Karjala, Muistojen maa -niminen teos oli edesmenneen isoäitini kirjahyllyssä. Isoäitini oli kotoisin Viipurin läänin Pyhäjärveltä, ja hyllyssä olikin siitä syystä monenlaisia Karjalaa ja karjalaisuutta käsitteleviä kirjoja, joihin en aiemmin ollut sen kummemmin tutustunut. Kun otin talteen hänen tavaroitaan, laatikoihin kertyi yllättävän paljon kirjallisuutta, josta ehkä mielenkiintoisimpia on tämä erittäin upea kuvateos.
Karjala, muistojen maa on WSOY:n kustantama, vuonna 1949 painettu Karjalan Liiton muistojulkaisu, jossa esitellään nimenomaan kuvin laajasti rajan taakse jääneen Karjalan kaupunkeja ja kyliä, luontoa ja maisemia sekä erilaisia asioita, joita ihmiset tekivät kalastuksesta käsitöihin, ruoanlaittoon, maanviljelykseen sekä ruumiin- kuin muuhunkin kulttuuriin. Suuri osa kirjassa esitetyistä paikoista on toki loistonsa päivät elänyt jo vuosikymmeniä sitten, mutta onneksi ne on ikuistettu valokuviin ja painettu näihin kansiin.
Kaikki tässä kirjoituksessa olevat kuvat ovat peräisin em. teoksesta, eikä minulla ole niihin mitään nimenomaisia oikeuksia. Haluan kuitenkin esitellä kuvista ne, jotka kiinnostavat itseäni kaikkein eniten. Kuvia on toki satoja, joten missään nimessä ei kaikkea kiinnostavaa voi tässä yhteydessä näyttää uudestaan.
Tästä jutusta ei valitettavasti löydy sen seikkaperäisempää selvitystä seuraavista paikoista, pahoittelut siitä. Jos joskus pääsen käymään noissa paikoissa, lupaan selostaa sitten ummet ja kalaisat lammet.
Aloitan A-kirjaimesta, kuten aakkosissa yleensä lienee tapana. A:lla alkaa Antrea (nyk. Kamennogorsk), josta bongasin heti tällaisen paikan kuin Sokanlinna. Sokanlinna oli yksi merkittävimmistä luonnonmuodostelmista Suomessa, ja sieltä löytyy mm. luolia ja hiidenkirnuja eli jättiläispatoja. Sokanlinna olisi siis ehdottomasti yksi käyntikohde.
Seuraavaksi menisin vaikkapa entisen Hiitolan pitäjän (nyk. Khiytola) alueella olevalle linnavuorelle, joka nousee jyrkkärinteisenä ja rosoisena ympäröivän maiseman yläpuolelle, ja jolta ainakin aikoinaan aukenivat näköalat pitkälle ympäröiville maille.
Hienoista maisemista ei ollut vanhassa Karjalassa pula, eikä ollut hienoista kirkoistakaan. Karjala, Muistojen maa -teos niitä ansiokkaasti on esitellytkin. Kivi on siitä hyvä materiaali, että se tuppaa kestämään ns. normaalikäytössä suhteellisen pitkään, joten mm. Koiviston (nyk. Primorsk) kivikirkko on edelleen ainakin alla olevaa kuvaa uudempienkin kuvien perusteella hyvässä kuosissa.
Koiviston kirkko tuo ainakin itselleni mieleen Konneveden kirkon, vaikka se rakennustyyliltään onkin erilainen ja parikymmentä vuotta Konneveden kirkkoa vanhempi.
Matkani jatkuisi Koivistosta lähellä Suomen ja Venäjän rajaa olevalle Korpiselän alueelle ja Tolvajärvelle , jossa on kuulemma ollut Suomen kauneimpia maisemia sielläkin. Myös Karjalan Punkaharjuksi sitä on niiden johdosta kutsuttu. Nykyisin siellä liikkuminen lienee melkoinen seikkailu pelkästään tieolosuhteiden (tai niiden puutteen) vuoksi.
YLE:n Elävässä Arkistossa on pieni filminpätkä Tolvajärveltä ennen sotia. Matkailumielessä Tolvajärvi oli käsitykseni mukaan varsin suosittu paikka, ja olipa siellä miehekkään oloinen matkailumaja, josta nykyisin taitaa jäljellä olla vain kivijalka.
Mitä pitemmälle kirjan kuvia katselen ja mietin, minkälaiset siinä kuvatut paikat ovat parhaina päivinään olleet, sitä enemmän tekee mieli lähteä katsomaan, mikä niiden tila nykyään on, mutta samalla tunnen surua siitä, että tiedän näkemättäkin se ei välttämättä ole hyvä.
Ennen väkirikkaat ja vilkkaatkin seudut ovat nykyisin ja nykysukupolven silmissä käymättömiä erämaita, monet upeat rakennukset raunioina ja luonnon takaisin valtaamina. Toisaalta, sitä jännittävämpää olisi ”löytää” ne uudestaan.
Tämä ”kiertomatka” on kuitenkin jaettava useampaan osaan, sillä se voi olla muuten vieläkin puuduttavampaa luettavaa. Seuraavassa osassa jatkan paikasta nimeltä Kuolemajärvi. Viimeiseen osaan liitän luettelon esiteltyjen kuvien ottajista.
Siihen saakka siis näkemiin ja kuulemiin!
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 