Kiitos tästä vuodesta ja sitten vain kohti uusia seikkailuja!


Kohtapa on vuosi 2016 lusittu ja vielä ollaan hengissä! Monenlaisissa paikoissa on käyty ja niistä jotakin aina jaettu sanoin ja kuvin.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa mielenkiintoinen, vaikka paljon samaa aiempiinkin vuosiin oli. Parhaan päätöksen vuodelle täällä blogimaailmassa sain eniten tähän mennessä luetun Juonolan Tilan joulumarkkinoiden jutun muodossa, ja se antoikin ajatuksia alkavalle vuodelle.

Täytynee nimittäin siirtää hieman painopistettä noilta kivenkolojutuilta laajempaa lukijakuntaa ehkä enemmän kiinnostaviin tarinoihin, mutta en unohda missään tapauksessa varsinaista retkeilyä ja luontoakaan!

Päin vastoin, jos asiat menevät suunnitellulla mallilla, vuonna 2017 on luvassa useampikin toivottavasti jännittävä ja kiinnostava juttu. Trendikkääksi nouseva metsäkylpy, eli Shinrin-yoku, metsäterapia ja metsän hyvinvointikäyttö tulevat olemaan yksi pääpainoalue jutuissa, mutta pyrin tekemään enemmän myös paikallisia ja alueellisia blogikirjoituksia mm. erilaisista tapahtumista ja paikoista, kuten tein joulumarkkinoidenkin kanssa.

Minua saa myös pyytää jutuntekoon, jos jollakin on tiedossa tai itsellä matkailuun, retkeilyyn, ruokaan, käsitöihin, leivontaan tms. liittyviä ideoita tai kohteita, tapahtumia jne.

Juttureissujen yhteydessä ottamiani valokuvia saa myös kysyä käyttöön, ja niistä sovimme sitten kahden kesken erikseen.

Tässäpä taitaa sitten ollakin tämän vuoden viimeinen juttu, joten kiitos vielä kuluneesta vuodesta 2016 ja menestyksekästä ja onnellista uutta vuotta 2017 kaikille!

T. Mikko

kapyna-4721

 

 

Mainokset