Teijon ruukkikylistä Örön länsirannalle – Osa 1/2

Olipahan kesälomareissu – siis niin positiivisessä mielessä kuin vai voi kuvitella! Mietimme useita eri kohteita niin rannikolta kuin Itä-Suomesta, mutta suurimpana vaikuttimena lienee ollut Metsien Kätkemä -sarjan jakso Örön linnakesaaresta. Onhan siellä saaristossa lukemattomia muitakin upeita paikkoja, mutta tällä kertaa suuntasimme Öröön.

Asuinpaikastamme johtuen melkeinpä mihinkä tahansa Lounais-Suomen kohteeseen on reippaasti matkaa, ja omalla autolla kulkiessa saakin varautua persuksien puutumiseen. Tosin se lienee kaikkein kätevin ja edullisin matkustustapa perheen kanssa, ja pysähdykset saa valita oman mielen (tai rakon) mukaan.

Tarkoitus oli olla reissussa parin yön yli, ja ensimmäisen yöpymisen paikaksi valikoitui Kirjakkalan ruukkikylä Salon Teijossa. Teijon alueella on neljä vanhaa ruukkikylää, ja Kirjakkala on niistä yksi. Kirjakkalassa on hieno, vanha ruukkimiljöö, jossa on tarjolla hotellitasoista majoitusta ja yhteys suoraan Teijon kansallispuistoon aivan kirjaimellisesti kivenheiton päässä majapaikasta.

Vaikka kansallispuiston ehkä yleisemmin käytetty sisäänmenopaikka on Mathildedalin ruukkikylän puolella, Kirjakkalasta Hamarijärventieltä pääsee myös aivan saman tien puiston reiteille ja hienoihin Hamarijärven maisemiin. Puiston parkkipaikka on tosin ehkä vähän liian kompakti.

Jos kiertääpi esimerkiksi Hamarijärven kierroksen, Hamarijärven lenkki kannattaa ehdottomasti tehdä pidempänä järven rantaa myötäillen. Silloin pääsee myös näkemään hienot ja laajat Nikkalliot, joilta näkee kauas yli Hamarinjärven. Sitä vain en ymmärrä, miksi kansallispuiston omilla sivuilla ei mainita Kirjakkalasta lähtevistä reiteistä yhtään mitään. Vai olenko niin sokea, että en vain huomannut? Sentään puiston kartassa on Kirjakkalassakin täppä.

Kirjakkalasta siis löytyi erinomaiseksi osoittautunut majapaikka, jota pitää yrittäjäpariskunta Risto Elo ja Eva Linnanlaakso-Elo. Paikalla on toiminut aikoinaan rautaruukin lisäksi nappitehdas. Metsähallitus kunnostutti kylän jäljellä olleet rakennukset, ja nyt niistä suurin osa on matkailukäytössä. Joillekin rakennuksille, kuten vanhalle makasiinille, ei ole ainakaan vielä järjestynyt kummoisempaa käyttöä, vaan se toimii pääasiassa varastona. Makasiiniin kuitenkin voisi mielestäni kehittää vaikka mitä toimintaa, joka heijastaisi alueen historiaa.

Ensimmäisenä matkapäivänä poikkesimme Kirjakkalasta Teijon kylään, jossa on mm. Suomen pienin kivikirkko. Kirkon sivuilla sanotaan mm. että kirkon katto paloi vuonna 1972, joka sattuu olemaan sama vuosi, jona synnyin. Mutta näillä kahdella tapauksella ei ole kerrassaan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Teijossa olisi ollut paljon mielenkiintoisia käyntipaikkoja, kuten esimerkiksi vanha masuuni, ja Mathildedalissa myös monenlaista nähtävää, mutta joka paikkaan emme parin yön yli kestäneellä reissullamme valitettavasti ainakaan tällä kertaa päässeet. Onhan sitä ensi kesäkin.

Kansallispuiston Hamarijärven kierroksella kumminkin pysähdyimme Hamarijärven rannassa olevalle tulipaikalle makkaranpaistoon, josta sitten palasimme takaisin Kirjakkalaan rantaa myötäilevää polkua myöten ja Nikkallion kautta. Illan kruunasi uintihetki hienolla ja pehmeähiekkaisella Kirjakkalan uimarannalla.

Kirjakkalan ruukin ympäristö sopii erinomaisesti juuri hiljaisuutta ja rauhallista oleskelua etsiville. Majoituspaikkoja on runsaasti, ja valinnanvaraa löytyy varaustilanteen mukaan. Me majoituimme ns. Patruunatalossa, josta löytyy 3 kahden hengen huonetta (lisävuodemahdollisuudella) omalla WC:llä ja suihkulla. Yhteisessä ja todella viihtyisässä tilassa on jääkaappi ja kahvin- sekä vedenkeitin.

