Perheemme hiihtolomakohteena oli Repoveden kansallispuisto Kouvolan ja Mäntyharjun rajamailla. Olen itse käynyt Repovedellä kerran aikaisemmin Suomen Ladun ulkoilun olosuhdeverkoston jäsenenä ja kyseisellä porukalla kesäaikaan vuonna 2013.
Kesällä vuosia sitten ihastuin kansallispuiston maisemiin varsinkin mahtavalla Olhavanvuorella, jossa myös polveni huutivat hoosiannaa, mutta luontoelämykset lievittivät suuresti tuskaani ainakin henkisesti.
Tällä talvisella reissullamme sitä vastoin oli tarkoitus tehdä fyysisesti vähemmän rasittava lenkki lumikengillä Kirnukankaan laavulle ja sen läheiseen Kirnuhuokoon (linkki: Visit Repoveden 360-virtuaalikierros), joka on mahtava luonnonmuodostelma jyrkkine kallionseinämineen ja suurine lohkareineen.

Aikoinaan Kirnuhuo’on (kai sen noinkin saapi taivuttaa) suojissa on harjoitettu kuulemma orgaanista kemiaa ja tiputeltu muutakin kuin taskukelloja kivenkoloihin. Nykyään paikalla näkee ainakin näin talvisaikaan lähestulkoon tippukivimäisiä jääpuikkoja, joiden mitat ovat uskomattomia, parhaimmillaan parimetrisiä ainakin.

Koska jääpuikot ovat todella massiivisia, niiden alle ei kannata pitkäksi aikaa ainakaan jäädä pällistelemään, sillä jos tuollainen parimetrinen keihäs tulee piähän, se on morjes sano mannerheim.
Muunkinlaisia jään muotoja Kirnuhuoko tarjoaa, ja eräistä tulee mieleen kerta kaikkisesti kallis taidelasi, jota huutokauppakeisarikin vesi suupielissä kauppaisi.

Saimme seuraksemme jo Kirnukankaan laavulla paikalliset Tervarummun yrittäjät Marika ja Sami Hännisen, jotka ystävällisesti ennättivät kiireiltään hieman jutustelemaankin nuotiolla ja Kirnuhuo’on maisemissa.

Kirnuhuokoon ei ole Kirnukankaan laavulta kuin kukon luikaus, joten missään tapauksessa ei tätä paikkaa kannata missata, tulee Repovedelle käymään minä vuodenaikana tahansa.
Marika ja Sami palasivat omaan tukikohtaansa ja me puolestamme läksimme tekemään paluuta kohti Saarijärven lähtöpistettä, jonne laavulta oli kahta vaihtoehtoista reittiä reilut kaksi kilometriä. Emme halunneet mennä takaisin samoja jälkiä, joten kiersimme ns. läntistä reittiä, jolla oli viimeksi kuljettu vain melko isoin saappain.

Tervarummun Marika vinkkasi ennen reissuamme, että puistossa olisi hyvät mahdollisuudet nähdä hirviä – ja jos oikein hyvin olisi käynyt – myös ilves. Kumpiakaan emme nähneet itse puiston alueella, mutta poispäin ajaessamme sitten tärppäsi.
Kaksi ihan hyvän kokoista hirvenroikaletta katseli kaikessa rauhassa maailman menoa tien vieressä, onneksi kuitenkin sen verran etäällä, ettei kolarin vaaraa ollut.

Paljon oli puistossa ja puiston ulkopuolellakin näköjään ihasteltavaa, mutta niin oli sitten myös majapaikassamme Mäntyharjun puolella olevassa Linkkumyllyssä. Linkkumylly on perinteikäs, mm. majoituspalveluita tarjoava paikka, jolla on nyt uusi omistaja Leila Jaskanen.

Linkkumyllyn sijainti on maantieteellisestikin mahtava, sillä sen lähistöltä löytyy niin monipuolisia ulkoilureittejä rakenteineen kuin kiehtovaa sotahistoriaa. Sen lisäksi paikka on entisen kosken partaalla, jossa on ollut aikoinaan toimiva mylly, kuten nimi antaa olettaa.
Koski on tosin nyt rauhoittunut entisistä ajoistaan, kuten myllytoimintakin, mutta silti vesi virtaa vielä ja kulkee läpi pihamaan kapeahkossa uomassaan pienten viihtyisien siltojen alta.

Siltojen lisäksi Linkkumyllyn alueelta löytyy jotakin paljon erikoisempaa, nimittäin joukko yksilöllisiä ja hienoja ulkohuusseja. Yksikään huussi ei ole samanlainen, ja niitä on monta.

Puron varrelta voi löytää myös pientä, usein huomaamattakin jäävää kauneutta. Jään muodot sulan veden reunoilla ovat moninaiset ja niin ikään toista samanlaista ei niistäkään löytyne.

Linkkumyllyssä pääsimme nauttimaan siis tuosta jään taiteesta ja veden rauhoittavasta solinasta. Majoittuminen viihtyisässä Lumikki-mökissä ja erinomaisen maukkaat ruokailut tunnelmallisessa päärakennuksessa ystävällisen omistajan kanssa jutellessa saivat hyvälle tuulelle. Illan kruunasi pehmeät löylyt antanut sauna.
Kaikkinensa meillä oli erittäin onnistunut hiihtolomareissu, ja Repoveden kansallispuisto, Mäntyharjun muut ulkoilureitit ja Linkkumylly tulevat olemaan varmasti käytössämme uudestaankin.