Näin tehtiin ”ennen wanhaan” kitkanvalkea – ja näin sitä yritettiin tehdä nyt

Netin syövereissä liikkuessa löysin viittauksen kahden teoksen sarjaan ”Suomen kansanomaista kulttuuria I & II”, jonka on koonnut ja kirjoittanut kansatieteilijä ja Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kansatieteen professori Uuno Taavi Sirelius (s. 1872, k. 1929).

Sireliuksen teoksissa käsitellään laajasti ja laidasta laitaan mm. erilaisia työkalujen, esineiden ja vaatteiden valmistusmenetelmiä, metsästystä, kalastusta, ansapyyntiä, rakentamista ja vaikka mitä. Teossarjan 2. osan alussa perehdytään tulen tekemiseen ja käyttöön eri tarkoituksissa. Tähän blogikirjoitukseen olen valinnut siitä ns. kitkanvalkean tekemisen, jota toivon mukaan pystyn havainnollistamaan käytännössä itsekin.

Sireliuksen kirjassa kitkanvalkea (tai -valkia) tehtiin esimerkiksi kaskea sytytettäessä, koska uskottiin, että kitkatuli oli jollakin tavalla ”äkäisempi” ja näin ollen poltti kaskimaan paremmin. Sellainenkin uskomus oli, että kitkanvalkialla tehdystä palosta ei tuli olisi levinnyt metsään. Myös tauteja vastaan sen väitettiin tehoavan. Tietysti tulta tarvittiin moneen paljon arkisempaankin tarkoitukseen.

Kitkanvalkean tekoon tarvitaan kirjan tietojen mukaan kaksi erilaista puuainesta, joita sitten hangataan toisiaan vasten, ja tätä vastaava tapahan on ollut jo esihistoriallisista ajoista lähtien tulenteon perusmenetelmiä. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan hinkata kahta pientä puupalaa toisiinsa, vaan käytettävien puiden mitta vaihtelee entisestä kyynärän (n. 45–70 cm) jopa metrin mittaisiin. Ei siis tehdä tikusta asiaa – eikä tulta.

Täytyy tässä vaiheessa todeta sellaisille tulenteon ja eränkäynnin ammattilaisille, että tämä oma kokeiluni ei ole mikään malliesimerkki perinteisistä erätaidoista, vaan ihan mielenkiinnosta lähdin hommaa kokeilemaan, minkälaista on yrittää tehdä tuli muutenkin kuin Coltin sytkärillä.

Siksi toisekseen ensi kertaa tällaista todella vanhakantaista tulentekomenetelmää testanneena voin sanoa jo nyt, että eipä onnistunut ensi yrittämällä, joten jatkojuttuhan tästäkin tulee. Nyt onnistuin vain saamaan hirvittävän hien pintaan ja olkapääni kipeiksi – ja korkeintaan hieman hentoista haikua aikaan.

Tämä kertonee jo siitä, miten erilaista tulen tekeminen oli entisaikaan, ja miten työlästä. Jos ajatellaan sitä, että ihminen tarvitsi tulen pysyäkseen lämpimänä, pelkästään jo itse prosessi saattoi – jos ei nyt pelastaa ihmistä paleltumasta – niin ainakin viivyttää väistämätöntä. Ja varsin hyvältä kuntoilumuodoltakin se vaikuttaa tällaisen laiskimuksen näkökulmasta.

Yritin nimittäin hinkata pyöreällä närepulikalla kuivaa koivuklapia suuntaan jos toiseen, eikä hirveästi tuntunut edistystä tapahtuvan. Sireliuksen kirjassa nämä pulikat olivat nimeltään kitkanpuu ja kitkankarttu, joista viimeksi mainittua pidetään kädessä ja jolla aluspuuta joko ”höylätään” tai ”sahataan”.

Ehkä olennaisin ero kirjaan omassa kokeilussani oli, että aluspuu ei ollut halkinainen tai että siinä ei ollut minkäänlaista reikää. Nimittäin halkeaman tai reiän reunoja vastaan hankaaminen olisi luultavamminkin luonut paremman kitkan, jota aionkin seuraavaksi kokeilla.

Toinen olennainen ero oli se, ettei hankauskohdassa ollut mitään muuta syttyvää materiaalia, kuten taulaa, joka olisi hankauksesta alkanut kyteä. Tarvitsen siis taulaa tai jotakin muuta helposti kuumentuessaan kytemään alkavaa tai jopa syttyvää ainetta. Jos nyt haluaisi joku vinoilla, voisi hän sanoa, että siinähän on yksi taulapää jo paikalla. Olipahan miten tahansa, taulan tekeminen (tai vähintään sen tekemisen yrittäminen) lisätään tehtävälistalle tälle keväälle.

Jatkan hartioiden jomotuksen lakattua testaamista vaihtamalla kitkanpuuksi halkinaisen pöllikän tai teen siihen puuporalla reiän. Ennen taulan hankkimista kokeilen jollakin muulla herkällä aineella, aiheuttaako hankaaminen siinä mitään muutosta. Eli en aio luovuttaa ainakaan vielä. Ja jos ajatellaan ”wanhan kansan” perinnetaitoja, tämä on kuitenkin huomattavasti turvallisempaa testailua kuin karhun ansapyynti.

Eipä tässä oikein muutakaan aikansa kuluksi voi kuin keksiä tämmöisiä hölmötyksiä. Jatkoa seuraa.