Yö tuli nukuttua puhtaissa lakanoissa sikeästi, ja monipuolisen aamupalan nautimme päärakennuksen ruokasalissa, johon olisi mahtunut meidän lisäksemme vielä lähes 30 henkeä, mutta kylässä samoihin aikoihin vierailleet kiinalaiset taisivat vielä aamukahdeksan maissa kiskoa hirsiä omissa huoneissaan, joten saimme syödä aamiaista ihan kaikessa rauhassa.

Kirjakkala oli todella viihtyisä ja rauhallinen paikka, jota voisimme varauksetta suositella muillekin hyvää majapaikkaa etsiville. Samalla kannattaa muistaa, että kansallispuistoon pääsee erinomaisesti myös Kirjakkalasta.

Matka Kasnäsin kautta Öröön

Pientä seikkailun makua reissuumme rupesi tulemaan lähdettyämme Kirjakkalasta kohti Kemiönsaaressa sijaitsevaa Kasnäsiä, josta on laivayhteys Öröön. Wilson Charterin aluksen lähtöaika oli kello 10, ja vaikka läksimme mielestämme hyvissä ajoin noin 8.30, jouduimme navigaattorin hienon opastuksen vuoksi pyörimään turhaan Taalintehtaalla ennen kuin pääsimme taas kartalle ja kohti Kasnäsiä.

Navitaattoriin olin itse hölmösti ohjelmoinut reittisuosituksen lyhintä matkaa noudattaen, mutta lyhin matka vei sitten todella mutkaisille pikkupikkuteille, joita ei todellakaan sataa ajettu.

Vettä oli alkanut tulla kuin sitä kuuluisaa aisaa, ja kello läheni uhkaavasti kymmentä, vaikka olimme vielä Taalintehtaan keskustassa. Navigaattori kehotti vain meitä ajamaan lautalle, mutta ei siellä mitään lauttaa olisi ollut. Soitimme siinä sitten jo pienessä paniikinpoikasessa Wilsonille (Wilsooon!) ja sanoimme saattavamme hieman myöhästyä.

Vaan eipä hätää, he erittäin ystävällisesti sanoivat odottavansa meitä ja vielä opastivat Taalintehtaalta eteenpäin Kasnäsiin, sillä siinä vaiheessa navigaattori oli jo saanut vaieta. Perhanan rakkine. Eikä sitten muuta kuin kiireesti (mutta rajoitusten mukaan) Kasnäsiä päin kaatosateessa!

Muuten, matkalla tulee eteen ehkä yksi Suomen hienoimmista silloista, Lövön silta, joka valmistui vasta joitakin vuosia sitten korvaamaan sitä ennen paikassa ollutta lossia. Silta oli sen verran korkealla, että meikäläisellä meinasi jo käydä tekemään heikkoa, mutta ei auttanut muu kuin ajaa yli, sillä muuten olisi jäänyt Örön keikka väliin. Tältä väliltä ei ole kuvia, sillä niitä ei ollut todellakaan aika jäädä ottamaan.

No, saavuimmepa juuri kymmeneksi Kasnäsiin, ja yritimme löytää autollemme paikan, joka oli helpommin sanottu kuin löydetty. Vaikka Kasnäsin satamassa on useampikin isohko parkkipaikka, sille, jolle ajoimme, oli joku keksinyt älypääidean antaa pysäköidä autot myös kulkuväylän suuntaisesti keskelle parkkipaikkaa. Siihen kun vielä lisättiin pitkien trailereiden kanssa paikalle tulleet, niin jopa oli kiva paikka pysäköidä. Jos olisi ollut aikaa, olisimme tietenkin etsineet tilavamman kohdan, mutta silti alueen pysäköintijärjestelyissä olisi mielestäni huomattavasti hiomista.

Puolijuoksua jalat vain osittain maahan tavoittaen pistelimme autolta kohti laivarantaa, jossa meitä jo luonnollisesti odotettiin, mutta hyvissä tunnelmissa, eikä kukaan jo laivassa ollut matkustajakaan alkanut sättiä (ainakaan ääneen).

Vettä tuntui satavan yhä kovemmin, ja tuulikin oli melkoinen, joten yhteysaluksellamme ja sen kipparilla oli täysi työ kuljettaa laivallinen matkustajia Öröön. Merenkäynti oli ajoittain sitä luokkaa, että vielä kovempi myräkkä, niin todennäköisesti laiva olisi jäänyt satamaan. Noin tunnin laivamatka Örön saareen oli kuitenkin riittävä sään paranemiselle, eikä Öröön rantautuessamme enää edes juurikaan satanut. Hyvältä siis vaikutti.

