Kalajan Kierros vastakarvaan Etelä-Konneveden kansallispuistossa


Keskiviikkona 15. kesäkuuta pidettiin Etelä-Konneveden kansallispuistossa Vuori-Kalajan laavun ja Kalajan Kierroksen reitin avajaisia. Iltapäivällä oli ohjelmassa opastettu kierros Kierroksella, ja siinä missä muu joukko lähti kiertämään lenkkiä ns. viralliseen kulkusuuntaan myötäpäivään, minä tosiaan tein vastakkaisen liikkeen ja aloin kämpiä mäkeen vastapäivään.

Hyvät on uudet pitkokset.
Hyvät on uudet pitkokset.

Reitillä oli avajaisvieraiden lisäksi myös muita kulkijoita, koska esimerkiksi nuoria partiolaisia oli sankoin joukoin liikkeellä, ja heitä tulikin vastaan miltei saman tien ohjaajineen.

Pojilta kysyin, saapiko kuvata, niin saapi. Nimiä en ennättänyt saada.
Pojilta kysyin, saapiko kuvata, niin saapi. Nimiä en ennättänyt saada.

Nuoriso meni ohi yhtä nopeasti kuin oli vastaankin tullut, ja taisi ollakin hikinen keikka, kun moni siinä tullessansa raskaasti puuskutti. Kalajan Kierros kun ei ole ihan siitä helpoimmasta päästä ainakaan, jos sen heti takaperin kiertää. Jyrkkyyttä piisaa, ja vaikka uusi reitti onkin linjattu alkuperäisiä polkuja helpommaksi, siinä silti saa testattua reisilihaksia ja hapenottokykyä riittävästi.

Takaperin mentäessä vastaan tulee aika pian Vuori-Kalajan jälkeen viitoitus, joka ohjaa pitkälle Kolmen Vuoren Vaellukselle ja takakäteen Kalajan Kierrokselle.

Tähän kohtaan laittaisin itse vielä vähän selkeämmän viitoituksen risteävälle polulle.
Tähän kohtaan laittaisin itse vielä vähän selkeämmän viitoituksen risteävälle polulle.

Jos kuitenkin puoliepähuomiossa erehtyy jatkamaan matkaa eteenpäin, vastaan tulee tekstikyltti, jossa sanotaan, että ”huomoithan kulkevasi nyt vielä osittain merkitsemätöntä reittiä” ja ”palaa takaisin, jos haluat mieluummin kiertää Kalajan Kierroksen”.

Kalajan Kierrokselle menevä polku kun jää hieman hämärän peittoon risteyskohdassa, joten siitä on helppo mennä äkkinäisen ohi. Kyltistä huolimatta jatkoin hetken matkaa pitkän reitin alkua, ja tein uukkarin hienon näköalapaikan kohdalla. Näkymät Kitulammelle olivatkin upeat.

KALAJA_MG_7131
Kuva antanee jotakin osviittaa siitä, että pitempikin reitti on niin sanotusti käymisen arvoinen.

Eikun siis takaisin työjärjestykseen, ja kohti Kalajanvuorta. Reitin varrella olevat ja tyylikkäästi tehdyt luontotaulut kertovat alueen eläimistä ja kasveista sekä luonnonolosuhteista suomeksi ja englanniksi.

KALAJA_MG_7138
Tyyni vedenpinta kertoo heti, kun sillä liikkuu vesilintu tai kala hyppää.

Kevään jälkeen Kalajanvuoren rinteille on laitettu useaan paikkaan köysikaiteita, joiden avulla sekä vuoren laskeutuminen että tässä tapauksessa nouseminen helpottuu ja tuntuu turvallisemmalta.

vlcsnap-2016-06-17-09h45m33s861
Kaiteista huolimatta myös oma varovaisuus on edelleen paikallaan.

Vastakarvaan Kalajan Kierroksen kulkeminen ottaa kyllä hengityseläimiin, mutta sopii ehkä huonopolviselle paremmin kuin jos sen kulkisi ”normaaliin” suuntaan. Hengästyminen kyllä kannattaa, sillä huomattavasti vähemmälle huomiolle (ja kuvaamiselle) monesti jäänee ylhäällä odottava upea näkymä, joka selkeällä säällä lienee useita kymmeniä kilometrejä.

