No onkos tullut kesä nyt talven keskelle: Upea Haikanniemi ja Haikankärki Saarijärven Summassaaressa

Näin pimeänä, kosteana ja lumettomana joulukuun aikana on hyvä palata elokuulle ja hienojen säiden ja maisemien pariin. Aloittelin tämän jutun kirjoittamista jo silloin, mutta se on jäänyt tänne luonnoksena roikkumaan. Eiköhän nyt ole aika laittaa se ilmoille ja muistella samalla yhtä kesän hienoimmista päivistä retkellä Saarijärvelle ja Summassaareen, jolla on pitkä historia kivikaudelta asti.

Summassaaren monet muistavat lähinnä kylpylähotellistaan, mutta emme lähteneet reissuun käyttääksemme sen palveluita vaan nauttiaksemme alueen mahtavista maisemista, kuten aikaisemminkin olimme tehneet. Hotellin vierestä lähtee polku kohti Haikanniemeä ja se päättyy erikoisen terävään, Summanen-järveen pistävään Haikankärkeen. Jos vedellä olisi tuntoaisti, siinä olisi järveä nimittäin sattunut, niemenkärki on tosiaan neulanterävä.

Vaikka Summassaaressa hotellin ympäristössä on useita polkuja ja reittejä, maisemallisesti paras reitti on niemen harjulla, josta järvi näyttäytyy parhaiten menosuunnassa oikealla varsinkin reitin alkupäässä. Loppumatkasta ei ole väliä, kumpaan suuntaan katsoo, silloin hienoja näkymiä on joka puolella.

Tällaisessa paikassa ei halua kulkea kiireen kanssa, eikä meillä mikään kiire ollutkaan. Edellisellä kerralla meinasi sellainen tulla, sillä kohti vyörynyt ukkosrintama alkoi mätkiä sen verran tiuhaan, että silloin otimme reippaamman askellajin käyttöön, että pääsimme pois myrskyn alta.

Tällä kertaa tilanne oli täysin toinen, eikä taivaalla näkynyt merkkiäkään ukkosesta tai sateesta. Haikanniemen harjupolku vei meitä eteenpäin alati kapenevassa maastossa, ja mäntyvaltaisen harjun puiden saattoi havaita muuttuvan sitä vanhemmiksi mitä pitemmälle Haikankärkeä kohti menimme.

Ihastelimme porukalla käytännössä koko ajan, miten hienossa paikassa olimme. Sininen taivas ja siniset aallot, vihreää ruohoa ja lempeää tuulta niin paljon kuin jaksaa vastaan ottaa.

Ulkoilijalle ja luonnonystävälle paikka on unelma, vaikka Haikanniemessä ei ole mitään retkeilyrakenteita tulipaikoista puhumattakaan. Oikeastaan laavun tai kodan puuttuminen on hieman harmillista, mutta eihän luonnonsuojelualueella voi sellaista ollakaan. Eipä tosin haittaa, sillä eväitä voi syödä vaikka kivellä istuen. Ja niinhän me teimme tälläkin kertaa.

Kovin monessa yhtä upeassa paikassa en ole lyhyen mutta mielikuvituksettoman ja tapahtumaköyhän elämäni aikana käynyt, jossa silmä ja mieli lepää yhtä lailla. Mielikuvitus saattaa kuitenkin alkaa lentää, kun katsoo tietyllä tavalla Summassaarta peruskartalta.

Siinähän näyttää itse asiassa olevan terävänokkainen lintu – esimerkiksi kuovi – joka lentää kohti kaakkoa ja Kyyränkylää, josta sitten muuten irtoaa jos jonkinlaista myyttistä tarinaa. Tosin ei meikäläisen kynästä, mutta ehkä joku tulevista blogikirjoituksistani sisältää jonkin pienen tarinan näiltä seuduilta.