No niin, nyt jatkuu. Mihinkäs me jäätiin? Niin, siihen majoittumiseen. Eli sehän oli ihan perussettiä, huone oli siisti ja tilaa meille riittävästi. Ruokaillakin piti, ja koska aina ei huvita itse laittaa ruokaa ja tiskailla perään, hyödynsimme Örön kasarmialueella olevaa ravintolaa, joka on aiemmin ollutkin varuskunnan ruokalana. Ravintolasta piti ottaa tietysti kalapitoista vaihtoehtoa, kun kerran merellisessä ympäristössä oltiin. Päivän kalana oli kuhaa, ja hyväähän se olikin.
Ruoan jälkeen reilu lenkki
Valtion aikahan oli jo seitsemän paikkeilla iltasella, kun läksimme uudelle kierrokselle sinisten täppien perässä, eli niin sanottua 6 tuuman kierrosta.
Länsirannan suuntaan kannattaa ehdottomasti lähteä ilta-aikaan, ennen kaikkea siksi, että auringon laskiessa valo värjää maaston ja maiseman aivan omalla tavallaan, jota ei keskellä päivää pysty näkemään.
Tähän väliin, että Örössä voi tietysti myös uida. Yksi uimapaikka on uuden saunarakennuksen rannassa, mutta se soveltuu uimataitoisille, koska vesi on jo laiturin päästä syvää. Toinen uimapaikka (jota ei ole itse paikalla merkitty mitenkään), on niin sanottu Solkuro. Siellä on hieno ja pitkälle matala hiekkaranta, jossa lapsienkin pitäisi pystyä uimaan, mutta: rantaan oli huuhtoutunut paljon merilevää, joka kaiken lisäksi oli alkanut mädäntyä. Huussilta haisevassa vedessä tuskin olisi kovin miellyttävä polskia kenenkään.
Hieno ranta ja paljon pehmeää hiekkaa, mutta hemmetisti myös levää, jolle ei toki paikan ylläpitäjä paljon mitään mahda. Meri tuo, mitä meri tuo. Eli vaikka rantaa yrittäisi siivotakin levästä (olivat kuulemma niin koettaneet tehdä), sitä todennäköisesti tulisi kohta uudestaan lisää.
Yhteistä molemmille uimapaikoille oli, että kummassakaan ei ollut pelastusrengasta, eikä Solkurosta löytynyt minkäänlaista merkintää ensinnäkään siitä, että siinä on uimaranta, saati että olisi ollut huomautusta levästä. Ehkäpä eivät katsoneet tarpeelliseksi.
Ehkä levän määrä aiemmin kesällä on vähäisempää. Enipävei, koska uimisesta ei tullut mitään (myös aallokko oli liian kova), jatkoimme eteen päin ja kurkistelimme mennessämme rannalla oleviin bunkkereihin.
Solkuron pienistä pesäkkeistä ei ollut ainakaan paikalla minkäänlaista tietoa. Olisivatko olleet konekivääriasemia tai jotakin. Täytyy jostakin kaivaa tietoa esiin. Bunkkereilta rampsimme kohti 6 tuuman kasarmialuetta (ks. Örön kartta), jota ennen polku haarautuu kohti hienoa taukopaikkaa kallioilla (nimetty englanniksi picnin area). Taukopaikka on aiemmin ollut 23 millimetrin ilmatorjuntatykin asema. Vieläkin siellä on entisiä linnoitusrakenteita ja bunkkereita, ja picnin-väelle pöytä ja penkit.
Aurinko paistoi upeasti taukopaikalle, jolta näkyi yllättäen (ainakin minut se yllätti), tunnettu Bengtskärin majakka. Entisestä IT-asemasta noin 13 kilometriä kaakkoon sijaitsevan Bengtskärin mahtava harmaakivinen majakka on varmasti mainio kohde tutustuttavaksi, mutta meidän kalenteriimme se ei valitettavasti tällä kertaa mahtunut.
