Pizza kahdella täytteellä ja pilkallisella naurulla

Palailenpa muistossain vuoteen 2004 ja Rooman-matkalle, kun ei tässä ajankohtaisempaakaan aihetta tule mieleen. Roomassa on, kuten kaikki tietävät, paljon kaikenlaista nähtävää ja koettavaa.

Monessa eri paikassa kierteleminen saa väistämättä myös mahan murisemaan, ja se taas puolestaan tarkoittaa, että sapuskaa olisi jostakin saatava. Ja kun kerran Italiassa ollaan, niin ei siellä lihapullia ja muusia lähdetä syömään, vaan vähintään pizzaa.

Pizzallehan oli sitten meidänkin lähdettävä, ja kun ainakin turisteja oltiin, emme olleet sen paremmin informoineet itseämme kaupungin parhaista (tai ylipäänsä mistään) pizzapaikoista, mutta voisin sanoa, että epäonneksemme löysimme juuri sellaisen, johon emme varmasti ikipäivänä enää koskaan milloinkaan mene uudestaan.

Jospa vielä muistaisin, mikä kyseisen paikan nimi oli, niin voisin ”kehua” sitä muillekin, mutta joka tapauksessa se oli joku Piazza Navonan lähellä oleva pulju, johon menimme, kun emme enää jaksaneet kiertää pitempään.

Suomalaiseen ravintolameininkiin tottuneena marssimme automaattisesti ravinteliin sisälle, jolloin heti jaloittelussa henkilökunta alkoi huitoa ja mölistä kovaan ääneen, että ”Pihalle, pihalle!” – siis kuten olisivat italiaksi sanoneet. Siinähän me sitten hämmästelimme, että mitähän [valinnanvarainen voimasana tähän], mutta ulostauduimme kuitenkin, kun tummaviiksinen kyökkiseriffi niin antaumuksella kehotti.

Meidät istutettiin terassin pöytään väkinäisesti elehtien. Ja ikäänkuin varsin kiihkeällä mentaliteetilla alkanut ravintolaelämyksemme ei olisi vielä ollut siinä, varsinainen tilauksen tekeminen osoittautuikin sitten todelliseksi farssiksi – ainakin henkilökunnan osalta.

Nuori naistarjoilija alkoi pyrskähdellä välittömästi heti, kun avasimme suumme ja aloimme tilata. Vaikka emme osanneet italiaa (tai ehkä juuri siksi), osasimme kuitenkin englantia, jota ainakin kuvittelisin yhdellä Rooman keskeisimmistä turistirysistä pidettävän edellytyksenä myös ravitsemusliikkeiden henkilöstöllä.

Tästä huolimatta tarjoilijan tirskahtelusta ei meinannut loppua tulla, ja hän poistuikin syytä sanomatta tai anteeksi pyytelemättä jonnekin, emmekä tienneet, meinasiko tulla takaisinkaan. No, tulihan sieltä sitten toinen tarjoilija, kun ensimmäinen varmaankin kumahti nurin keittiössä, kun happi loppui nauramisen takia.

Toinen tarjoilija sai tilauksen pokerina sisään, ja sitten reilun tunnin odottelun jälkeen eteemme kannettiin pizzojen irvikuvat, joita järsittyämme tulimme yhteiseen lopputulokseen, että pitäkää pizzanne, parempiakin paikkoja Roomasta löytyy. Kuten löytyikin.

Mutta semmoiset täytteet oli meidän pizzoissamme Pizza Navonalla vuonna 2004.