Järvimaisemat näkyvät hienosti, vaikka puita onkin hieman edessä.
Järvimaisemat näkyvät hienosti, vaikka puita onkin hieman edessä.

Kaiteiden suhteen olisin saattanut kaivata tällekin nimenomaiselle näköalapaikalle niitä, mutta ehkä ne ovat tulossa jossakin vaiheessa. Pitää olla varovainen, ettei mene liian reunalle ihastelemaan tai ottamaan itsestään kuvia.

Eteenpäin kuljettaessa ja varsinaisen kallioalueen alkaessa kulkureitit näkyvät selvästi kalliopintojen kasvillisuuden kulumisena. Onkin tärkeää pitää huolta, että noudattaa nimenomaan merkittyä ja näkyvää polkua eikä tallaa viereen uutta.

KALAJA_MG_7154
Polun ulkopuolella kun ei ole sen ihmeellisempää, eikä ruoho vihreämpää kuin polullakaan.

Kaiken, mitä nähdä tarvitsee, näkee kyllä myös polulta. Sopivalla hollilla olivat esimerkiksi jännät kivet, jotka nököttivät nätisti pienempien jalkakivien päällä. Jostakin kumman syystä noita aluskiviä on melkein poikkeuksetta kolme.

Seikkaperäisempiä selvityksiä erilaisista kummallisista kivistä ja kiviryhmistä on tehnyt esimerkiksi Satunnainen Retkuilija -blogisti Anssi Toivanen. Itse tyydyn tässä vaiheessa vain toteamaan, että onkohan iso möykky nostettu pienempien päälle vai onko kiviaines vain murentunut aina vain pienemmiksi ja pienemmiksi kiviksi kunnes lohkare on pysähtynyt aikoinaan sijoilleen.

KALAJA_MG_7161
Jääkauden jälkiä vai ihmisen ideoita?

Itseäni kiehtovat ehkä kiviä enemmän jyrkänteet ja luolat, mutta makunsa kullakin sanoi mies kun homeista leipää järsi. Seuraavaksi selvisin paikalle, jossa oli vielä pystyssä vanha mittausmasto ja parhaat päivänsä nähneet penkit. Kyseisellä paikalla on kuulemma aikoinaan käräjöity, mutta nyt sillä ihastellaan maisemia.

Maisemia saivat ihastella myös juuri parahiksi paikalle saapumassa olevat retkeläiset, joiden oppaana toimivat Maija Mikkola ja Rami Tuominiemi Metsähallituksesta.

Ajoitus osui nappiin, kun retkiryhmä tuli vastaan.
Ajoitus osui nappiin, kun retkiryhmä tuli vastaan.

Siinä sitten porukalla istuskeltiin ja seisoskeltiin katselemassa maisemia, ja Metsähallituksen Maija Mikkola sekä Rami Tuominiemi vastailivat ihmisten kysymyksiin mm. tulevista rantautumispaikoista jne.

Poutapilvet ne siellä vain hiljalleen lipuvat.
Poutapilvet ne siellä vain hiljalleen lipuvat.

Ryhmän matka jatkui melko pian, joten minäkin jatkoin omaani. Sain kuljeskella aivan kaikessa rauhassa suurimman osan lenkistä, mikä ei laisinkaan haitannut – vaikka ryhmässäkään liikkumisessa ei ole mitään vikaa. Yksin olikin mukavampi kulkea siinä mielessä, että halusin myös videoida patikan, ja kameralle höpöttäminen on helpompaa silloin, kun ei ole muita kuuntelemassa.

Silloin kuulee myös paremmin luonnon omat äänet ja tekee ehkä tarkemmin havaintoja. Ainakin jonkinlainen haukka pyyhkäisi mäen harjanteen poikki, ja myöhemmin olin näkevinäni ensimmäistä kertaa eläissäni valkoselkätikan. Sattui vain olemaan tavallinen objektiivi kamerassa kiinni, joten kummoista kuvaa ei tikuttajasta tullut. Mutta se tarkoittaa vain, että pitää käydä uudestaan väijymässä ja teletötterö kiinni kamerassa.

