Sain suostuteltua kaverini Jannen taas kerran retkiseuraksi paikkaan, jossa itse olen käynyt jo useasti, mutta kaveri ei vielä kertaakaan. Nyt ei tarvinnut ajaa pitkään matkaan, vaan retkikohde löytyi melkein kotinurkilta Konneveden kirkonkylältä, ainoastaan noin kolmen kilometrin päästä vilkkaasti liikennöidystä (lue: paikkakunnan bemukka- ja tojotamiehet ajavat Lapunmäen ja Siikakosken väliä aamusta aamuyöhön) keskustasta.
Taikinaisen koski yhtenä Konneveden seitsemästä tunnetusta koskesta tarjoaa pienen irtautumisen arjesta ja mahtavan paikan mm. koskikaran mulahtelun seuraamiseen. Onpa koskella nähty saukkojakin, mutta tällä kertaa niitä ei näkynyt. Lieneekö syynä ollut lähellä möyrineen metsäkoneen äänet, kun nyt kuulemma puu liikkuu ja käy pyydykseen. Ja onhan Konnevesi ”metsien ja vesien pitäjä”, eli noita metsiähän siellä laitettiin lihoiksi.
Olimme varautuneet lumikengin siltä varalta, että Taikinaiseen päin vievä tie olisi ollut tukossa, mutta se oli juuri kuin meitä ajatellen aurattu parkkipaikalle saakka. Sen verran lumikenkiä käytimme, että Konneveden kirkon pihaan jätetyltä autolta kävelimme pellon reunaa Taikinaisentielle. Ja melkeinpä se riittikin, sillä raskas suojalumi ei sovellu oikein hyvin lumikenkäilyyn.
Otimme lumikengät kantoon ja jatkoimme matkaa normaalityyliin. Janne alkoi taas epäillä noita minun kertomiani matkan mittoja, kun muutama vuosi sitten opiskeluporukalla oltiin Konnevedellä käymässä ja Konneveden museon alueella raivaushommissa, niin sanoin, että kaupoille on ihan lyhyt matka kävellä.
Se olikin sitten pidempi kun muistin, niin alkoi jo monella usko loppua. Ainahan se äkkinäiselle tuo käveleminen saattaa koville ottaa, jos on tottunut autolla liikkumaan tai kaupungissa matka kotoa keskustaan on parisataa metriä. Mutta molemmilla kerroilla perille päästiin.
Taikinaisen laavulle päästyämme ainakin minulla oli jo sen verran kova nälkä, että eihän siinä auttanut muu kuin pistää tulet pystyyn. Nykyisin en pidä mukanani muita sytytysvehkeitä kuin UST:n BlastMatch-tuluksia, kun olen täysin innostunut niiden käyttöön. Tuohta otin varuiksi ja pienen pussillisen ohuita puutikkuja alkusytytykseen.
Yksi makkara meni henkeen vetämällä jo ennen kuin Janne ehti edes reagoida. No, itse asiassa nakitin hänet keittämään ensin kahvit, sillä kahvihan se miehen tiellä pitää – ja runsas Liikenneviraston tieyksikön liuossuolaus. Kahvin kanssa nautiskelimme kylältä Mierontiestä ostamamme vastaleivotut rinkulamunkit. Eli rasva- ja sokerikiintiö tuli aika pitkälti näillä eväksillä täyteen.
Evästelyn jälkeen täytyi tietysti alkaa kuvata, sillä sitähänkin varten tänne olimme tulleet. Aurinko suosi meitä koko laavulla oloajan ja mahdollisti muun muassa hyvin vedenalaiskuvien ottamisen. Taikinaisen laituri oli yllättävän liukas sen päälle sataneen rännän vuoksi, joten piti olla varovainen, ettei olisi joutunut koskeen saukon seuraksi – tai Näkin viemäksi, kuten aikoinaan kesälomilla Huittisissa Kokemäenjoen varrella leikkineitä lapsia peloteltiin.
Teleskooppivarren päässä olevalla GoPro-kameralla tulee otettua paljon kuvia veden alta, mutta harmillista kyllä, vielä ei ole kertaakaan sattunut kalaa osumaan kuvaan. Myös koskikaran sukellusta olisi mahtava saada kuvattua. Tälläkin kertaa täytyi tyytyä vain ”maisemakuviin”.
Muuten hienon retki- ja kuvaussään latisti hieman kylmä viima, joka tuntui erityisen navakalta sormissa. Kameran käyttäminen paksuilla sormikkailla kun ei ollut oikein järkevää, mutta kuvauksesta tönkkösorminkaan ei oikein tahdo tulla mitään. Onneksi ei sentään ollut pakkasta, mutta kylmää oli silti. Nuotion ääressä ja laavun reunalla olikin sitten mukava lämmitellä.
Muuten melkein olisimmekin viipyneet pitempään, mutta juuri tuo viima sai sen verran vilun kapajamaan, että oli parempi alkaa kasailla kamppeita ja suunnitella seuraavia koitoksia. Ehkä tänne täytyy tulla vielä keväällä kelien lämmettyä ja olla yökuntiin. Jospa sitten vaikka sen saukonkin tavoittaisi, kun oikein jaksaisi kärsivällisesti kytätä.
Kuvien oikeudet / Photo Rights by
(C) Mikko Lemmetti 2015
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 