Heti satamassa ilmeni, että tähän paikkaan on satsattu rahaa, sillä ensinäkemältä puitteet olivat melkoisen näyttävät. Laiturissa oli muutama Miami Vice -henkinen paatti ikään kuin esittelyssä, että rahhoo on – toisilla. Vaan eipä mitään, loimme pikaisen vilkaisun alueen opastukseen ja käppäilimme kamppeinemme Örön kasarmialueella n. puolen kilsan päässä satamasta sijaitsevaan respaan.

Huoneeseemme emme tietysti vielä päässeet puolenpäivän maissa, mutta respan yhteydessä oli onneksi tila, johon matkatavarat sai jättää siksi aikaa, kun huone vapautuisi. Samalla tavalla kapsäkit pystyy jättämään vastaanoton yhteyteen, jos on tarpeen ennen kuin yhteyskyyti poispäin Öröstä lähtee.

Jätimme siis isoimmat kantamuksemme säilöön, ja aloimme tutustua saareen. Koska Örö on ollut aiemmin Puolustusvoimien linnakesaarena ja osa Suomen meripuolustusta, ja vasta parisen vuotta sitten auennut Saaristomeren kansallispuistoon liitettynä yleisenä käyntikohteena, alueella on lukuisia sotilastoimintaan liittyviä rakennelmia, joihin voi käydä tutustumassa. Sotilaskäytössä ne eivät tietenkään enää ole.

Monelle saarelle tulevalle yksi ehdoton tutustumispaikka monen monituisten muiden paikkojen ohella lienee saaren poikki pohjois–eteläsuunnassa kulkeva mukulakivitie, jolle on annettu nimeksi Pitkä Ikävä. Se lienee vähän samaa luokkaa pakollisissa rasteissa kuin vaikkapa jenkkilässä  Route 66, eli jos et ole siellä käynyt, et ole oikeastaan käynyt missään.

Kun Pitkää Ikävää pitkin oli pakko (kuten aikoinaan oli) kävellä, sen ramppaaminen edestakaisin kuukaudesta toiseen ei ollut varmaankaan niitä positiivisimpia kokemuksia Örössä palvelleille sotilaille. Mutta nykyään sitä pitkin voi kulkea aivan vapaaehtoisesti jalan tai pyörällä, jonka voi puolestaan joko tuoda tullessaan tai vuokrata saarelta. Pyöriä on runsaasti.

Me kävelimme Pitkää Ikävää ja sen lyhyempää versiota Lyhyttä Ikävää pitkin ja katselimme avoimia niittyjä, joilla myös piti opastuksen mukaan olla laiduneläimiäkin. Ihan pilvin pimein ei niitä näkynyt, kunnes sitten lopulta Örön niin sanotun 6 tuuman reitillä kiipesimme eräälle näköalapaikalle, jonka vastarannalla olikin sitten iso lauma villasukkatarpeita.

Lampaat heittävät näköjään pitkää keikkaa saaren ympäri laidunalueellaan, joka on suljettu sähköistetyin aidoin ja portein (ei sähköistettyjä), joten ihan tien vieressä niitä ei välttämättä näy.

Lampaadan jälkeen kello olikin jo sen verran lähellä kolmea, että huoneemme piti kaiken järjen mukaan olla valmis. Olimme tehneet varauksen kassualueella sijaitsevaan Vierasmajaan, jossa oli monenkokoisia huoneita tarjolla parin hengen huoneesta isomman lössin tarpeisiin. Huone itse oli meidän tarkoituksiimme täysin riittävä, mutta jos jostakin pitäisi kitistä, oli se yhteisessä tilassa oleva mahdottomuus keittää kahvia taikka vettä.

Nimittäin sieltä ei löytynyt kahvinkeitintä eikä vedenkeitintä, ei minkäänlaisia kattiloita tai kippoja, eikä edes sähköhellaan tullut sähköjä. Mikroaaltouuni kumminkin oli. Kysäisinpä sitten tuosta asiasta asiakaspalvelijalta, joka totesi, että ”sesongin aikana keittiössä ei ole em. toimintoja”. Tuskinpa sentään veden- ja kahvinkeittimen käyttö olisi vienyt paikan kaffiloilta bisnekset, oli sitten sesonki eli ei. No, ainakin lättäteevee oli yhteisessä tilassa, pääasia, että joku saa katsoa Lemmetin viemää, vai mikä se itävaltalainen saippuasarja oli…

Mutta eipähän me sitä jääty itkemään organisaatiolle eikä keskenämme, tulipahan vain mieleen. Eikä se oikeasti mikään big deal olekaan. Ihan mallillaanhan siellä asiat oikeasti olivat, mitäpä pienistä kun ilmankin pärjättiin, kun tarkemmin ajateltiin.

Pienen huilin jälkeen ohjelmassa oli mm. ruokailua ja saareen tutustumisen jatkamista, mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa. Eli jatkuupi ensi viikolla. Oikeasti. Lupaan sen.