Leijakuvauksen uudet tuulet

Tai kunhan nyt edes vanhat, tuumailin, kun jälleen kerran meinasi näyttää siltä, että tuuli tyyntyy heti, kun pääsee leijan kanssa pihalle. Nimittäin sellainen juttu pääsi aiemmin käymään, että koko aamupäivän ja osan iltapäivää puhalsi niin, että kevyempi kaveri olisi saattanut irrota maankamaralta. No ei sentään ihan, mutta joka tapauksessa tuuli otti ja lopahti käytännössä saman tien, kun saatiin leija levälleen ja narut suoraksi.

Tällä kerralla olikin parempi tuuri, eli vaikka tuuli oli tapansa mukaan vaihteleva niin voimakkuudeltaan kuin suunnaltaankin, sitä riitti. Leijakuvausta varten katselin useampaakin eri leijamallia ja ensin suomalaisilta myyjiltä, mutta mikään kauppa ei oikein vakuuttanut, eivätkä hinnat olleet oikein kohdallaan. Esimerkiksi ns. KAP Foil -leijat olivat ainakin meikäläiselle liian tyyriitä, eikä niitäkään ihan joka paikasta näytä saavan.

Esimerkiksi Englannin Amazon ei näytä ollenkaan KAP Foil -leijoja, mutta vastaavasti Saksan Amazon listaa jo useammankin eri kokoisen. Vaan ovatpa kalliita; pieninkin malli ”1.6” maksaa ilman toimituskuluja puolitoista sataa euroa, joten no thanks. Sitä suuremmat ovat luonnollisesti vieläkin kalliimpia. Kohtuullisen etsinnän jälkeen löytyi paljon edullisempi, reilu 50 euroa Italian Amazonilla maksava Bee Kite Angel Sled -leija.

Sittenpä iski toinen ongelma, kun Amazon ei toimita kyseistä tuotetta Suomeen. Leijamallin edustajana oli italialainen Troniteck, joka olisi toimittanut leijan, jos se olisi Amazonin kautta onnistunut. Otinkin suoraan yhteyttä Troniteckiin ja kysyin, miksi leijaa ei voi toimittaa Suomeen. Yllätyksekseni sain kuitenkin heiltä vastauksen, että kyllähän se voidaan toimittaa, että tilaan leijan vain suoraan heiltä.

Olin tosi tyytyväinen, että asia hoituisi näinkin kätevästi, joten ilman muuta tilasin leijan suoraan Italiasta – eikä tarvinnut osata italiaakaan. Se ei nimittäin aina ole selviö, että italialaisten kanssa voi asioida englanniksi. Ei ainakaan nenäkkäin, sillä esimerkiksi Roomassa monissa liikkeissä ei välttämättä palvella millään ilveksellä turisteja, jos ei osata italiaa edes un po’.

Leijahan tuli sitten aikanansa postissa ja näytti heti siltä, että nyt oli tullut tehtyä hyvät kaupat, kuten Huutokauppakeisarikin sanoisi. Jo leijan hankkimista ennen olin varustautunut leijakuvauksen aloittamiseen hankkimalla XSories GoPro Mount -kiinnikkeen GoPro-kameraa varten. Sen vempeleen kanssa kävi sitten kuten sille entiselle pojalle, ettei tahtonut käydä oikein mitenkään.

XSories nimittäin sanoo kyseisen tuotteen sopivan GoPro Hero 3 -kameralle, mutta eipä sano sitä, ettei se sovikaan GoPro Hero 3+ -mallille! No justiinsa. Sen vuoksi olikin kiva huomata, että oma kamera ei sattunut oikein mitenkään istumaan kunnolla systeemin syliin, ja XSoriesksen ”asiakaspalvelussa” todettiin, että se on vähän niinkuin voi voi ettei asiakas osaa lukea, mitä tuotetiedoissa sanotaan.

