Kun kupoli alkaa pehmetä, mene vaikka savottaan


Ei pitäisi tietysti vikistä koko ajan siitä, että ei ole töitä. Mutta kun ei ole niin ei kai sitten ole. Varsinkin sellaisina päivinä, jolloin taivaan vesihuolto pelaa 24/7, ei ulos kauheasti tee mieli, vaikka pitäisikin. Joskus alkaa panta puristaa, kun odotettavissa on n kappaletta takuuvarmasti samanlaisia päiviä niin pitkälle kuin mielikuvitus antaa myöten. Ja sehän antaa.

Kuten olen aiemminkin sanonut, luonto yleensä pelastaa tilanteen, kunhan sinne vain pääsee. Retkeily tai muuten luonnossa liikkuminen tekee aina pehmeäksi käyvälle kupolille hyvää ja ukko palaa takaisin kuosiin, mutta myös ihan kunnon risu- tai puusavotta pelittää myös kybällä.

Tässä on terapiasessiota.
Tässä on terapiasessiota.

Yleensä kaikki sellainen toiminta, jossa voi vain ajatella sitä senhetkistä tekemistä, vie erittäin tehokkaasti ajatukset pois vallitsevasta tilanteesta. Ja mikäpä sitä on luonnon lahkeissa ollessa, kun vesilinnut viuhtovat järvellä edestakaisin, majava duunaa pesää, laulurastas imitoi kaikkia muita lintuja ja korppikin rohahtaa jossakin yli lentäessään.

Pieni ja iso risukeitin.
Pieni ja iso risukeitin.

Hommaa ei tarvitse edes laittaa isolleen. Riittää, kunhan touhuaa jotakin mielekästä. Tietysti aina parempi, jos on joku tavoite, kuten vaikkapa laavun rakentaminen, sata mottia polttopuita tai molemmat yhdessä. Oman järjenjuoksun kannalta mikä tahansa vähäpätöiseltäkin ulkopuolisesta vaikuttava saavutus voi olla merkittävä voimaannuttava tekijä.

Pelkkiä telkkiä.
Pelkkiä telkkiä.

Tosin lopulta kävi sitten niin, että pikku-Tilhi ei enää suostunut lähtemään tulille, joten viikonloppuna ohjelmakartalla onkin sitten vianetsintä ja korjaus. Mutta äijä on ainakin kunnossa taas.

 

Mainokset