Retki Rautalammin maisemiin ja yö kylmän kiven selässä


Muutama päivä sitten olin sekä omalla mukavuus- että epämukavuusalueella. Nimittäin kun pääsee käymään Etelä-Konneveden kansallispuistossa ja ihastelemaan sen maisemia, se on mukavaa. Mutta se, että joutuu yrittämään nukkumista teltassa, ei välttämättä ole. En tiedä, mikä siinä tosiaan on, mutta olinpa missä tahansa, en ole saanut kunnolla unta teltassa huolimatta siitä, että ei ole ollut kylmäkään, saati muuten ikävä meininki.

Päivä joka tapauksessa lähti käyntiin ja toteutui suunnitelman mukaan, ja suunnitelmanahan oli lähteä kiertämään ensin Kalajan Kierros kansallispuistossa. Mukaan oli tarttunut yksi rohkea POKE:n eräopaskurssin opiskelijatoveri Anne koiransa kanssa.

Kalajan Kierros vedettiin vastapäivään, ja vuoren rinnettä noustessa tuli vain mieleen, että onkohan joskus tarpeen tehdä paikalle portaat, kun nousu on kuitenkin aika vaativa ja polku on todella paljon jo kulunut. Maisemat Kalajanvuorella olivat tietysti yhtä mahtavat kuin aiemminkin, tästä pääsee lukemaan jutun retkestäni vuorelle aiemmin tänä vuonna.

Eväiden pariin pääsimme palattuamme vuorelta, ja Vuori-Kalajan laavulla olikin (kuten puistossa sinä päivänä muutenkin) yllättävän paljon väkeä. Kyllähän sinne sekaan mahtui; tulet laitoimme toiselle tulipaikalle, jotta kodalla olijat olisivat saaneet tulistella rauhassa.

Ilma oli lähes tyyni, ja harmaat kallioseinämät ja puut heijastuivat upeasti veden pinnasta.
Ilma oli lähes tyyni, ja harmaat kallioseinämät ja puut heijastuivat upeasti veden pinnasta.

Metsähallitus oli tuonut rantaan puistossa kävijöiden käytettäväksi myös hyväkuntoisen veneen, jossa olivat jopa airot ja tappi tallella. Suostuttelin Annen lähtemään soutelemaan, että välillä olisin saanut kuvia muualtakin kuin kodalta ja pelkästä autiosta järvenselästä.

Kyllä Vuori-Kalajalla on myös mahtava soudella varsinkin tyynellä säällä!
Kyllä Vuori-Kalajalla on myös mahtava soudella varsinkin tyynellä säällä!
ekkv_htple_anne-3115
Kallioseinämiin saa ihan uutta tuntumaa kun pääsee veneellä näkemään ne aivan juurelta.

Päivän ensimmäinen ”virallinen ohjelmanumero” oli pian käsitelty, ja oli aika palata Törmälään ja siirtyä siitä eteenpäin illan toiseen kohteeseen, jossa suunnitelmissa oli mm. käydä kahdella luolalla ja majavanpesällä sekä yöpyä teltoissa.

Lainasin Annelle ja hauvelille omaa McKinleyn telttaani, ja itselleni varasin vastikään saamani ja testaamani Alps Mountaineeringin teltan. Kesemmällä värkkäsin omalle palstalle ison siirtolohkareen päälle kestopuisen tasanteen, jolle Alpsin teltta mahtui ihanteellisesti. Miksi siis laittaa telttaa kylmään ja märkään maahan, jos sen voi laittaa kiven päälle?

Ei kiven sisässä, vaan päällä.
Ei kiven sisässä, vaan päällä.

Telttojen pystytyksen jälkeen oli vuorossa ruokailua, mutta mitään karmeeta gurmeeta ei ollut tarkoitus laittaa. Itsellänikin oli pelkkää perusvihannesta ja sämpylää, kahvia ja Mierontien munkkeja. Saihan silläkin mahansa riittävän täyteen.

Ilta pimeni, ja luolan sekä majavarasti oli vielä käymättä. Luola oli pieni lohkareluola, josta on myös aiempi horina tässä samaisessa blogissa. Pimeällä kaikki on hieman jännempää, kuten myös luolassa käyminen. Toinenkin luola olisi ollut tarjolla, mutta turvallisuussyistä päätimme jättää sen seuraavaan aamuun.

