Kotivuoren kotoinen kolonen


Pitihän sitä taas lähteä. Nimittäin mehtään ja luolien perrään. Karthagosta sitä ennen kotona katselin, että onpas jännän näköinen jyrkännelinja Kotivuoren kyljessä, ihan kuin olisi ompelukoneella vedetty kuvioneuletta. Päättelin siis, että jotakin jännää varmaan sellaisesta paikasta löytyy, johon on piirretty vinkuroiva viiva. Enkä hirveästi väärässä ollutkaan. Tai sanotaanko, että olin yllättäen oikeassa.

Potkaisin skootterin käyntiin, kun ajattelin, että täytyy nuo Hänniskylän suunnan reissut tehdä kaksipyöräisellä niin kauan kun vielä tarkenee. Ajelin jyttyyttelin kaikessa rauhassa kohti määränpäätä ja kun pääsin perille, pistin menopelin jalalle ja hilppasin maastoon. Kartassa Kotivuorelle päin vie vieno polku, joka osoittautui vanhaksi metsäkoneen jäljeksi, ja jonkinlainen kinttureitti näytti nousevan myös itse mäelle. Se kuitenkin vei sivuun jyrkänteestä, joten laskeuduin polkua takaisin ja aloin kulkea pohjois-eteläsuunnassa eteenpäin katsellen maaston muotoja.

Ensimmäisenä osuin pienelle ”kyykkyluolalle” eli semmoiselle, johon mahtuu kyllä kytröttämään kivien alle, mutta ei suuremmalti oikomaan. Parin pienehkön lohkareen alle oli jäänyt laavumainen luola.

Satteenpittoon mahtuu kyllä, mutta ei paljon muuta.
Satteenpittoon mahtuu kyllä, mutta ei paljon muuta.

Ei sinänsä paha löytö heti alkuun, mutta kaipasin kyllä jotakin näyttävämpää. Kallioseinämät antoivat kyllä luvan odottaa enemmän, sillä monessa paikkaa rakoilu oli sitä luokkaa, että myös kallioluolia pienempien lohkareluolien lisäksi voisi täällä olla.

Matka jatkui, ja huomasin, että oli helpompaa liikkua alempana, jossa joskus oli ollut paljon vetisempääkin. Nyt alueella oli vain kaksi pientä lampea, Niittylammit. Olisivatko jäänteitä joskus paikalla olleesta jokiuomasta tai isomman vesialueen reunoja, joista lähtee nykyisin itä-länsisuuntaisia kuivatusojia.

Kotivuoren alueen metsät ovat olleet tehokkaassa metsätalouskäytössä.
Kotivuoren alueen metsät ovat olleet tehokkaassa metsätalouskäytössä.

Jyrkänteiden tarkastelu osoittautui vaivattomaksi, sillä Kotivuoren seutua on aikojen saatossa rokotettu reilulla haukulla puista, joten harvakseltaan kasvavien havupuiden ja satunnaisten koivujen ja haapojen seasta ei tarvinnut hirveästi tihrustaa mahdollisia luolia.

Tavallisiin pieniin kalliolippoihin ja reikiin turtuu aika nopeasti, mutta koska vuoren länsireunan jyrkänne on kuitenkin reilu 200 metriä yhtämittaista tikkiä, ei ollut hommassa vielä luovutuksen makua, sillä tutkittavaa riitti. Pariin otteeseen palautui mieleen taas kerran, että kivikossa kannattaa katsella joskus myös jalkoihinsa, sillä erilaisia piilokoloja jyrkänteiden juurella riittää.

Varansa kannattaa pitää myös erilaisten lippojen ja lohkareiden alla.
Varansa kannattaa pitää myös erilaisten lippojen ja lohkareiden alla.

Kiipeilin varoen rinteellä etsiskellen, josko löytyisi sellaisia luolia, kuten Ukonvuorella, joihin pääsisi vain yläkautta. Erilaisia pieniä syvennyksiä ja pesiä väistämättä tällaisiin maastoihin muodostuu, mutta ei vielä mitään isompaa. Kunnes…viimeinkin silmiini osui kalliossa selkeästi muita reikiä suurempi ja korkeampi musta railo, joka ei voinut muu olla kuin kunnollinen luola.

Kauempaa katsottuna luola ei näytä erityisen isolta ainakaan syvyyssuunnassa.
Kauempaa katsottuna luola ei näytä erityisen isolta ainakaan syvyyssuunnassa.

Ja niinhän se olikin, vaikka kauempaa katsoen ei mitenkään erityiseltä näyttänytkään. Lähempi tarkastelu osoitti aivan muuta. Luola näyttäisi muodostuneen osittain kiintokalliosta ja osittain siitä joko irroneista lohkareista tai sitten ylempää rinteeltä valuneista kivistä, mutta kun en luolien muodostumisesta tiedä mitään, niin saattaapi olla ihan mitenkä vaan.

