Kivimäen luola ja marja-aika ne yhteen soppii


Tulihan taas käytyä Kivimäen luolalla, josta kirjoottelin jo viime vuoden puolella. Silloin vierailuaika oli myöhäisempää syssyä, mutta nyt mentiin sitten kesällä ja mukana oli perheen naisväki, joka tykkää onneksi kulkea metsissä mukana ilman isompia riitelyitä.

Marja-aikaan, eli juurikin nyt, ei tarvitse senkään vertaa houkutella toisia mukaansa, sillä mustikat ovat nyt parhaimmillaan, eikä vattujakaan näyttänyt puskista puuttuvan. Marjoista en tähän juttuun kuitenkaan sen kummemmin kuvia laita, totean vain että niitä oli ja piisasi. Ja jäi vielä maastoon meidänkin jälkeemme, jotta huoli pois.

Kuljimme sitä samaa luontopolkua (tai polkua luonnossa), jolla kuljin viime syksynäkin, mutta ei sitä hirveästi ole tänä(kään) kesänä rampattu, sillä melkoisen heinittynyt ja varpuja kasvanut oli polku-ura. Onneksi kuitenkin siniset kuitunauhat osoittivat reitin, lieneekö niitä joku aina välillä uusinut. Kiitos siitä.

Polku erkanee vasemmalle kohti näkötornia – jos sille haluaa mennä – tai jatkuu vastaavasti eteen päin. Eteen päin en ole vielä jatkanutkaan, vaan tälläkin kertaa sinne tornille. Matkan varrella oli mustikkaa maat mustanaan, ja vattuakin tuli käteen urakalla, sillä metsävadelmapensaita oli vähän joka paikassa täynnänsä marjoja.

Torni oli edelleen pystyssä ja jopa vielä kiivettävässä kunnossa. Tosin siinä on aina meikäläisen akilleksen takapää, että korkeat paikat eivät oikein sovi minulle. Eihän tuo torni nyt kovin korkea ole, eikä kovin hyvällä paikallakaan sinänsä näkemisen suhteen, mutta hieman piti silti kerätä sisua että lopulta kiipesin sinne ihan seisomaankin asti. Korkeampia kaiteita olisin ehkä kaivannut.

Ei järin jättiläistorni.
Ei järin jättiläistorni.

Hirvien passipaikaksikaan tuo torni ei enää oikein passaa, sillä sen alapuolella alkaa puusto tulla kohta eteen, etteipä kovin kauaksi näe. Vielä sentään jonnekin Säkinmäen suuntaan silmä kantaa. Parempikin paikka näkötornille olisi mielestäni ollut vielä vähän kauempana, mutta kartassa näkyy, että tilan raja vaihtuu juuri tornin paikkeilla, eikä ehkä toinen maanomistaja ole tornille eikä viitoitukselle antanut lupaa omilla maillaan. Senpä vuoksi myöskään luolalle ei ole selkeästi merkittyä reittiä ainakaan tästä suunnasta.

No, näkyypihän sieltä tornista sentään vielä jonniin matkaa.
No, näkyypihän sieltä tornista sentään vielä jonniin matkaa.

Eipä mittään, tornilla pällisteltiin hetken ja jatkettiin sitten kohti luolaa. Ei sinne minun silmiini tosiaan mitään selkeää baanaa ollut, mutta gps-suunnalla mentiin sieltä, mistä parhaiten selvittiin. Maasto muuttui selkeästi, ja tummanharmaat jyrkänteet tulivat näkyviin. Toiset saivat kunnian ”löytää” Kivimäen luolan sisäänkäynnin ensin.

Kun naisväki oli ihmetellyt luonnon taidetta riittämiin, siirtyivät he takaisin marjamättähille ja itse pistin GoPron käyntiin, että saisin videotakin luolareissulta aikaiseksi. Kampeuduin sitten sisään luolaan uudestaan.

Hienon kokoinen pömpeli on tämä Kivimäen luukku.
Hienon kokoinen pömpeli on tämä Kivimäen luukku.

Luolahan on tosiaan tarkemmin esitelty jo mm. artikkelin alussa olevan linkin takuisessa jutussa ja vaikkapa Retkipaikassa, joten lienee turha toistella samoja juttuja. Turhaa Kivimäessä käynti ei kuitenkaan ole, sillä sinne on ensinnäkin kiva tulla itsekin uudestaan mutta myös esitellä sitä sellaisille henkilöille, jotka eivät ole aiemmin paikassa käyneet.

Täällä piisaa kurkisteltavaa, ja kallionkolossa on kesähelteelläkin mukavan viileää.
Täällä piisaa kurkisteltavaa, ja kallionkolossa on kesähelteelläkin mukavan viileää.

Reissun parhaita hetkiähän on perinteisesti eväiden syöminen, ja mikäs sitä on syödessä, kun paikasta löytyy vielä hieno lippaluola heti ison rakoluolan vierestä. Lipan alla ovatkin monet retkeilijät eväänsä kiskaisseet, ja niin teimme mekin.

Kyllä maistui.
Kyllä maistui.

Vaikka lipan alla on joku joskus nuotiotakin pitänyt, suosittelisin ehkä itse korkeintaan retkikeitintä, josta ei tule luolan kattoa rapauttavaa roihua. Ei tuolta tahdo oikein kiveä päähänsä saada, ja nuotio nokeaakin rumasti. Keittimellä saapi kuitenkin ihan laitettua sellaiset sapuskat ja kahvit kuin on tarpeen.

Tämmöinen täytejuttuhan tämä oli, mutta uusia kohteita odotellessa menköön. Sanonpa vain, että kivaa oli ja marjojakin tuli! Sen pituinen se (noin 13 metriä) Kivimäen luola sitten oli.

Mainokset