Anne virittelee kameraa luolassa.
Anne virittelee kameraa luolassa.
Lohkareluolan uumenissa.
Lohkareluolan uumenissa.

Luolan jälkeen suunta takaisin ja seuraavaksi majavanpesä. Majavanpesällä ei näkynyt eikä kuulunut liikettä, mutta viikon aikana alueella oli tehty lisää metsätöitä, eli puita oli järsitty ja kuljeteltu, sekä pesää oli alettu vuorata mudalla.

Majavilla riittää pesällä tekemistä vuoden ympäri. Kuva elokuulta.
Majavilla riittää pesällä tekemistä vuoden ympäri. Kuva elokuulta.

Pesän jälkeen oli aikaa vielä istuskella suhisevilla tulilla, mutta ainakin sen verran puista sai myös lämpöä, että vilu ei päässyt kapajamaan. Kello ei ollut edes paljon, mutta tuntui kuin olisi enemmänkin. Oli siis aika siirtyä yöpuulle kukin omiin telttoihinsa.

Koska oma telttani oli tosiaan kiven päällä ”terassilla”, olin varmistanut sen vain jatketuin telttanaruin. Muuten se seisoi vapaasti paikallaan – vapaastiseisova teltta kun on. Eipähän illalla eikä yöllä edes tuullut, ja kun sisällä röhnöttää yli 80-kiloinen äijä, niin ei se ihan pienellä vireellä siitä olisi vierähtänytkään.

Eihän teltassa kylmä ollut, siellähän oli yhtä lämmin kun ulkona! Plus yksi...
Eihän teltassa kylmä ollut, siellähän oli yhtä lämmin kun ulkona! Plus yksi…

Vaatteiden vähentäminen pussiin tunkeutumista varten on aina niin kivaa. Vaan niinhän ne sanovat, että jos on liikaa päällä, ei paksukaan pussi lämmitä, kun oma kehon lämpö ei pidä pussia sisältä lämpimänä. Oli kuitenkin yritettävä taas sinnitellä yö pussissa tavalla tai toisella.

Aamu kalpeni sitten viimein. Mitään ääniä ei yön aikana kuulunut, eikä majavakaan ryskänyt pusikossa. Hieman ennen ”heräämistäni” kuulin joutsenten ääntä ja toivoin, että ne laskeutuisivat lammelle. Kun sain itseni väännettyä pussin sisuksista pois ja kiskottua päälyskamppeet niskaan, lähdin tarkistamaan, olivatko joutsenet lähistöllä. Olivathan ne.

Joutsenia en kyllästy koskaan katselemaan, saati kuvaamaan.
Joutsenia en kyllästy koskaan katselemaan, saati kuvaamaan.

Vielä harmaa, mutta melkeinpä täysikokoinen poikanen uiskenteli vanhempiensa kanssa kaikessa rauhassa lammen tyynellä pinnalla. Hieman tavallista rohkeampiakin näyttivät olevan, koska sain varovasti liikkumalla jopa ne uteliaina uimaan rantaan päin.

Aikansa oltuaan ne kuitenkin alkoivat notkistella jo siipiään lähtöä ajatellen.
Aikansa oltuaan ne kuitenkin alkoivat notkistella jo siipiään lähtöä ajatellen.

Aamu ei hienommin olisi voinutkaan alkaa. Siipien oikominen oli selvä merkki lähtövalmisteluista, eikä aikaakaan, kun kolmikko pomppasi siivilleen ja lähti etsimään joko seuraavaa taukopaikkaa tai sitten kohti etelää.

Sinne män.
Sinne män.

Tamronin zoomi osoittautui taas kerran surkeaksi vehkeeksi hämärässä ja liikkuvan kohteen kuvaamisessa. Eipä siinä mitään,eihän näitä luontokuvakisaan oltukaan laittamassa.

Joutsenten näkeminen oli tosiaan aamun kohokohta, ja edessä oli vielä aamupala sekä käynti toisella luolalla, johon turvallisuussyistä emme pimeällä lähteneet. Reissusta ja luolasta on pieni (jos 50 minuuttia on pieni) video Juutuubissa, johon pääsee nipsauttamalla tästä. Mukava reissu, mutta tulihan tehtyä.

Mainokset