Vielä kerran Örö


Örön saarelta löytyisi kerrottavaa ja kuvia vaikka kuinka moneen juttuun. Viimeksi pääsimme Örön länsirannalle, minkä jälkeen meidän reissumme vielä jatkui seuraavan vuorokauden puolelle, hyvin nukutun yön perästä kuitenkin. Tämä juttu luonnollisesti ansaitsisi huomattavasti huolellisemmankin käsittelyn, mutta valitettavasti ajanpuutteen vuoksi sen tekstillinen anti jäänee vielä aiempiakin juttuja ohuemmaksi, pahoitteluni siitä.

Tarkoituksemme oli kävellä vielä viimeisenä päivänämme saaressa sen pohjoispäähän, mutta koska lauttayhteyden lähtöaika oli jo klo 15, aikaa koko matkan kävelemiseen ei jäänyt. Silti nähtävää oli aivan riittävästi.

Pitkälti saaren itärantaa myötäilevä 120 mm reitti oli maisemiltaan ja kasvillisuudeltaan hyvin toisenlainen kuin sisempänä tai saaren länsipuolella kulkevat reitit. Karit ja luodot ovat lähempänä, ja näkymä on suljetumpi kuin toisella puolella saarta.

Kuvassa satama-alue jää oikealle niemen taakse.
Kuvassa satama-alue jää oikealle niemen taakse.

Reitin varrella on tykkiasema ja näköalapaikka, jolta näkee hyvin kaikki pienet karit ja luodot, joiden kautta pujotteleminen on varmasti haasteellista, eikä ihan kaikin puolin järkevääkään ainakaan vesiä tuntemattomille. Puolustuslinnoituksen sijoituksen kannalta taas vastaavasti on saattanut olla hyvinkin järkeä, sillä melkoinen sokkelo sotalaivoillekin tämä saaristo olisi ollut.

Pienveneillä juuri ja juuri pääsee navigoimaan lukemattomien karien ohi, mutta suuremman syväyksen veneillä ja laivoilla on väylä ainoa vaihtoehto.
Pienveneillä juuri ja juuri pääsee navigoimaan lukemattomien karien ohi, mutta suuremman syväyksen veneillä ja laivoilla on väylä ainoa vaihtoehto.

Sään synkkyydestä huolimatta ilma ei ollut kylmä, ja merituuli sai pienet elukatkin pysymään loitolla, joita muuten olisi saattanut olla runsaastikin. Käveleminen pitkin saaren rantoja olikin pelkkää juhlaa, kun mikään ei häirinnyt.

Polullamme kohtasimme yhden saaren hienoimmista ilmestyksistä, nimittäin vanhan petäjän, joka on varmasti useamman sata vuotta vanha, ja eittämättä sellainen puu, jolla on maagisia ominaisuuksia. Karhupetäjäksikin puu soveltuisi, jos vain saaressa olisi ollut karhuja. Halauspuuna ainakin sitä pidetään.

Pelkästään puun oksiston kattama pinta-ala on huomattava.
Pelkästään puun oksiston kattama pinta-ala on huomattava.

Kyseisestä puusta löytyykin lukuisia halauskuvia netissä, toinen toistaan parempia. Yllättävän vähän kuitenkin Instagramissa tunnisteella #Örö, joten ottakaahan käydessänne hyviä kuvia sinnekin lisää!

Havupuuosuuden jälkeen maisemaa hallitsivatkin rannan puolella hienosti kaartuvat lehtipuut, ja polusta vasemmalle avoimet laidunmaat, joista osalle ei ollut keksitty muuta käyttöä vielä kuin erinäisen metalliromun (mm. mattoteline) varastointi. Ei kuvauksen arvoista.

Suojainen lehtipuukatos kaareutuu kulkijoiden yllä.
Suojainen lehtipuukatos kaareutuu kulkijoiden yllä.

Kehittämiskohteita Örössä varmasti riittää niin maiseman kuin rakennustenkin suhteen. Vaikka saari on ollutkin vasta pari kesää yleisön saavutettavissa, tekemistä tulee olemaan niin, että mitään romukasoja ei vieraiden silmiin tarvitse mielestäni välttämättä muuten hienolla saarella tulla.

Palasimme polulta Pitkälle Ikävälle laidunten läpi portista kulkien kohdassa, jossa Örön pohjoiskärkeen olisi ollut matkaa tietä myöten hieman reilu kilometri. Paikassa oli yksi monista Örön rakennuksista, ja pihassa, aivan tien vieressä oli pelto-ohdake-esiintymä.

Valokuvauksen harrastajan yksitoikkoiseksikin joskus äityvän elämän eräs kohokohta koitti kuitenkin silloin. Nimittäin saaren luontotauluissakin mainittu ohdakeperhonen lenteli juuri niissä ohdakkeissa. Koska en ole raaskinut hommata minkäänlaista makro-objektiivia, eikä kameran kittiobjektiivin makro ole kovin kummoinen, ruuvasin Tamronin zoomin kiinni ja rupesin laukomaan muutaman metrin päästä.

Ohdakeperhonen lenteli kukinnosta toiseen kilpaa kimalaisen kanssa.
Ohdakeperhonen lenteli kukinnosta toiseen kilpaa kimalaisen kanssa.

Zoomin lähin tarkennusetäisyys on aika pitkä, mutta 300 millin vedolla kovin lähelle ei tarvitsekaan päästä. Hipsin kuitenkin niin lähelle säännöllisesti näpsäytellen kuin mahdollista terävyysalueen puitteissa. Perhonen ei juuri päässyt tästä häiriytymään.

Kirkkaan violetit ohdakkeet ja hieno perhosen kuviointi olivat lumoava yhdistelmä.
Kirkkaan purppuran väriset ohdakkeet ja hieno perhosen kuviointi olivat lumoava yhdistelmä.

Siinä samassa huomasin, että ohdakeperhosen seuraksi lenteli myös neitoperhonen. Hyvä sattuma, sillä usein en ole kahta hienoa – vaikkakaan ei mitenkään harvinaista – perhosta en ollut tähän mennessä onnistunut saamaan samaan ruutuun.

Perhosten saaminen riittävän lähelle toisiaan ja teräviksi olikin sitten eri juttu.
Perhosten saaminen riittävän lähelle toisiaan ja teräviksi olikin sitten eri juttu.

Hienoja yksilöitä olivat molemmat, mutta takaisin kassulle oli jo lähdettävä, vaikka kuvaamista olisi riittänyt. Nälkää Öröön jäi vielä paljon, ja ehkä ne hienoimmat isot ja pienet kohteet odottavat vielä löytämistään.

Laiva mua odottaa, jo mentävä on...
Laiva mua odottaa, jo mentävä on…

Tähän loppuun vielä näköjään tarpeellinen punkkitiedotus, sillä vaikka emme itsekään uskoneet oikein, että punkeista olisi ollut riesaa, niin vain yksi tuliaisiksi tuotiin korvan takana. Ehkä siksi ei kannata rantakalliolla makoilla, ja ainakin se suositeltava punkkisyyni olisi tehtävä niin pian kuin mahdollista. Punkeista varoittaa myös Örö Kompass -lehti, jossa on miljoonan mainoksen seassa ihan muitakin asiallisia juttuja.

Kalliolla köllöttelyn sijaan voi harkita vaikkapa laituria.
Kalliolla köllöttelyn sijaan voi harkita vaikkapa laituria.
Mainokset