Lumikengillä luontoon, mars!

Tähän saakka olen kuljeskellut vuokratuilla tai lainatuilla lumikengillä vähän satunnaisesti, ja väliä kenkäilyllä (”hieno” uusiosana muuten) on saattanut olla useampia vuosia. Äskettäin tuli kuitenkin hankittua vihdoin viimein omat kengät itselle ja muille perheenjäsenille. Kyseltyäni parilta tuttavalta ja kuukkeloituani hieman, päädyin mm. Partioaitan edustaman ranskalaisen TSL:n kenkiin, koska ”näitä ne on ostaneet”, kuten eräskin urheilukaupan myyjä kerran tokaisi.

Lumikenkien hyvät puolet ovat tulleet esille jo aiemmilla käyttökerroilla, mutta vasta nyt omien kenkien kanssa todella huomasin, miten paljon niiden käyttäminen todella vapauttaa liikkumaan maastossa talvisaikaan ja minkälainen vaikutus sillä voi olla ihmisen liikuntaharrastukseen. Onhan suksetkin on keksitty, joten ei sinänsä olisi ollut mitään estettä lähteä talviseen luontoon niidenkään kanssa, mutta tavallisilla pertsasuksilla umpihankeen meneminen on vähän niin kuin leivän voitelu tulitikulla. Eli onnistuu kyllä, mutta ei kovin helposti.

Vaikka lumikengillä pääsee varsin kätevästi liikkumaan ilman sauvojakin, sauvat tuovat niin lisätehoa kävelyyn kuin auttavat tasapainon säilyttämisessä ja hankalimmissa paikoissa liikkumisessa. Huomasin kuitenkin, että hiihdossa käytetyt luistelusauvat ovat auttamatta liian pitkät käytettäväksi lumikenkäilyssä. Myös hiihtosauvojen sommat ovat usein hyvin pienikokoisia ja uppoavat helposti syvälle hankeen.

Paras sauvan mitta ainakin omaan käyttööni tuntuu olevan n. 20-25 senttiä lyhyempi kuin luistelusauvan mitta. Eli jos luistelusauvaksi käy n. 160 cm, lumikenkäilysauvassa se on silloin välillä 135-140 cm. Piti sitten ostaa myös uudet, lyhyemmät hiihtosauvat, mutta hölmö kun taas kerran olin, ajattelin vaihtavani kätevästi sauvoihin kantavammat retkisommat. No, eipä onnistunutkaan, sillä näköjään uusissa sauvamalleissa sompa ja kärkipiikki ovat samaa pakettia, eli jos saa somman irti, lähtee myös kärkipiikki.

Samaten moni sauvamalli kapenee kärkeä kohti niin paljon, että retkisompa nousisi sauvaa melkein puoleen väliin, jos sen alkuperäisen somman tilalle saisi vaihdettua. Eli se oli sitten siinä, ja nyt on kaksi turhaa retkisompaa nurkissa. Ehkä niillekin käyttöä löytyy, kunhan ehtisin koluamaan kirpputorit läpi ja löytäisin vanhoja tasapaksuja sauvoja. Tämän siitä äkkinäinen saa, kun ei mieti asiaa loppuun asti.

Välinesäädöstä huolimatta lumikenkien kanssa maastoon painuminen tekee välittömästi tehtävänsä, eli intoa mennä sinne, mihin ihmiskäsi ei ole jalallaan astunut, tulee hämmästyttävän paljon. Ei tarvitse etsiä valmiiksi tampattua jälkeä tai moottorikelkan uraa, vaan voi oikeasti mennä tietysti omat rajoitteensa tuntien mihin tahansa. Lumikengät eivät kuitenkaan ole mitään ihmelaitteita, vaan nekin uppoavat pehmeään pakkaslumeen arviolta 10-15 senttiä.

Mutta kymmenen senttiä ei ole käytännössä mitään, jos muuten lunta olisi vehkeisiin asti. Ja joka askeleella sama juttu, joten umpihangesta ylös kömpiminen ja siihen takaisin hupsahtaminen alkaisi hyvin nopeasti sylettää.

Näin kevättalvella kun aurinkoisemmat päivät ja pilvettömät illat alkavat lisääntyä, melkein mihin aikaan tahansa on mahtavaa lähteä kävelemään metsään, pellolle tai järven jäälle. Laskevan auringon kajossa ja hiljalleen tummenevan taivaan sinisissä ja violeteissä säyvyissä on jotakin maagista, jota voisi jäädä katselemaan loputtomiin. Auringonlaskun jälkeen voi mennä ihastelemaan aukealle paikalle tähtiä ja kuuta.

Lumikenkäilystä voi siis nauttia suunnattomasti myös ilman tarvetta puristaa pitkiä vaelluksia tai tavoitetta nousta mahdollisimman jyrkkää tai pitkää mäkeä, vaikka mäet ja kukkulatkin kengillä hoituvat normaalia könyämistä huomattavasti sujuvammin. Toki lumikenkäily on myös erinomainen liikuntamuoto, sillä hidaskin kävelytahti kohottaa sykettä enemmän kuin vastaava vauhti tavallisilla kengillä tiellä käveltäessä, koska jalkoja on nosteltava enemmän ja lumessa on myös vastusta.

Hiihto ja tavallinen kävely ovat mukavia harrastuksia nekin, mutta lumikenkien kanssa liikkuminen tuo miellyttävää vaihtelua. Myös luonnon ja eläinten seuraaminen onnistuu paremmin, kun umpihanki ei ole rajoittava tekijä. Hetki luonnon helmassa tekee hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja taas jaksaa vähän paremmin.

Kuvan oikeudet / Photo Rights by
Mikko Lemmetti