Läskipyöräily olis kivaa jos vaan olis oma pyörä

Jokohan sitä taas jotakin horinaa kirjoittaisi. No nyt lähtee. Vielä noin viikko sitten olin läskipyöräneitsyt. Tokihan nyt tavan maastopyörällä oli tullut jurruutettua aiemminkin, muttei vielä semmoisella, jossa renkaat ovat kuin mönkijässä konsaan. Oikeastaanhan tuota voisi sanoa kaksipyöräiseksi mönkijäksi, sillä niin sujuvasti fatbike menee huonommassakin maastossa.

No miksi sitten vasta viime viikolla tuli ensimmäinen kokemus läskipyörän puikoissa? Sepä johtui pelkistään siitä, että meillä oli koulussa kasiluokkalaisille perinteikäs metsäpäivä, johon piti olla jotakin ohjelmata. Yhdeksi ohjelmanumeroksi valittiin paksupyörän esittely ja pienet koeajot, kuka sellaista halusi testata.

Koska itsellä oli vain semmoinen hybridihässäkkä, eikä edes täysveristä maastopyörää, ja opiskelukaverilta saatiin yksi pyörä näytille, piti isolle koululaisporukalle olla toinenkin mankeli kokeiltavaksi. Semmoinen irtosi 55 euron vuorokausivuokralla eräästä vuokraamosta.

Testasin pyörää teemapäivää edeltävänä iltana lähimaastossa, jossa tavallisen soratien lisäksi päätin kokeilla ajamista niin metsäkoneen uralla kuin lopulta sitten maastossa, jossa normaalisti käydään vain jalan marjassa ja sienessä. Muutenhan mahtavasta maastomenijästä ei oikein pääsisi tolkuille jos sitä ei reilusti pistäisi koetukselle.

Vuokrapyörän renkaissa oli passelit ilmanpaineet, ja iso pehmeä rengas meni sujuvasti yli risuista ja töyssyistä tökkimättä. Leveä ohjaustanko tekee ajamisesta osaltaan vakaata, kun pieni ohjausliike ei heti saa etupyörää kanttaamaan, kuten omassa pyörässäni, jossa on kolmanneksen kapeampi ohjaustanko, ja renkaiden leveyskin varmaan kolmannes läskipyörän renkaista. Tavallisessa maasto- tai hybridipyörässä nyt ainakin pieni rengas junttaa helposti myös vanteelle, töksähtää juuriin ja muihin esteisiin, ja sitten mentiin.

Metsäkoneen spooreissa ajelu tuntui yllättävän helpolta, mutta mitään pitkää lenkkiä en silti heti alkanut veivata. Palasin takaisin soratielle ja jatkoin matkaa kohti määränpäätä. Isohko murske ei haitannut pyörien alla laisinkaan, vaan meno oli sileää.

Päästyäni kohtaan, jossa tie erkani vuorelle nousevaksi tieksi ja sen vierellä kulkevaksi entiseksi mönkijäuraksi, seurasin jälkimmäistä. Pian vastaan tuli uralle kaatunut mänty, josta piti tietysti koittaa ajamalla yli.

En toki lähtenyt tarjoamaan puunrungon yli sieltä, mistä rima oli korkeimmalla, vaan vasemman kautta, josta joku muukin näytti menneen. Ensimmäinen kerta meni kuten olettaa saattoi, eli pian oltiin muurahaisten tasolla, mutta laskeutuminen oli pehmeä kuin kolmikerroksinen WC-paperi. Turhaan menin ohjaustankoa kääntämään puun kohdalla. Toisella kerralla ajoin suoraan yli ja pysyin pystyssä.

Polulla oli jyrkkiä nousuja, mutta fatbiken ominaisuuksiin kuuluvat myös todella pienet välitykset, joilla pääsee tunkkaamaan ylös isompiakin mäkiä. Rajoittavana tekijänä on sen jälkeen vain polkijan kunto ja reisien raudan määrä.

Määränpäänä oli jo parhaat päivänsä varsinkin ympäröivien rakenteiden osalta nähnyt iso laavu vielä isomman vuoren päällä, koska paikasta on ainakin hyvät näkymät sanoi entinen mies kun uimarannalla makoili.

Laavulla oli hyvä hetken hengähtää ja katsella maisemia ennen takaisin lähtöä.

Alamäkien ajaminen läskipyörällä sujuu niin ikään kätevästi. Molemmissa pyörissä on levyjarrut, joissa riittää pysäytystehoa.

Paluumatkalla päätin vielä siis kokeilla, miten pyöräily onnistuu maastossa, jossa ei ole minkäänlaista kulku-uraa. Pääasia, että puiden ja puskien välistä mahtui sekä että ei ollut ihan umpikivikkoa.

No, ehkä jatkossa kuitenkin etsiskelen ihan polkuja ja kuljettuja jälkiä kun yritän tahkota umpikorvessa. Talvella olisin voinut kokeilla hangessa polkemista, joka niin ikään paksupyörällä kuulemma onnistuu. Ehkä jos Suomen suvi jatkuu tällaisena, että tänäänkin tuuppasi rakeita ja lunta, tuo talviajokin vielä onnistuu ennen ensi joulua.

Vuokraa, lainaa tai osta – mutta älä varasta

Halvimmillaan näitä läsäpyöriä näkyy saavan kuuden–seitsemänsadan euron hintaan, mutta useimmat paremman luokan pyörät ovat saaneet kahvaansa nelinumeroisen hintalapun. Siksipä pyörät ovat ainakin meikäläisen lompsan ulottumattomissa toistaiseksi.

Vuokraamaan pyöriä pääsee halvimmillaan alle kympin tuntihinnalla, mutta käyttämäni pyörän parin tunnin hinta näyttää olevan tällä hetkellä 25€. Kyllähän siinä nopeasti hillo hupenee.

Joillakin pyöräilyseuroilla ja latuyhdistyksillä voi olla myös läskipyöriä lainattavaksi. Läski- tai ylipäänsä maastopyöräilystä kiinnostuneet voivat kurkistaa vaikkapa Suomen Ladun sivuille ja päästä sieltä eteenpäin tässä hienossa ja koukuttavassa liikuntamuodossa.