Lumikenkäretkellä Peikon pesällä


Sunnuntaiaamuna lämpötila pyöri nollan tuntumassa ja ehkä vähän sen yläpuolella, ja yöllä oli satanut lähemmäs 10 senttiä lunta. Se tarkoitti, että lumikengät oli otettava esiin ja lähdettävä metsään. Kävin viimeksi viime syksynä niin sanotulla Peikon pesällä, eli siirtolohkareista muodostuneella luolalla Konneveden Tankolammella, ja halusin nyt lähteä käymään talvisaikaan siellä uudestaan.

Kruununprinsessamme oli pyydellyt päästä Peikon pesää katsomaan jo pidemmän aikaa, joten nyt oli hyvä tilaisuus tehdä parin tunnin lumikenkäretki paikalle eväitä syömään. Prinsessatermariin mehua, leipäpalat rasiaan ja paljon suklaata, niin johan alettaisiin pärjätä!

Heti alkuunsa huomasimme, että märkä suojalumi upotti huomattavasti pakkaslunta enemmän vaikka olikin lumikengät käytössä. Sen vuoksi matkanteko oli hieman vaivalloisempaa, mutta mihinkään ei ollut sinänsä kiire. Epähuomiossa olin ottanut mukaan liian pitkät sauvat, mutta kyllä niilläkin pärjäsi, etenkin paikoissa, jossa hanki upotti todella paljon.

Tyttären lumikengissä on valmistaja jostakin syystä ajatellut, että on olevinaan kätevämpi, kun kenkien kannat ovat irti oletuksena, eivätkä lukittavissa, kuten aikuisten malleissa. Siksi sidoin ennen lähtöä kannat kenkiin nippusiteillä, jotta niillä olisi helpompi kävellä tasamaalla.

Miksi TSL:n 302 Freezessä ei ole lukittavaa kantaa?
Miksi TSL:n 302 Freezessä ei ole lukittavaa kantaa?

Siinäpä sitten mentiin pitkin hankia tallustellen, ja olihan liikkuminen tosiaan huomattavasti työläämpää, mutta perille päästiin aikanaan.

Peikon pesä ei ole mikään virallinen paikan nimi, eikä kai sillä mitään muutakaan virallista nimeä ole ainakaan minulla tiedossa, mutta jännittävä kokemus lapselle tuommoinen kiven alla oleva piilopaikka on silti, varsinkin ensimmäistä kertaa nähtynä.

Muhkea möhkäle.
Muhkea möhkäle.

Ottihan se voimille märässä lumessa lompsiminen ainakin minua, mutta tytöllä ei tuntunut olevan hätäpäivää. Taitaa olla isäänsä kovempi metsissä menijä jo nyt, mutta niinhän se pitää ollakin, että nuoret porskuttaa ja vanhat kyntää, vai miten se meni…

Lumikengät jalasta ja eväät esiin, sillä sehän on retken kuin retken kohokohta. Niitä olikin sitten jännittävä syödä kiven alla huurteisten kiviseinien suojissa. Ja varsinkin sitä suklaata, kun sehän antaa voimia ja on tietysti hyvää!

SIMG_0438
Prinsessatermari sen olla pitää.

Hyvin ansaitun evästauon jälkeen olikin sitten aika lähteä lampsimaan kotiin päin. Peikon pesällä olisi tosin voinut viettää aikaa pitempäänkin, mutta sää alkoi olla jo niin paljon plussan puolella, että kamppeet kävivät tuntumaan turhan kosteilta. Kunpa olisi ollut edes muutama aste pakkasen puolella, mutta minkäs teet.

Hiihtolomien ajaksi toivoisin samaten pakkaskeliä ja vaikka vähän lisää lunta, mutta vakaasti vaikuttaa siltä, että loskakelissä mennään ainakin Keski- ja Etelä-Suomessa. Vielä Oulun korkeudellakin näyttää olevan samanlaista lotinaa, pitäisi varmaan mennä Kuusamoon asti, vaan eipä taida päästä tällä kertaa sinne.

Eihän näille säille mitään voi, mutta kyllä ottaa pattiin, jos hiihtoloma menee vesikelissä. Saariselälle lähtijät nauravat varmaan partaansa – ainakin ne, kellä parta kasvaa. Kaikesta huolimatta peikkoretkestä saimme molemmat punaiset posket ja ainakin minä hikisen paidan.

Prinsessatermari sen olla pitää.
Kyllähän näillä pääsee.

Peikko oli tälläkin kertaa jossakin muualla, ehkä etelän auringossa.

Kuvien oikeudet / Photo Rights by
(C) Mikko Lemmetti 2015

Mainokset