Kivikon keskellä viiden metrin onkivapa ja kalastajan jakkara naulattuna näreen oksaan


Siis anteeksi mitä? Ihan samaa mietin, kun läksin erräänä päivänä tuulettamaan korvien väliä kotipitäjäni perämaille ja löytäessäni otsikossa mainitut esineet jylhän louhikon päältä keskeltä metsäistä mäkeä. Lähin vesialue on pikkuruinen Saukkolampi, mutta sekin on vajaan puolen kilometrin päässä, joten mitä ihmettä tuolla mäessä on kalastettu? Paikka oli nimittäin Pesälouhunmäki, Konneveden Hänniskylän puolella.

No minkä takia pitää lähteä johonkin Pesälouhunmäkeen ihan huvikseen? Siinäpä se, mutta taitaa olla vaan niin, että olen jäänyt tuohon luolien etsimiseen jollakin tapaa koukkuun, ja jos paikan nimi on Pesälouhunmäki, niin hyvin suurella todennäköisyydellä siellä on louhikkoa (louhu) ja ainakin jonkinlaisia luolia (pesä). Näistä mahdollisista luolista ei kuitenkaan ollut minulla mitään kirjallista tai suullista lähtöinformaatiota, joten pitkälti tuurilla siis lähdin mopolla pärryyttelemään kohti tuota paikkaa.

Moposkootterilla pääsee vähän huonommallakin tiellä, johon matalapohjaisella autolla ei välttämättä ole enää asiaa.
Moposkootterilla pääsee vähän huonommallakin tiellä, johon matalapohjaisella autolla ei välttämättä ole enää asiaa.

Jääkaudet ovat kivasti jättäneet omat jälkensä moneen paikkaan näillä seuduilla, ja yksi ehkä omasta näkökulmasta jännittävimmistä jäljistä ovat erilaiset lohkareikot ja luolat. Monet luolat ovat pieniä ja vain esimerkiksi kettujen ja supikoirien pesäpaikoiksi sopivia, mutta osaan mahtuu ihminenkin ja joihinkin jopa useampia. Keskisen Suomen kallioperään ei kuitenkaan liene hirvittävän monta jättiluolaa syntynyt, sillä periaatteessa graniittikivilajinen peruskallio on yllättävän kovaa, eikä siihen ainakaan näin maallikon käsityksen mukaan kovin suuria onkaloita pääse syöpymään, kuten esimerkiksi kalkkikivikallioihin.

Mitä kuitenkin syntyy, on erilaisia sortumia ja halkeamia, ja varsinkin monipuolinen valikoima lohkareluolia on jo löydetty, mutta paljon on varmasti vielä löytymättä. Uusia luolastoja tulee esiin harvakseltaan, mutta mitä enemmän metsätalousmetsiä hakataan ja kallioalueita sekä lohkareikkoja paljastuu, paljastuu usein pelkällä tuurilla myös uusia luolia. Tällaisia toivoin löytäväni Pesälouhunmäestä.

Autoa hitaammalla ajopelillä liikkuessa tulee tehtyä paljon enemmän havaintoja ympäristöstä ja pistettyä merkille huomattavasti paremmin ympäristöstä poikkeavia maastonmuotoja, joten seuraavaksikin kerraksi jäi monta mielenkiintoista paikkaa mieleen. Jo Pesälouhunmäkeä ennen oli sen näköistä kukkulaa ja jyrkännettä, että jotakin luulisi löytyvän myös niistä paikoista. Vaikka olisin päässyt paljon lähemmäksi retkikohdettani, jätin kulkuneuvoni noin kilometrin päähän parkkiin ja jatkoin kävellen, jotta saisin syyn paistaa makkaraa perillä hyvällä omallatunnolla ja näkisin paremmin jalkaisin, minkälaista alueella muutenkin on.

Ainakin alku vaikutti lupaavalta, sillä ensimmäinen
Ainakin alku vaikutti lupaavalta, sillä ensimmäinen ”luola” löytyi heti kättelyssä.

Karttaan merkitty katkoviivapolku oli muuttunut todellisuudessa metsäkoneen uraksi, jota pitkin jalkaisin oli paras kulkea, kun en ollut metsäkonetta käyttööni saanut. Jäljen päähän päästyäni huomasin, että jonkinlaista isompaa kivikkoa paikassa näyttäisi olevan. Hakkuut oli viisaasti päätetty ennen kallioaluetta, ja alueen raja oli merkitty punaisin kuitunauhoin. Aivan rajan tuntumassa oli heti sellainen kivikasa, että huomioni kiinnittyi siihen. Ensimmäinen luolantapainen paikka löytyikin saman tien. Isojen lohkareiden väliin oli jutkahtanut pienempi, joka jätti alleen kyyryssä läpi kömmittävän aukon, josta pääsisi nousemaan mäelle.

Hieno ja salaperäinen sisäänkäynti tähän luolanetsintäreissuun.
Hieno ja salaperäinen sisäänkäynti tähän luolanetsintäreissuun.