Kohti Länsirantaa
Iltapalan jälkeen ensimmäinen ajatus oli jo lähteä takaisin majoituksen suuntaan, mutta sitten tuli onneksi toinen aatos, joka ohjasi meidät ehkä Örön kaikkein upeimpaan paikkaan, saaren länsirannalle, joka kylpi koko matkaltaan laskevan auringon valossa.
Koko aikana meidän takaamme eikä meitä vastaan tullut kerrassaan ketään, vaikka saarella oli porukkaa vaikka kuinka. En tiedä sitten, missä luurasivat, mutta länsirannalla ei ollut kuin yksi nuori naisihminen, joka karkasi meidät nähdessään vaaleansinisellä jopolla jonnekin. Olimme siis aivan yksin – kolmestaan.
Matalan kasvillisuuden seasta löytyy muuten yksi Örön erikoisuus, nimittäin merikaali, joka on Suomessa harvinainen mutta jota löytyy paljon nimenomaan Öröstä. Muistathan, että sitä ei saa poimia salaattiin eikä kaalikeiton tarpeiksi, eikä tietysti muutenkaan. Mutta ihmetellä saa!
Aurinko jatkoi laskemistaan, ja sillä olikin tilaa laskea, vaikka koko ilta olisi saatu seurata sen vaipumista hiljalleen kohti taivaanrantaa ja sen taakse. Merilintujen siluetit näkyivät taivasta vasten, ja joutsenpariskunta valmisteli yöpuulle menoa rannalla. Aallot murtuivat kauempana näkyviin pieniin ja vähän isompiin kareihin ja länsirannan rantakallioihin. Kaikki oli niin kaunista.
Jos Pyhä-Nattasta sanotaan paikaksi, jonka nähtyään voisi kuolla, voisin itse sanoa melkeinpä samaa Örön Länsirannasta. Ei meistä sentään kukaan nyt kylmää pierua päästänyt paikan nähtyään, mutta jos tämmöistä näkymää ei väki tule sankoin joukoin ja ämpärein katsomaan, niin kumma on.
”Ja sitten ei oteta enää yhtään kuvaa”
Näin totesin Örön reissulla jo monesti illan aikana, mutta näköjään ei parane sanoa mitään ja laittaa kameraa takaisin kassiin, sillä auringonlaskun kuvaamisen jälkeen se piti ottaa pois sieltä vielä ainakin kerran.
Kello kun lähenteli jo puolta kymmentä, ja hämärää alkoi olla muualla kuin auringon puoleisella rannalla, jouduimme erittäin vastahakoisesti lähtemään pois päin. Palailimme samaa reittiä Solkuron kautta, jolloin se kamera piti todellakin kaivaa jälleen esiin.
Nimittäin aivan veden pintaa viistäen lenteli parvi vielä sillä hetkellä tunnistamattomia pienikokoisia lintuja, jotka vaihtoivat salamannopeasti suuntaa sinne tänne kuin yhdestä narusta nykäisemällä. On todella kiehtovaa, miten niin lintu- kuin kalaparvetkin pystyvät niin saumattomaan ja ongelmattomaan yhteistyöhön ja liikkumaan kuin yhtenä.
Merisirrithän ne siinä olivat ruoanetsinnässä. Tarkemmin katsoen parven seassa pyöri myös ainakin yksi tylli, mutta useampiakin siellä saattoi olla. Rantaan huuhtoutuneen levän seasta löytyikin varmasti vaikka mitä herkkuja linnuille.
Lintujen touhut olivat niin mielenkiintoisia, että niitäpä olisin voinut seurailla vaikka seuraavat pari tuntia, jos vain valoa olisi riittänyt. Toisille alkoi tulla jo vilu, eikä olisi ollut kivaa enää venyttää takaisin majapaikkaan menoa pidempään. Olisihan se päivä vielä seuraavanakin.
Ja tähän loppuun kuulemme kappaleen ”Soi maininki hiljainen”. Öröstä jäi vielä kerrottavaa, mutta myöhemmin. Nyt on nukkumaanmenon aika.
LUE LISÄÄ MM. http://www.rantapallo.fi/unnakiwigone/2016/07/26/5-vinkkia-oron-linnakesaarelle/
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 