”Vain pakki puuttuu”

No eikä puutu, ei ainakaan jos puhutaan sellaisista pakeista, jotka liittyvät työn hakemiseen. Tuli meinaan kahdet pakit viime viikolla samana päivänä eri paikoista, kun niitä tulee yleensä vain yhdet kerrallaan. Ja jos kokonaisuutta ajatellaan, nurkat on jo niitä täynnä, kun kaikki torjutut työpaikkahakemukset lasketaan mukaan.

Työnhaku onkin itsessään jo työtä, tai ainakin siltä se usein tuntuu, kun kirjoittelee kymmeniä – ellei satoja – hakemuksia, pääsemättä edes haastatteluihin asti. Ei ainakaan motivaatiosta ole kiinni, mutta ehkä olenkin tehnyt kaiken väärin ja mokannut sekä CV:n että itse hakemuksen suhteen, ja sitten viimeistään haastattelussa on mennyt jalka suuhun. Siis sikäli kun sinne asti päässyt.

Osumaprosentti ei siis ole ollut kovin merkittävä. Jotakin täytyy olla pielessä joko hakijassa tai sitten systeemissä, ehkä molemmissa fifty-sixty. Onhan melkein jokaiseen paikkaan kymmeniä, ellei satoja hakijoita, joista vain murto-osa pääsee jatkoon ja haastatteluun ja sitten vain yksi saa työpaikan. Ja hakijoita piisaa niin matalan kuin korkeankin koulutuksen paikkoihin. Miten siitä joukosta sitten erottuu?

Taitaapa olla, että ei mitenkään, sillä tekipä miten tahansa, jollakin on aina joko enemmän työkokemusta yleensä tai sitten joltakin tietyltä osa-alueelta, joku on aina paremmin koulutettu (tai vähemmän koulutettu sen mukaan, mitä paikkaa hakee), joku on luonteeltaan sopivampi tai sitten jotakin muuta, johon ei itse voi millään tavoin vaikuttaa. Ja monessa paikassa on pakko ilmoittaa paikka julkiseen hakuun, vaikka tekijä olisi jo tiedossa.

Harmi, ettei työpaikkailmoituksiin voi laittaa suoraan merkintää ”Paikka on jo täytetty”, vähän samaan tapaan kuin asuntokaupassa, jossa lehti- tai netti-ilmoituksessa kämpän kuvan päällä lukee ”Myyty”. Sitten ei ainakaan tulisi laitettua turhaan hakemusta, joiden tekemiseen ainakin itse kuvittelisin käyttäväni ihan kohtuullisesti aikaa ja vaivaa.

Joskus mietin, että olisiko tilanne parempi, jos olisin joskus aikoinaan opiskellut jotakin muuta tai hakeutunut vaikka peruskoulun suoraan raksalle. Olisiko yo-merkonomin opinnot pitänyt vaihtaa vaikka äänisuunnitteiljan opintoihin Teatterikorkeakoulussa tai jatkaa amiksessa painopinnanvalmistajan koulutusta eikä mennä kesken opintojen töihin mainostoimistoon. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mutta tehty mikä tehty, ja kaikki tekemämme valinnathan ohjaavat meitä aina johonkin suuntaan, joka lopulta vaikuttaa olevan silti se ainoa oikea – varsinkin kun katsoo tarpeeksi pitkälle taaksepäin. Jos johonkin paikkaan ei ole tarkoituskaan päästä, niin sitten olkoon niin, eikä asian kanssa kannata ehkä sen pitemmälle alkaa märehtiä.

Päivä kerrallaan kai se on tässäkin asiassa mentävä ja annettava paikat itseänsä paremmille. Jospa se joskus tärppää, kuten sanoi se entinen kalamies kun ilman matoa kalasti.