Onneksi taas kerran GoPron mukana tuli jonkinlainen valikoima erilaisia kiinnitystarvikkeita ja niveliä, joilla onnistuin keplottelemaan kameran edes oikein päin tellinkiin. Oletusasetuksilla kamera kun olisi ollut 90 asteen kulmassa, eikä sellaisessa asennossa mitään kuvata. Seuraavaksi pitikin miettiä, miten kameran telineineen saisi leijan naruihin.

Bee Kite -leijassa on kolme kiinteää narua, jotka liitetään yhteen lennätysnaruun. Olin joskus aiemmin hankkinut jostakin halpatallista erivärisiä pieniä lukkohakoja, joiden huomasin sopivan mainiosti narujen kiinnittämiseksi toisiinsa niin, että lennätysnarunkin saa nopeasti irti.

Kamera kiinnikkeineen kiinni leijan sivunaruissa on melkoisen levoton paketti varsinkin tempovalla tuulella, ja tällaisen ”lerppaleijan”, jossa ei siis ole varsinaisesti jäykkää runkoa, ilmaan saattaminen vaatii lennättäjän lisäksi ainakin yhden avustajan – mieluummin kaksi – sillä leijassa on myös vakauttajana toimiva tuulipussin tapainen pyrstö.

Mutta siitä huolimatta tällainen leijamalli nousee ja lentää erittäin vähällä tuulella ja etsii aina oikean suunnan. Siinä on myös yllättävän voimakas noste, vaikka pinta-alaa on vain noin 3 neliömetriä.

Nostetta on riittävästi, jotta GoPron kokoinen ja painoinen kamera nousee kevyesti. Leijan mukana tulee noin sadan metrin verran lennätysnarua muovikelalla, joka on valitettavasti melkoinen rimpula. Vähänkin kovemmalla tuulella pelottaa, että kela menee miljoonan päreiksi, ja se pitääkin aikamoista rutketta vääntyillessään.

Ensimmäisellä kuvauskerralla syksyllä 2014 huomasin, että kamerassa ei kannata pitää still-kuvatoimintoa intervallikuvauksella päällä, sillä kuva vatkaa niin törkeästi, että selkeitä otoksia on turha odottaa. Siksipä päädyin suoraan videokuvaukseen, josta pystyy ottamaan kuvakaappauksella ihan riittävän hyviä yksittäisruutuja.

Kokoonpano toimii kohtuullisen hyvin, mutta kuvan vakautukseen ja narukelaan täytyy paneutua lisää. Ajattelin kokeilla joskus esimerkiksi Videovaruste.fi myy Swiftcam (ent. IKAN) -merkkistä vakaajaa älypuhelimelle ja GoPro-kameralle. Sen voisi yrittää liittää Fotopron monopodin päähän ylösalaisin ja monopodin yrittää neuloa jotenkin kiinni lukkohakaviritykseen.

Lisäksi etsin pitkään sopivanlaista narukelaa, mutta kaikki Amazonillakin myynnissä olevat kelavempulat eivät vakuuttaneet. Katselin myös tee-se-itse-vaihtoehtoa varten erilaisia hihnapyöriä, mutta niissäkin oli joko koko tai hinta esteenä. Eli liian pieniä tai liian kalliita.

Sitten löysin kuntosalilaitteissa käytettävän 15 cm halkaisijaltaan olevan väkipyörän edulliseen hintaan Wrangelta, ja kunhan se tulee postissa, pääsen suunnittelemaan ainakin tuota narukelahärpäkettä. Väkipyörään pitäisi saada ainakin kampi ja kahva, josta pitää kiinni ja ehkä myös naruohjain. Mutta aika näyttää, miten näiden suunnitelmien käy.

Sitä ennen täytyy vain odotella hyviä lennätyskelejä, kuten jutun kuvassa.

Kuvien oikeudet / Photo Rights by
(C) Mikko Lemmetti 2015