Joka tapauksessa suuaukon puoleen väliin on kiilautunut kapeampi kivi, joka erottaa alemman luolan ja ylemmän toisistaan. Luolan katto ei ole täysin umpinainen, vaan siinä on erikokoisia kiviä, joiden raoista katsottuna luolan kokonaiskorkeus kasvaa noin viiteen metriin ellei yli.

Tietysti tuli mieleen, että olisikohan kypärä ollut tarpeen...
Tietysti tuli mieleen, että olisikohan kypärä ollut tarpeen…

Suuaukon kohdalla leveyttä luolalla on 80 senttiä, mutta sisällä kapein kohta on vain noin kolmenkymmenen senttimetrin mittainen. Luolan suulta luolan perälle on noin 5 metriä, ja luola päättyy pieneen ”kammariin”, johon en lähtenyt tällä kertaa yksin ryömimään, vaikka olisin päässytkin. Matkapuhelimen kenttä on jostakin kumman syystä sen verran heikko tuolla sisällä, että jos olisin jäänyt juntturiin, olisin soitellut todennäköisesti vain päivän hitit ja sen pituinen se.

Luolan perällä on selkeästi erilaista kiveä kuin reunoilla.
Luolan perällä on selkeästi erilaista kiveä kuin reunoilla.

Edellisellä luolareissulla paikassa, josta ei ole hyvä kertoa, oli sen verran lahjakas karhun sköndä luolan lähellä, että suhtaudun pienellä varauksella jo tähän aikaan vuodesta kaikenlaisiin mustiin aukkoihin menemiseen. Katselin siis kivenkolojen lisäksi myös mahdollisia mesikämmenen jätöksiä tämänkin luolan lähistöltä, mutta en tällä kertaa sellaisia löytänyt.

Vaikka karhu olisikin kiva nähdä luonnossa Ähtärin ulkopuolella, ei varsinaisesti tee mieli joutua kohakkain, kun siinä tangossa sotkeentuu askelmerkkien lisäksi varmasti kalsaritkin.

Ehkä tämmöiset kapeat kammarit eivät ole otsojen suosiossa.
Ehkä tämmöiset kapeat kammarit eivät ole otsojen suosiossa.

Luolasta olisin voinut etsiskellä mahdollisia merkintöjä tai tutkailla, minkälaisia öttiäisiä sieltä löytyy, mutta jotakin täytyy jättää toiseenkin kertaan, varsinkin se luolan perillä käyminen. Siinä samalla voisi katsella vähän tarkemminkin, minkälaisia kivinäytteitä paikasta ehkä saisi.

Jyrkännettä oli vielä jäljellä koluttavaksi, jotenka jatkoin matkaa. Vähän ajan päästä ylhäällä rinteessä tuli näkyviin taas tumma syvennys jonkinlaisen lipan alla, mutta alhaalta sitä en nähnyt riittävän tarkasti. Kiipesin varoen ylös kohti lippaa. Lipan alla oli matala suoja, eikä se kovin syväkään ollut, mutta jonkin sortin taukopaikka oli kyseessä, koska paikalta löytyi polttopuun tapaisia palikoita ja mm. pari heinäseipään nysää.

Tosin en nähnyt polttamisen jälkiä, joten jäi epäselväksi, mitä virkaa noilla puilla sitten muuta olisi ollut.
Tosin en nähnyt polttamisen jälkiä, joten jäi epäselväksi, mitä virkaa noilla puilla sitten muuta olisi ollut.

Tältä taukopaikalta olisi ollut kiva katsella alhaalla olevaa metsälampea, mutta puusto peitti näkyvyyden aika lahjakkaasti. Samoin vuoren toiselta reunalta, josta olisikin ollut varsin mainio näkymä kohti Kynsivettä, mutta maisemaa ei ollut perattu niin tehokkaasti, että vesialue olisi kokonaan tullut näkyviin. Eikä sitä sen vuoksi kannattanut kameraankaan ikuistaa.

Aloin tehdä paluumatkaa pois vuorelta, ja kävelinkin takaisin mopolle ihan reilusti teitä myöten. Tieltä näki myös paljon paremmin järvelle, eikä alueen kesä- tai vakinaisilla asukkailla mitenkään pöhkömmät maisemat olekaan.

Tämän luolareissun ja luolan tieteelliset ansiot jäivät varsin ohuiksi, eikä mitään esi- tai muutakaan historiallista knoppia löydy. Edellisestä kerrasta joko viisastuneena tai tyhmentyneenä – riippuen katsantokannasta – katsoin parhaammaksi jättää kyselemättä luolan taustoista keneltäkään yhtään mitään.

Luultavasti joku isovihan aikainen piilo, metsämiesten saalisjemma, paikallisten poikien salaleiri tai joku muu tämäkin luola on saattanut olla, mutta liiallinen tiedustelu saattaisi johtaa kohta taas siihen, että tulee toppi jutunteolle. Kiva oli joka tapauksessa ”löytää” sellainenkin luola, jota en ainakaan parilla katsomiskerralla huomannut listatun esimerkiksi Suomen Luolat -kirjassa. Ehkä se siellä sitten oli kumminkin, tai sitten ei…

PAIKKA KARTALLA

Mainokset