Käki kaikuen kukkui kutsuvasti.
Käki kaikuen kukkui kutsuvasti.

Viimein saavuin kaikkein ehkä suosituimmalle paikalle Kalajanvuoren laella. Täällähän sitä eniten kuvataan, ja kaikki ovat luultavasti nähneet riittävästi kuvia samasta paikasta, joten niissä ei ole mitään uutta tarjottavaa. No, jos kumminkin yksi…

Tätä maisemaahan se väki kipuaa katsomaan.
Tätä maisemaahan se väki kipuaa katsomaan.

Tälläkin paikalla kaiteet olivat aika jännissä paikoissa. Käen kukunta oli rauhoittavaa, eikä muita ääniä juuri ollut. Itsekin hiljenin hetkeksi enkä lörpötellyt videokameralle. Joskus (tai aika useinkin) pitää vain osata pitää suunsa kiinni ja antaa luonnon puhua.

Valoisalta mäntykankaalta aloin laskeutua vähitellen kohti varjoisampaa vanhan metsän aluetta, jossa aluskasvillisuus muuttui aina vain tuoreemman kankaan ja jopa lehtomaisen kankaan mukaiseksi. Kielojen määrä lisääntyi, ja kivien päällä oli entistä enemmän sammalia ja kyljissä kallioimarretta.

Lisätietoja kallioimarteesta tästä.
Lisätietoja osin ruoaksikin kelpaavasta kallioimarteesta tästä.

Männyt saivat tehdä tilaa kuusille, erilaisille lehtipuille ja lopulta haavoille. Vanhan metsän osuus pitää sisällään arvokkaan haapa-alueen, ja osa haavoista on todella vanhoja ja tukevia. Myös laho- ja maapuita on runsaasti, mikä luo erinomaisen ympäristön monimuotoisuudelle, mm. raidankeuhkojäkälille ja erilaisille hyönteisille.

Tämä haavikko kuuluu kansallispuiston arvokkaimpiin osiin.
Tämä haavikko kuuluu kansallispuiston arvokkaimpiin osiin.

Siinä, missä lehtipuuston määrä kasvoi, kasvoi myös hyttysten joukko monikymmenkertaisesti. Haapojen havina kilpaili yhdessä hyttysarmeijan innityksen kanssa. Hyttyskarkote ei näihin ryökäleisiin enää taida tehota. Siinä se taas etelän mies huitoi.

Haavikon lähellä sijaitsee niin sanottu Tarasoffin mökki, joka kuului samannimiselle metsien miehelle, Feliks Tarasoffille. Hän asusti mökkiä yhdessä hevosensa kanssa tehden silloin omalla maallaan metsätöitä ja hoitaen metsää niin, että myös em. haavikko on niinkin hyvin säilynyt kuin se on tällä hetkellä.

KALAJA_MG_7268
Tarasoffin mökki ei ole vuokrauskäytössä eikä myöskään kansallispuiston päivätupana, vaan se on jätetty paikoilleen muistuttamaan alueen historiasta.

Mökin jälkeen Vuori-Kalajalle ei enää olekaan pitkä matka, vaan reissu alkoi olla loppua vaille kömmitty. Katseltavaa riittää tästäkin kulkusuunnasta, ja ehkä parhaat näkymät Kalajanvuoresta alhaalta käsin, ellei pääse sitten vesille katselemaan.

Mahtava Kalajanvuoren jyrkänne. Jyrkänteen juurella on jossakin kuulemma myös luola, mutta sen tarkka paikka ei liene tiedossa.
Mahtava Kalajanvuoren jyrkänne. Jyrkänteen juurella on jossakin kuulemma myös luola, mutta sen tarkka paikka ei liene tiedossa.

Reissun viimeiseksi näkymäksi valitsin vastarannalla näkyneen laavun ja sen lähellä vielä loppupäiväksi rentoutumaan jääneet retkeilijät. Suurin osa päivävieraista oli jo poistunut kukin taholleen, ja järjestäjät pakkailivat vielä kamppeitaan luultavamminkin tyytyväisinä päivään. Minä ainakin olin erittäinkin tyytyväinen.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin näkemiin kisastudiosta.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin näkemiin kisastudiosta.

 

Mainokset