Kävinpä tuossa äskettäin kämpimässä pitkin mehtiä Konneveden Rossinkylän suunnalla, Kellankosken lähistöllä, etsimässä kartalle merkittyä muinaisjäännöstä, jolle ei ole annettu sen paremmin muuta nimeä kuin ”muinaisjäännös”, eikä ole sen sijaintipaikallakaan titteliä. Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä näyttää lukevan ”kiinteä muinaisjäännös, kivirakenteet ja röykkiö”. Mitään tietoa rekisterin perusteella ei ole ainakaan paikan iästä, eikä itse röykkiötäkään ole enää varsinaisesti olemassa, vaan se on joskus hajotettu.
Koska kulttuurihistorian tietäjänä minulla on siinä kuvainnollinen peukalo keskellä kämmentä (tai sitten ihan jossain muualla), jouduin turvautumaan kiviröykkiöasiassa perinteiseen Wikipediaan, jossa kerrotaan ainakin, että pronssikaudella n. 1 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua kävi olemaan tapana alkaa haudata porukkaa kiviröykkiöihin. Ehkä tämänkin muinaisjäännöksen kiviröykkiössä on joskus joku partaniekka viimeisen matkansa aloittanut.
Koska olin liikkeellä iltapäivällä, ja aurinko oli jo kiertänyt laskeutumislinjalle, päättelin sitten siitä ja karthagoa katsomalla, että länsilounaaseen kalliolta aukeava näkymä onkin hyvin saattanut olla yhtenä syynä paikan valinnalle. Auringon kierrolla onkin ollut suuri merkitys pakanallisissa menoissa.
Yritin katsella kallionseinämästä ja kivien kyljistä, olisiko niissä ollut jopa jonkinlaisia merkintöjä ja maalauksia, mutta hauvansilmäni eivät huomanneet mitään normaalista poikkeavaa. Ainoastaan eräässä kohdassa oli erikoinen puoliympyrän muotoinen kuvio, jossa oli sisäkkäisiä kaaria ja piste keskellä.
Oikeat asiantuntijat varmaan näkevät heti, mikä rinkula on kyseessä, vai onko mikään. Missä on sen toinen puolisko, onko se lohjennut ehkä pois vai onko sitä ollut ensinkään? Itsellä ei ole minkäänlaista hajua kainaloita ja sukkia lukuun ottamatta.
Kallion juurelta olisi saattanut ehkä löytyä mahdollisesti vinkkejä antavia pienempiä kiviä sulan maan aikaan, mutta lunta oli vielä niin paljon, että niitä ei päässyt tutkimaan.
Olisihan se hienoa ollut löytää joku kalliomaalaus tai edes vähän selvempää merkkiä siitä, että paikassa on ollut todella jotakin esihistoriallista. Todennäköisyys sille on kuitenkin suuri, sillä Konnevedeltä on löytynyt useita esihistoriallisia jäännöksiä, joista suuri osa näyttää olevan peräisin kivikaudelta.
No, eipä sinänsä, tällaisina aurinkoisina ja lämpiminä kevättalven päivinä, jolloin hangillakin vielä pääsee varsin sujuvasti, ei harmita, vaikka mitään valtavan hienoa muinaismiesten menopaikkaa ei vastaan tulekaan. Pääasia, että luontoon pääsee ja virtapankkiin tulee vilinällä palikoita lisää.
Kallion juurella auringon helliessä olisin mielelläni viipynyt pitempäänkin, mutta koska eväitä oli rajallinen määrä ja päivän retken varsinainen kohde oli vielä saavuttamatta, piti laittaa lumikengät takaisin jalkaan, reppu selkään ja suunnata kohti kosken kuohuja.
Lähestulkoon samoilla mestoilla, vajaan puolentoista kilometrin päässä, on sitten huomattavasti kiinnostavampi kohde, nimittäin Haronkallion kalliokarsikko. Kuvittelin vielä retken alussa, että jaksaisin käydä vielä sielläkin, mutta enpä jaksanutkaan, vaan karsikko jäi katsastettavaksi eri reissulla. Onneksi se on ollut siellä jo kotvasen, eikä ole ihan äskeen menossa minnekään. Minä sen sijaan päätin lähteä kotiin lämmittämään saunaa.
Kuvien oikeudet / Photo Rights by
Mikko Lemmetti 2015
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 