Pienessä kohmelossa Kommelossa


Tai ei nyt sentään. Korkeintaan pienessä tihkusateessa. Aiemmasta kartankatsomisurakasta jäi mieleen hauska nimi, joka löytyi Konneveden Hänniskylän suunnilta: Kommelo. Sehän piti tietysti yrittää saada selville, mikä paikka on immeisiään, jos mikään. Eräs paikkakuntalainen, jonka nimi ei nyt pahus vieköön palautunut muistiin, kertoili Kommelon suunnilta löytyvän ainakin jonkinlaisen luolan.

Maastokartalla ja ilmakuvassa Kommelo ei kummoiselta itsessään näytä, eikä se oikeastaan olekaan kuin metsäalue, joka on hakattu joitakin aikoja sitten paljaaksi ja jolla nyt kasvaa mäntytaimikko, pitkien heinien seassa tosin. Paikassa ei ole mitään erityisiä kiviä tai jyrkänteitä, ja itse asiassa olinkin aika pettynyt, vaikka karttaa uskoinkin. Tulipahan lähdettyä katsomaan, mutta jottei olisi tarvinnut lähteä samoja jälkiä takaisin, päätin jampsia aukon poikki ja kiertää kohti lähtöpaikkaani toista kautta.

Se kannattikin, sillä ihan jälleen kerran pelkällä alitajunnalla satuin semmoisen jyrkänteen (aika vaatimattoman tosin) kohdalle, josta rupesikin löytymään kaikenlaista pientä jännää.

Ensimmäiseksi kohdille sattui pieni kalliosola.
Ensimmäiseksi kohdille sattui pieni kalliosola.

Kallio oli jakaantunut kahdeksi, ja väliin oli jäänyt toista metriä leveä sola, jonka läpi pääsi kävelemään. Korkeampi kiviseinä oli noin viiden metrin korkuinen, matalampi puolisko varmaankin kolme ja puoli. Solan seinämillä kasvaa jonkinlaista kerrossammalta, ja sen pohjalla on kunnon käpyjemma.

Kuusenkävyt lienevät tuosta solassa kasvavasta puusta lähtöisin.
Kuusenkävyt lienevät tuosta solassa kasvavasta puusta lähtöisin.

Ihan jännä käytävähän siinä siis oli. Seuraavaksi löytyikin se luola. Kallion juurella oli nelisen metriä leveä lippa, jonka alle tuo luola oli muodostunut. Vanhan kansan metrimitan kanssa sörkin luolan syvyydeksi 2,5 metriä, ja syvimmillään se on ollut ehkä kolme metriä.

Yksinään mittaillessa jäykkä mitta on monesti parempi.
Yksinään mittaillessa jäykkä mitta on monesti parempi.

Koska luola oli hyvin matala, matalimmillaan vain vajaa puoli metriä, se oli myös hyvin pimeä, joten otsalamppu tuli taas kerran tarpeeseen. Mataluudesta johtuen ei tällä kertaa tehnyt mieli lähteä ähväämään itseään luolan sisään juuri suuaukkoa pidemmälle. Samaten ei ollut myöskään järkevää alkaa työntää tavallista kameraa tuonne lokeroon, koska sen 18 mm polttoväli olisi ollut liian suuri, ja suotta sitä olisi ollut kiviin kolhimaankaan ruveta.

Taas kerran GoPro on kamera paikallaan - vaikka valmistaja ei tätä kommenttia sponsoroikaan...
Taas kerran GoPro on kamera paikallaan – vaikka valmistaja ei tätä kommenttia sponsoroikaan…

Luolan perälle tihkuu jostakin raosta tasaisesti vettä, tip-tip-tip, mutta muuten paikka on suhteellisen kuivan oloinen. Luolassa ei ole sammalkasvustoa tai kariketta. Tilavimmillaan luola lienee edestä katsottuna vasemmassa nurkkauksessa.

Ei mikään tilaihme.
Ei mikään tilaihme.

Siitä huolimatta tässäkin luolassa on voinut joku metsien matkamies, kulkukauppias, viinanpolttaja tai joku muu hiippailija joskus piilossa tai suojassa olla, mutta jos paikka on sellaisessa käytössä ollut, sitä en osaa sanoa. Tuttu paikka paikkakuntalaisille joka tapauksessa, ja osoituksena siitä ja samalla pienenä kauneusvirheenä oli kallion juureen jätetty kirkkaan sininen muovinen öljykanisteri, jonka sisällöstä en alkanut ottaa selvää. Siellähän olisi voinut olla vaikka kiljua.

Rakoluolan oikealla puolella oli puolestaan avoimempi lippaluola, jolle mittasin pituudeksi vähän vaille kolme metriä. Lippaluolan leveys ja korkeus oli noin metrin, ja sinne mahduin ihan mukavasti kyykkysilleni.

Tämä olisi erinomainen metsästäjän ampumasuoja.
Tämä olisi erinomainen metsästäjän ampumasuoja.

Tietysti olisi mukava tietää, onko Kommelo juuri tämän paikan nimi ja mitä tuo nimi meinaa, mutta koska kohde ei ole mitenkään merkittävä, jääköön arvoitukseksi sen historia – kuinka jännittävä se sitten olisikaan. Tai sitten ei.

Pitää edelleen ihmetellä (ja niin varmaan saan kaikessa rauhassa tehdäkin), miten onnistuin tähän paikkaan osumaan, kun en sitä mitenkään kartasta tosiaan etsinyt. Vasta jälkeen päin huomasin, että olihan siinä kartalla ihan jyrkänteen merkki, minkä perusteella usein luolia alan etsiä.

Jyrkänne ei kuitenkaan näy erityisen selvästi enää mihinkään suuntaan, sillä sen edessäkin on meikäläisen valtaisalla metsäalan tuntemuksella varmaan reilu 10-vuotias kuusikko, seassansa mm. koivua, joka peittää näkymät ansiokkaasti myös metsäaukon suuntaan. Kumpaakaan luolaa ei myöskään huomaa, jos saapuu lännestä ”yläkautta”.

Kallion laella vahtia pitää yksinäinen mänty.
Kallion laella vahtia pitää yksinäinen mänty.

Koska näitä pikkuisia lokosia näyttääkin löytyvän melkein mistä vain, päivän suurinta antia taisi olla reilu annos luontoa ja raitista ilmaa, vaikka kovin kalsea ja kostea keli jo olikin. Paremmalla säällä olisi ollut huomattavasti kivempaa, mutta pukeutuminen oli kohdallaan ja uusi Marmotin Precip -takki suojasi hyvin tuulelta ja vedeltä. Ehkä seuraavalla kerralla löytyy sitten isompi luola, tai joku muu mielenkiintoinen kohde. Milloin se sitten onkaan.

PAIKKA KARTALLA

Mainokset