(C) Mikko Lemmetti

Luonnon voimaannuttava vaikutus ei ole huuhaata


Huomasin erään netin käyttäjän kommentin toisen käyttäjän yhteen keskusteluryhmään lähettämään metsäkuvaan ja tekstiin, jossa kerrottiin, miten hyvää metsässä oleminen tekee ruumiille ja sielulle. Kommentissa oli aika ykskantaan ammuttu alas väite luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta ja pidetty sitä lähinnä ekosontana.

Mielibideensä kullakin, mutta vastalauseen keksimiseen voisi käyttää hieman aikaa ja yrittää muotoilla sanansa niin, ettei antaisi itsestään täysin dorkaa kuvaa. Mutta jos aihe käy liian iholle, kohteliaan ilmaisutyylin löytäminen voi olla tietysti haastavaa.

”Mens sana in corpore sano”, sanotaan. Eli terve sielu terveessä kehossa. Voisiko tämän sanoa myös toisin päin, eli terve keho terveestä sielusta? Minusta voisi, etenkin, jos yhtälöön otetaan mukaan myös luonto. Joku betoniviidakon tarzan voi olla vapaasti eri mieltä ja tuntea olonsa levolliseksi vaikka Merihaassa – kyseistä paikkaa millään tavoin halveksumatta – mutta esimerkiksi minä tarvitsen nimenomaan luontoa.

Kaipaan jatkuvasti luontoon ja sinne myös menen aina kun pystyn, mutta luonnon voimaannuttava vaikutus ei tarkoita omalta osaltani mitään über-ihanteellista ajatusmaailmaa lentävistä yksisarvisista ja kilajavista hopeakelloista tai taolaista harmoniaa hohtava qi-pallo keskellä otsaani.

Sellaisillekin ajatuksille pitäisi kuitenkin riittää tilaa tässä maailmassa, kun kerran niitäkin varmasti on. Joka tapauksessa en millään voi kiistää, ettenkö vähintään tuntisi oloani aina paremmaksi oltuani luonnon helmassa. Tuntemisella voikin olla huomattava positiivinen vaikutus myös fyysisesti, vaikka asiasta väitetään vähintään yhtä paljon vastaan kuin esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Tai joulupukista, että sitä ei muka ole olemassa.

Puhukoot siis pukille minun puolestani sellaiset ihmiset, joiden arvomaailmaan ei mahdu ajatus luonnon terveysvaikutuksista millään tasolla. Eihän niihin ole kenenkään pakko uskoa, mutta annettaisiinko sellaisten ihmisten kuin minä olla sitä mieltä, että luonnosta saa voimaa monella eri tavalla.

Itselleni riittää voimaannuttavaksi kokemukseksi jopa vain aivan tavallinen kävely metsäpolulla tai pyöräily metsäautotiellä, virtaavan tai lainehtivan veden katseleminen ja kuunteleminen, laulurastaan luritukset perämetsästä tai hienon auringonlaskun seuraaminen keittiön ikkunasta, ei siinä muuta tarvita.

Toisille tarvitaan enemmän, vaikka usean päivän vaellus kairassa tai lumikenkäretki vaaran huipulle, askeettinen yöpyminen kuusen juurella makuupussissa tai vauhdikas koskenlasku. Myös meditaatio metsässä jalat ristissä sammalmättäällä voi tulla kysymykseen.

Joka tapauksessa kukin tallaa tyylillään.

Mainokset