Olisipa ollut mukana joku geologi, joka olisi selittänyt, minkälaisesta paikasta tulee se voima, mikä tekee kiveen sellaiset jäljet kuin mitkä löytyivät ”sisäänkäynnin” toisesta seinäkivestä. Siinä oli nimittäin useita aaltomaisia kuvioita, ja kivi näytti erilaiselta kuin sen viereiset kivet. Olisiko kiveen hangannut etenevä jäämassa, mutta koska kivi oli tavallaan kyljellään, senkin itsensä on täytynyt ehkä tulla jostakin muualta. Tai sitten aaltokuviot on muokannut jokin voima, joka on kulkenut kivien välistä. Aukon vastakkaisella seinällä tällaisia jälkiä ei kuitenkaan ollut.

Mistä nämä jäljet ovat peräisin?
Mistä nämä jäljet ovat peräisin?

Päästyäni äimistelemästä kivisen portin alla olevia kuvioita, näin, että siirtolohkareet muodostivat takapuolelleen tavallaan lippaluolan, jonka alle mahtui oikein hyvin ja olisi voinut vaikka isompaakin sadetta olla suojassa tai olla vaikka tulilla. Tulentekijöitä ei tässä paikassa näyttänyt olleen, mikä ei sinänsä haitannut, eipähän nokeennu kalliot ja tule muutenkaan sotkua.

Suojainen paikka kiven alla.
Suojainen paikka kiven alla.

Tästähän se vasta seikkailu pääsi alkuun, ja vaikka Pesälouhunmäki ei mikään valtava mäki itsessään olekaan, varsinainen louhikko ja kalliot ulottuvat noin hehtaarin alalle, keskittyen mäen lounaispuolelle. Tälle alueelle mahtuu jos jonkinmoista isompaa ja pienempää lohkaretta, kallioseinämää ja tietenkin niitä ”pesiä”, eli pieniä syvennyksiä ja reikiä sekä lohkareiden alle muodostuneita luolia, joista osasta voi ryömiä läpi ja osasta ei.

Tässä yksi läpi päästävistä lohkareiden alla olevista luolista.
Tässä yksi läpi päästävistä lohkareiden alla olevista luolista.

Mäen rinteellä oli liikuttava erittäin varovasti, sillä monen kivenkolon päälle oli kasvanut turve- ja sammalkerros, joka peitti vaaralliset reiät ja joihin olisi helposti voinut taittaa kinttunsa. Moni pienempi kivi sammalen alla maatessaan oli myös irtonainen ja kiikkui, kun sellaisen päälle astuin. Ihmeteltävää paikassa riitti ainakin minulle, mutta lohkareita ja ”pesiä” kummallisempaa oli mielestäni mäestä löytynyt, ainakin viiden metrin mittainen kokonaan karsittu riuku, joka lähinnä toi mieleen onkivavan. Mutta mitä hemmettiä täällä nyt joku onkisi? Tuskin vapa oli sentään Muinais-Päijänteen ajoilta asti täällä säilynyt.

Toinen kummastuksen aihe oli mäen päällä olleen näreen oksalle naulattu lauta, joka lahoamisen asteesta päätellen on ollut paikalla aika pitkään. Onko joku sitten istunut ”kalassa” tuossa oksalla, mutta mikä on ollut saalis? Olipa mikä tahansa, oma saaliini oli repussa ollut grillimakkara ja sen päälle perinteiset metsäkahvit. Risukeittimen kanssa tietysti olin liikkeellä, ja koska tuosta keittimestä lähtee ihan riittävästi ytyä, en oikein nuotiota osaa kaivatakaan. Eikä keittimen kanssa pelatessa tarvitse maanomistajalta kysellä lupia.

Pellettiä pesässä jälleen kerran. Eikä nokea kalliota tai heittele kipinöitä.
Pellettiä pesässä jälleen kerran. Eikä nokea kalliota tai heittele kipinöitä.

Evästettyäni itseäni katsahdin kelloa, että pirskatti soikoon, täällähän on mennyt aikaa jo melkein neljä tuntia, vaikka vastahan tulin! Jäähdyttelin keittimen ja pakkasin kamat, mutta ennen pois lähtöäni halusin vielä kiertää Pesälouhunmäen pysähtymättä jokaisen kiven kohdalle. Laskeuduin mäeltä alas, kävelin metsäkoneen jälkeä vuoren juurella, nousin mäelle lohkareikon yläpuolelle myötäpäivään, ja näin sokeriksi pohjalla paikan hauskimman kivikasan. Sen kohdalle oli kuitenkin aivan pakko pysähtyä.

Noin 2 m kanttiinsa olevan kiven alle on muodostunut todella jännä pesäpaikka. Ehkä tästä on tämänkin mäen nimi peräisin?
Noin 2 m kanttiinsa olevan kiven alle on muodostunut todella jännä pesäpaikka. Ehkä tästä on tämänkin mäen nimi peräisin?

Ilman muuta sen alle oli mentävä, ja tosi kivan näköisesti oli tuohon mäen päälle kivi osannut matkallaan pysähtyä. Sanoin sanattoman kiitoksen näin hienosta paikasta ja moikkasin lähtiessäni kahta korppia, jotka siivet suhahdellen ja karheasti raakkuen kiertelivät mäkeä koko vierailuni ajan, kadoten johonkin kauemmas aina välillä. Mahtava päätös päivälle!

Ja muuten, se pitkä vapa on kuulemma ollut sitä varten, että on saatu kettuja ronkittua koloistaan. Saalishan se kettukin on, vaikka ei vedessä eläkään…

Mainokset