Intialainen ihmekela


Kun harrastan tuota leijanlennätystä ja siinä sivussa myös leijakuvausta, viikonlopuksi piti keksiä jotakin aiheeseen liittyvää askartelua. Kuvausleijan mukana nimittäin tuli melkoisen rimpulan oloinen narukela naruineen, mutta huomasin jo ensimmäisellä lennätyskerralla navakassa tuulessa, että kelan kestävyys ei välttämättä ole paras mahdollinen.

Ohuesta ja kovasta muovista tehty kela vääntelehti ja äännähteli melkoisesti, ja pelkäsin koko ajan sen menevän miljoonan päreiksi ja leijan kameroineen katoavan horisonttiin. Ei onneksi käynyt niin, mutta jo silloin rupesin harkitsemaan joko jämäkämmän kelan ostoa tai tekemistä itse.

En tiedä, enkö osannut etsiä taas kerran oikeasta paikasta vai mikä siinä oli, mutta mistään ei tuntunut löytyvän sopivanlaista valmista kelaa. Toki siinä isossa kansainvälisessä verkkokaupassa (jonka nimi ei ole Kemijoki) oli esillä vaikka minkälaisia vempaimia narukeloiksi, mutta joko niiden hinta tai muut ominaisuudet vähän epäilyttivät.

Jos jollakin vehkeellä on hintaa 3-5 euroa, ja valmistusmaana Kiina, olettaa saattaa, että sillä saa heittää sitä kuuluisaa vesilintua. Tai sitten ei. Toisaalta vastaavanlaisia härpäkkeitä oli myynnissä myös parilla-kolmellakympillä, mutta koska ne näyttivät ihan samanlaisilta kuin muutaman euron vehkeet, ajattelin, että niissä on vain laitettu kovempi hinta mutta laatu ei siitä parane.

Sen jälkeen kaivelin läpi n kappaletta erilaisten hihnapyörien, väkipyörien tms. pyörien kuvia ja luetteloita, mutta tee-se-itse-tai-jätä-tekemättä-tarkoituksiin pyörät olivat joko aivan liian pieniä, todella kalliita tai sitten sopivan kokoisia, mutta tehty valuraudasta.

Joten jos ei ollut tarkoitus leijanlennätyksen ja leijakuvauksen yhteydessä hankkia kesähabaa, rautapyörät saivat jäädä. Ja pieniin pyöriinhän ei narua voi mahtua kovin pitkälti. Mutta sitten tärppäsi – ainakin melkein. Kuntosalilaitteissahan on myös erilaisia pyöriä ja rissoja, joten eräästä kuntoiluvälineitä myyvästä verkkokaupasta löytyi lähes sellainen pyörä, jota etsin.

Kyseinen pyörä on kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti erilaisiin vetolaitteisiin, joissa käytetään paksua teräsvaijeria. Senpä vuoksi pyörän V-ura on sinällään liian kapea ja pieni suurelle määrälle leijanarua. Mutta pyörä on riittävän iso (halkaisija 15 cm) sekä todella kevyt ja kestävän tuntuinen. Siinä on myös laakeroitu keskiö, mikä on myös olennaisen tärkeää.

Tarvikkeet ja kokoonpano

Taljapyörän lisäksi tarvitsin tee-se-itseilyyn kaikenlaista muutakin sälpää. Olen huomannut, että vesivanerin lisäksi eräs käyttökelpoisimmista raaka-aineista verstaan nurkissa on polykarbonaattilevy. Sitä olen tarvinnut aiemmin mm. kruununprinsessan leikkimökkiin tekemääni hellaan, jonka uuninluukkuun ei tietenkään voinut lasilevyä laittaa.

Muovilevyä jäi jäljelle sen verran, että sain siitä tehtyä lisäksi videokameran kuvausrigiin sadesuojan ja vielä senkin jälkeen levyä oli tähän lennätyskelaprojektiin. Piirsin kattilankannella taljapyörän halkaisijaa suuremmat ympyrät levyyn ja sahasin ne pistosahalla irti.

Polykarbonaattilevy piti kyllä aikamoista väpätystä sitä sahatessa (vaikka oli pienihampainen metalliterä), mutta ei sentään haljennut säleiksi. Sen jälkeen olisi pitänyt sahata reikäsahalla isommat keskireiät, vaan kuten meikäläisen nakerteluprojekteissa tuppaa käymään, hakusassa ovat joko valmistusaineet tai työkalut.

Tällä kertaa jouduin etsimään jälkimmäisiä, eli reikäsahan teriä. Vaikka olin olevinani laittanut ne talteen, että löydän tarvittaessa, rupesi v-trendi nousemaan, kun ei mistään alkanut ilmestyä teriä näkyviin. Löytyivätpähän lopulta kuitenkin. Kun kiekot oli sahattu ja reiät tehty, seurasi kiinnitysvaihe taljapyörään.

Reiät läpi kiekoista ja pyörästä ja etsimään sitten niitä tarvikkeita. Verstaassa on useampikin ns. miljoonalaatikko täynnä sitä ja tätä – ja varsinkin sitä – mutta riittävän pitkiä 6 millin peltiruuveja muttereineen ei löytynyt ensin mistään. Tai olisi kai löytynyt, jos joskus kehtaisin siivota verstaan.

Ruuveja muttereineen löytyi vain kaksi, mutta niilläkin pakan saisi alustavasti kasaan. Seuraavaksi oli tuumittava, minkälainen keskiakseli ja kelauskahva laitettaisiin. Se olikin työn helpoin osuus. Keskiakseliksi löytyi ihanteellisen paksuista kierretankoa, tangolle mutterit ja kelauskahvaksi pesukoneen kuljetustukien muoviholkki.

Kierretangon päälle sopi kuin mittatilaustyönä tehty, vihreän puutarhaletkun pätkä. Ja siinähän se kela sitten seisoi. Vielä rautaputiikista pari ruuvia lisää niin a vot. Sitten ei muuta kuin vetämään naru kelalle.

Jos homma ei vielä rakennusvaiheessa pissinyt, niin sitten se varmaan sen tekee, kun saan testattua kelaa narun kanssa ja vieläpä ehkä pääsen lennättämäänkin. Vaarassa pyörii, että kapeassa pohjaurassa naru menee sykerölle tai hyppää kelatessa reunan yli tai jotakin muuta kivaa.

Kokemus on opettanut, että kaikkeen itse väkerrettyyn täytyy laskea jonkinlainen -piip-seelleen menovara. Mutta miten käy, se selviää myöhemmin.

Kuva ja tuotteen suunnittelu / Photo and Product Design (C) Mikko Lemmetti 2015

Mainokset