Äitienpäivän ja tämän päivän julkaisun välissä on ollut vähän kaikenlaista, mikä ei kuulunut suunnitelmiin. Mutta niinhän se yleensä elämässä menee. Mutta siitä kuus, ja asiaan. Eli vastikään Keski-Suomen ELY-keskus tuli sellaiseen tulokseen, että Viitasaarella olevan Heinä-Suvannon lintujärven huonokuntoiset reittirakenteet ja lintutornit pistetään lihoiksi.
Sitähän se käytännössä meinaa, kun ELY ei itse niistä pysty huolehtimaan tai halua huolehtia vaan tykkäisi heittää pallon Metsähallitukselle. Metsähallituksessakaan ei näytetä olevan pallonpeluusta kiinnostuneita vaan tämäkin viranomainen kääntää katseensa Viitasaaren kaupungin suuntaan.
Niin monta kertaa on nähty sama saippuaooppera, että kaupungin tai kunnan pitäisi alkaa vastaamaan sellaisista paikoista, joita se ei ole alun perinkään välttämättä ollut tekemässä, tai jos on, niin vain yhtenä osallistujana. Esimerkiksi Laukaan kunnassa Saraakallion kalliomaalauksille vienyt polkukin jäi kunnan kontolle, mutta kun ei paukkuja löytynyt eikä muutakaan ylläpitäjää, oli ratkaisu pistää opasteet hävitykseen ja jättää polku luonnon kiertokulkuun.
Samankolaista kuviota ollaan piirtelemässä myös Heinä-Suvannolle, eli paikka kyllä säilyy lintuineen, mutta kukin menköön sinne omalla vastuullaan ja omia reittejään tai olkoon menemäti.
Totta toinen puoli, mutta tällaisten lintutornien ja luontoreittien tekemisen kulta-aikana 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella, kun hankerahaa saatiin, innostuttiin hommasta niin paljon, ettei ehkä ajateltu tulevaisuutta ja sitä, miten esimerkiksi 10, 15 tai 20 vuoden päästä paikoille käy.
Paljon on sellaisia hankkeita tehty ja tehtäneen, jossa hankkeen päättymisen jälkeen joku hoitelee paikkoja hetken tai sitten ei hoitele ensinkään, kun rahat on käytetty. Usein vastuu jää kyläyhdistykselle tai jollekin pienelle porukalle, josta aikaa myöten hiipuu sekä into että tekijät.
Lieneekö mahdollista, että EU:n tai kansallisten hanketukirahojen saannin yhtenä edellytyksenä on pitkäaikainen hoitovelvoite, joka ulottuisi ainakin sen 20 vuoden päähän. Tietysti turha toivo, jos hanketukea ei tänä hoitoaikana tulisi mistään. Mutta että olisi edes jonkinlainen ”hoitoraha” tai muu sellainen, jolla kohtalaiset korjaus- ja ylläpitokustannukset saataisiin katettua.
Hyvin alun perin tehty kestää kyllä ainakin sen 10 vuotta suurin piirtein ilman isompia remontteja, ja sitä vähemmän korjausrahaa kuluu, mitä paremmat paikkojen ylläpitoedellytykset ovat. Eikä tarvitse sitten tehdä sellaista ratkaisua, kuten nyt esimerkiksi Viitasaarella, että ainoa vaihtoehto on purkaminen. Johan siinä tapauksessa pitäisi hankerahat periä takaisin tai jotakin.
Heinä-Suvannon lintutornit ovat kuitenkin loppujen lopuksi melko hyvässä kunnossa, eikä ongelma lienekään niissä, vaan koko reitissä, jonka pitkoksista suurin osa on pistetty parinkymmenen sentin pätkiin ja nosteltu kasoihin polun viereen. Suo on siellä ja vetelä täällä, sekä tuulenkaatoja pitkin poikin polkua useamman sadan metrin matkalla.
Innokas luontoihminen menee kyllä torneille ja selviää esteradasta, mutta Heinä-Suvannon tornit ja polku tai romahtamispisteessä oleva tulipaikka eivät todellakaan palvele yhteistä hyvää tai vähemmän maastokelpoista kulkijaa. Mitähän tällekin paikalle tapahtuu? Toivottavasti jotakin positiivista.
Teksti ja kuva (C) Mikko Lemmetti
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 