Jäävettä ja kaneliässiä


Piti oikein pari sekuntia miettiä, minkälaisen otsikon tähän juttuun laittaisin. Sitten välähti, että otsikkoonhan on laitettava kaksi parasta asiaa, jotka eilisestä Jyväskylän TE-toimistossa järjestetystä ”suuresta rekrytointipäivästä” jäivät mieleen.

Koska viime vuonna vastaava päivä jäi väliin työesteiden takia, sain tällä kertaa poltettua yhden lomapäivän käydäkseni tutustumassa tapahtuman tarjontaan ja työllistymismahdollisuuksiin. En ollut ottanut selvää, minkälaiselle konseptille rekrytointipäivä rakentuu, joten oletin, että siellä oikeasti olisi paikalla henkilöitä, joille voisi itseään yrittää kaupitella ja saada päätään oven väliin.

Eipä ollut päälliköitä paikalla, vaan suurimpaan osaan työnantajien esittelypisteistä oli nakitettu parikymppisiä komeita Axe-tyyppisiä karheasänkisiä miehiä (nykyään kai toinen mieskin voi näin sanoa) ja samaan tapaan katseenkestäviä nuoria naisia.

Nähtävästi luotetaan edelleenkin vanhaan kunnon sex appealiin pikemminkin kuin rautaiseen johtajatyyliin. Työnantajapuolelta näytti olevan lähinnä matalapalkka-alan edustajia, eli lähinnä puhtaanapitofirmoja ja kauppaketju(ja), joiden potentiaalinen hakijakunta koostuisi opiskelijoista ja maahanmuuttajista.

Mukaan tapahtumaan oli tullut myös muutama ”työllistymistä edistävä palvelu” erilaisten hankkeiden tukemana. Sitten oli joitakin rekrytointiyrityksiä ja erityisesti kaikenlaisia tele- ja suoramarkkinointifirmoja. Väistämättä tuli mieleen television Kimmo-sarja, mutta yhtään ”Nissistä” ei sentään silmiin osunut. Myös joitakin ammatillisen koulutuksen edustajia oli paikalla, mutta eikös kyse ollut rekrytointipäivästä eikä koulutustarjonnan esittelystä?

Tästä päättelin, että en todellakaan kuulu rekrytointipäivän kohderyhmään niin ikäni kuin työ- ja koulutustaustani puolesta. Muutenkin tuli sellainen käsitys, että mitään todellista kontaktia työnhakijan ja työnantajan välille ei millään tapaa olisi päässyt syntymään. Tapahtumassa ei ollut läsnä yhtään ainoaa – ja minua saa kernaasti oikeaista, jos olen väärässä – asioista oikeasti päättävää henkilöä paikalla, eli sellaista, jonka kanssa olisi suoraan voinut alkaa keskustella työpaikoista.

Nyt ei pidä ymmärtää väärin, sillä mielestäni on erittäin hienoa, että jotakin tehdään ihmisten työllistymisen edesauttamiseksi, ja tällaiset rekrytointipäivät ovat tervetulleita sinänsä, jos niistä on hyötyä työnhakijoille. Mutta vain jos, sillä muuten kaikki on vain valohoitoa.

Mitä minä kaipaisin tällaisilta tapahtumilta, se olisi nimenomaan mahdollisuus keskustella suoraan yritysten henkilöstöasioista päättävien ihmisten kanssa enkä sellaisten, jotka lähinnä jakavat esitteitä ja kehottavat tekemään avoimen työhakemuksen netissä tai seuraamalla yrityksensä avoimia työpaikkoja.

En ole myöskään vailla kesätöitä tai muutaman kuukauden pätkätöitä vaan etsin pitempiaikaisia työsuhteita. Kesätyöt voivat toki olla monelle sisäänpääsytie organisaatioon ja ehkä pitkäänkin uraputkeen, mutta eiköhän ole päivänselvää, että tällöin puhutaan nuorista, alle tai hieman yli parikymppisistä opiskelijoista tai vastavalmistuneista, jotka eivät ole olleet työelämässä eivätkä suorittaneet useampaakin tutkintoa.

Yli 35-vuotiaat laitetaan jo aika monessa paikassa täysin eri johoon hakuprosessissa, saati sitten yli nelikymppiset tai vielä vanhemmat. Uskallan väittää, että tällaisista rekrytointipäivistä ei heille ole minkäänlaista hyötyä, jos rehellisiä ollaan. TE-toimistossa tuli vähän samantyyppinen tunne kuin olisi mennyt johonkin kaupungin menopaikkaan, jossa 18–22-vuotiaat katsovat kummissaan ja miettivät mielessään, että ”Hei, ne eläkeläistanssit on lauantaina Jyväshovissa!”

Paremmin homma olisi toiminut mielestäni esimerkiksi niin, että jokaisella työnantajan edustajalla olisi ollut x määrä avoimia työpaikkoja omassa organisaatiossaan ja sitten olisi otettu käsi ylös -hakuja niin monta kuin kuhunkin paikkaan mahtuu. Ei olisi meinaan kovin pitkään välttämättä tarvinnut odotella.

Tuosta tulikin mieleen monesti telkkarissa esitetty amerikkalainen komedia Taalat taskuun Dick ja Jane, jossa eräässä kohtauksessa Dick notkui jollakin sivukadulla ja odotteli työtarjousta tusinan siirtolaisen kanssa. Hän olisikin päässyt saman tien maalarihommiin – oli jo itse asiassa kirjaimellisesti työssä kiinni – ellei olisi saanut toiselta yhtä innokkaalta työnhakijalta pataan roikkuessaan avolava-auton perässä…no, ajatus taas vähän harhailee…

Eipä siinä sitten mittään, tulihan tosiaan käytyä katsomassa mikä on rekrytointipäivän meininki ja vetämässä muutamat kaneliässät jäävedellä. Paremman luokan kahvi- ja paakkelsitarjoilu oli vissiin pyöräytetty jo ennen kymmentä, jolloin tapahtuman olisi pitänyt virallisesti alkaa. Kymmentä ennen oli myös annettu jonkinlainen infokin, joten ne, jotka tulivat vasta kalenterin mukaan, jäivät siitä(kin) paitsi.

Mainokset