Hiljaiset metsät


Kuuntelin viime keväänä mielenkiinnolla varpuspöllön punatulkkumaista vihellystä lähimetsässä. Samoin kuulostelin helmipöllön puputusta, joka kuului jostakin kauempaa. Tyynellä ja kirkkaalla säällä helmipöllönkin karjuminen kantaa yllättävän pitkälle.

Mutta tänä keväänä metsä on hiljainen. Ei kuulu kumpaakaan, mikä ei välttämättä ole ihme, sillä esimerkiksi juuri helmipöllö (Aegolius funereus) kärsii vanhojen havumetsien katoamisesta. Ja nimenomaan tuollaiset vanhat havumetsät itsessään katoavat aika huimaa vauhtia, varsinkin, kun seurailee aitiopaikalta kymmenien ja taas kymmenien tukkirekkojen pyyhältämistä täysissä kuormissa ohi.

Pöllöillekin kelpaavien metsien vähenemistä ei välttämättä huomaa maanpinnan tasolta, jos kyse on ”vain” harvennushakkuista. Mutta päätehakkuukypsät metsät vaikuttavat lähtevän nykyisin lähes poikkeuksetta nahkoineen päivineen, jolloin puun puuta ei ole tallella, ja suuret puuttomat alueet kaiketi ajavat pöllötkin entistä kauemmas ja ahtaammalle. Pellon reunaan kun on kovin pitkä matka – tai metsäsaarekkeesta toiseen. Eli ensin on pelto, sitten on muutama kilometri tyhjää – ja niin poispäin.

Tällaisia maisemia ne linnutkin nykyään saavat katsella entistä useammin.
Tällaisia maisemia ne linnutkin nykyään saavat katsella entistä useammin.

Ehkä liioittelen, mutta kyllä se vaikuttaa merkittävästi monen metsän asukin elämiseen ja olemiseen, onko sitä metsää vai ei. Esimerkiksi pesintä hankaloituu, koska sopivia pesäpuita ei välttämättä enää löydy, eikä puolisokaan istu ihan lähioksalla, vaan moni pöllökoiras saa huutaa äänensä käheäksi, että kumppani kuulisi ja vastaisi edes jostakin.

Pönttöjen laitolla voi helpottaa pöllöjen pesintää, mutta ensiksikin täytyy olla puita, joihin pöntöt laittaa.
Pönttöjen laitolla voi helpottaa pöllöjen pesintää, mutta ensiksikin täytyy olla puita, joihin pöntöt laittaa.

Monen päivä- ja yöpetolinnun vakioravintoa ovat myyrät, ja niiden esiintymistiheys vaikuttaa myös pöllöjen määriin ja selviytymiseen. On hyviä ja huonoja myyrävuosia, mutta niiden vaihtelut ovat huomattavasti lyhyemmällä aikavälillä mitattavissa. Aukkohakkuun jälkeen menee käytännössä ihmisikä, ennen kuin metsä on alkuperäistä lähinnä vastaavassa kunnossa elinympäristömielessä. Pöllöt eivät ole niinkään pitkäikäisiä kuin ihmiset, eli niillä ei ole varaa odotella esimerkiksi 60 tai 80 vuotta.

Metsillä vaikuttaa olevan lisääntyvässä määrin vain taloudellinen arvo, joka näkyy kyllä nopeasti taseessa, mutta hitaasti luonnossa. Monet luonnonympäristölle merkittävät vaikutukset tulevat hiipimällä, mutta ovat sitäkin kauaskantoisempia. En soisi pöllöjenkään kutsuäänien korvautuvan kassakoneen kilinällä.

Mainokset