Roskaaminen korpeaa urakalla

Vaikken paljon mitään ymmärräkään, melkein vähiten ymmärrän sellaisia ihmisiä, joille luonto on kaatopaikka. Pusikkoon nakataan kaikkea karkkipaperista aina kokonaisiin pirtinkalustoihin. Eikä nykyään riitä, että roska tai pari viskataan, vaan pitää heivata ihan täysinäinen roskapussi. Usein sekin on vielä revitty sitten tienpenkalle joko heittäjän tai sitten varislintujen toimesta.

Yhtä kaikki, näky on karu. Varsinkin tienvarsien levähdyspaikoilla, ja mitä etelämmäs ajetaan, sitä reilummalla haukulla tavaraa on paiskottu menemään. Onpahan joukossa ollut monenlaista kodin viihde-elektroniikkaakin, ja kaiketi sitä kisastudiota voi pitää jonkun mielestä myös P-paikalla. Jos vaikka sattuisi Suomi pelaamaan.

Yllättävän paljon tien varsilta löytyy Take away -kahvikuppeja ja sitten tietysti kaikenlaista muuta, kotlettipaketista kolmioleipärasioihin. Hyvä puoli on sentään, että juomatölkit ja -pullot ovat nykyään vähemmistössä, mutta niitäkin sattuu vähintään yksi joka iltakävelyllä tien varrelta löytymään. Panttijärjestelmä on toimiva, mutta vielä toimivampi se olisi, jos laivakaljatkin ja muut merelliset tuontijuomiset olisivat pantillisia.

Yhtä kaikki, jätteiden heittäminen luontoon on idioottien hommaa ja lainvastaista sinällään ja yksiselitteisesti. Epäilenpä vain, että monikaan roskanheittäjä ei tajua rikkovansa jätelakia – tai sitten tajuaa, mutta ei välitä. Eikäpä taida välittää monesta muustakaan asiasta kuin ehkä eniten itsestään.

Roskaajan on helppo rikkoa lakia, koska roskaamisesta harvoin jää kiinni. Monelle roskaaminen on yhtä helppoa ja luonnollista kuin huussissa käynti vatsan toimiessa. Ei tarvitse siis koskea paljon mihinkään kun jo lentää.

Eräänäkin aamuna katselin, kun yksi jamppa veteli juuri tuosta edellä mainitsemastani Take away -mukista aamukahvinsa, ja sen jälkeen kävi heittämässä ensin edelliset elimistönsä suodattamat kahvit letkun kautta pois. Viimekseksi lensi sitten pahvimuki kansineen. Että siltappaa…

Joko roskanheittäjän päässä viiraa tai sitten sellaisella on joku lääkärin vielä toteamatta jättämä ruumiillinen sairaus, joka estää selkää taipumasta ja kättä ojentumasta roskaa poimimaan. Tai sitten – ja hyvin pitkälti juurikin siksi – roskaaminen opitaan toisilta. Jos isä, äiti, isoveli tai -siskokin roskaa, niin miksi minä tekisin toisin?

Isältähän se taisi olla yksikin nuori tuleva yhteiskunnan tukipilari oppinut keskisormen heiluttelemisen auton ikkunasta tuntemattomille ihmisille. Esimerkin voima on siis ihan Mestari Yodan tasoa. Ei voi muuta sanoa kuin voi voi ja kasvirasvat päälle.

Olen monesti miettinyt, että jos joku menisi roskaajan kotiin ja kippaisi hänen olohuoneeseensa juuri metsään kannetun sohvakaluston tilalle hankitulle uuden uutukaiselle ikealaiselle säkillisen skeidaa, miten mahtaisi käydä. Sillä jokainen roskaajahan tekee nimenomaan niin kaikkien yhteiseen olohuoneeseen.