huonontavia tekijöitä” ja samalla jarrutetaan vero- ja muilla päätöksillä sähköautoilun ja todellisilla biopolttoaineilla kulkevien ajoneuvojen käyttöä.

Minäkin ostaisin mielelläni jonkun fleksifuel-mallin, jos vain voisin tankata sen yhtä helposti kuin nykyisen tervahöyryni millä tahansa huoltoasemalla – siis jos minulla olisi edes varaa ostaa uusi auto, joka käy jollakin muulla aineella kuin dieselillä tai bensalla. Mutta ajoneuvoverotuksella on huolehdittu siitä, että ei ole. Voisin ajaa sähköautollakin, jos pikalatauspisteitä olisi niin ikään kaikilla huoltoasemilla, tai ainakin auton kertalatauksen toimintasäteellä.

Ehkä pitäisikin ostaa hevoinen ja sille kauroja. Todennäköisesti pärjäisin paljon paremmin myös näin talvikelillä, kun aurauksistakin on ruvettu säästämään. Sehän olisi varsin ekologista, jos olisi heppa ja reki, ja se orgaaninen oheistuote, jota polle tuottaa, menisi kuivattuna ja palikoiksi pakattuna uuniin. Kellähän olisi nelijalkainen myynnissä?

Paitamalli / T-shirt design (C) Mikko Lemmetti 2013

Advertisement

Julkaissut Mikko Aslak Lemmetti

Tyhjään päähän mahtuu paljon ajatuksia, joista joitakin laittelen ylös tänne blogiin. Having an empty head with some occasional thoughts which I will spill here once in a while.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: