Höpö Stove


Kun kerran suuresta maailmasta tunnetaan myös retkeilijöiden keskuudessa termi ”Hobo Stove”, niin olkoon tämä meikäläisen viritys sitten Höpö Stove – kaikkien risukeitinten anoppi, if you will.

Nurkissa pyöri pitkään yksi pienikokoinen perinteikäs ”valkoisen kullan” kuljetukseen ja säilytykseen suunniteltu astia, joka paremmin tunnetaan nimellä maitohinkki. Semmoinen parisen litraa vetävä alumiinipönttö, joka on monen sisustusintoilijan huutokauppalistalla, mutta katoavaa kansanperinnettä yhtä kaikki.

Ajattelin tyhjässä päässä jo viime kesänä, että mitähän muuta käyttöä tuolle astialle keksisi kuin pitää sitä pölyyntymässä varaston hyllyllä. Nopeasti oli selvää, että jotakin retkeilyaiheista siitä pitäisi kehittää, ja itseoikeutetusti ratkaisu oli jonkinlainen risu- tms. keitin. Keittimen lopullinen malli ei ollut vielä silloin valjennut, mutta kuten monesti muutenkin, homma kirkastuu sitä mukaa kun sitä tekee.

Eipä sitten muuta kuin viivain, tussi ja kulmahiomakone elikkäs rälläkkä känsäiseen käteen ja toimintaa. Mittasin noin puolesta välistä hinkkiä kohdan, josta hinkki menisi jakoon suhteessa fifty-sixty. Eli toisesta puolesta keittoastia ja toisesta varsinainen keitin.

Maitohinkki, tonkka, pänikkä, pystö…(kuvan lähde: https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:S3400:246?lng=fi)

Tokikaan kyse ei ollut kuvassa olevasta Museoviraston pänikästä, vaan oman jemmatsuisen esineestä. Samantapainen kumminkin. No, rälläkällä meni pänikkä osiin. Ei olekaan mitään pierunkuoria nämä alumiiniastiat olleet, mutta jos mennään varsinaisiin maitotonkkiin, niiden vetoisuudet olivat kymmeniä litroja ja painokin sitten varsinkin täysinä sitä luokkaa, että maitotilojen emäntien kanssa ei kannattanut lähteä kädenvääntökisoihin tai vapaapainiin. Toiseksi olisi jääty.

Pelkiltään hinkin yläosa ei tietysti kelvannut keittimeksi, vaan siihen piti saada ilmastointi. Poralla reilusti reikiä ja sitten vielä samaisella rälläkällä reunasta siivut pois, että tuli saa paloilmaa eikä pökerry. Hinkin kansi käymään pohjasta, kun nythän homma menee ihan päälaelleen.

Vielä salmiakkiverkosta ritilä keittimeen, jonka päälle voidaan sitten laittaa niin risuja ja männynkäpyjä (ja miksei kuusenkin) kuin itse suosimaani pellettiä. Kyllä sitä vielä kissan huussiinkin riittää, vaikka vähän lainaa keittimeen.

Vieläkin ehkä tiheämpi verkko voisi olla paikallaan, että pienimmät pelletinmuruset tai risut eivät tipahtaisi verkon läpi, mutta enimmäkseen ne kyllä verkon päällä kestävät.
Hinkin pohjasta tehty keittoastia käy sinällään keittimen päälle.

Näissä vehkeissä on aina jonkinlaista kehittelyvaraa, ja hyvä niin. Kerralla jos tulisi valmista, niin mitä sitten olisi tekemistä? Keittimen päälle piti vielä leikata samanlaista salmiakkiverkkoa, jotta keitto/paistoastian alle jäisi ilmarakoa ja voisi käyttää myös hinkin halkaisijaa pienempiä astioita, esim. Trangian tai Kelly Kettlen kuppeja.

Tässä kuvassa kuitenkin vielä varaston pohjalta löytynyt ritilä.

Älä heitä vanhaa pois

Jos joskus vaikuttaa siltä, että nurkkiin kertyy kaikenlaista ryönää, jolle ei ole juuri heti käyttöä, sitä voi silti tulla myöhemmin. Vaikka mikään hamsteri en olekaan, on monelle näennäisen joutavalle tavaralle löytynyt tarkoitus lopulta, vaikka sitten vuosienkin päästä.

Jos jotakin ei tarvitse ostaa tehdäkseen jotakin muuta, vaan voi käyttää ennestään löytyviä tarvikkeita, mielestäni se on aina kestävää toimintaa. Saahan risukeittimien tekoa varten käydä ”Clasulla” tai Ikeassa ostamassa ulkoroihuja – kuten moni tekee – mutta itse tykkään kehitellä vanhasta kamasta jotakin uutta silloin, kun semmoinen innostus iskee.

Sen lisäksi, että wanhan hywän ajan maitohinkki löytyi risukeitinsavottaan, löytyi niin ikään muistaakseni 80-luvulla myynnissä olleen neliskanttisen paistinpannun mukana tullut kokoon taittuva kypsennysritilä, joka avattuna muistuttaa avaruussatelliitin lautasantennia. Semmoisen päällä voi vaikka paistaa maggaraa tai kypsennellä juureksia tms.

Hyvät on loimut.

Eli, kun seuraavan kerran kuulette sanan #hinkki, ei kannata automaattisesti ajatella, kuten eräs jyväskyläläinen komerokolumnisti, jolla on aina naiset mielessä. Sen sijaan kyse voi olla tavarasta, joka on aikoinaan ollut yksi maatilan olennaisista tarve-esineistä ja joka nyt voi olla jonkun tuurinikkarin toivetarvike.

Itse rakennellun risarin käytettävyys ja kauheus olkoon sitä vastoin katsojan silmässä. Saipahan sitä taas yhden päivän käytettyä johonkin hyödyttömään.

 

Mainokset