Kun luontoäiti pelasi jääkaudella omaa Tetristään, siinä eivät välttämättä kaikki palikat asettuneet nätisti päällekkäin. Kun kyse on isoista kivistä, niin hyvin suurella todennäköisyydellä kivien alle ja väleihin muodostui isompia ja pienempiä luolia ja onkaloita. Konnevedellä sijaitsevan Tankovuoren lähistöllä, sen ja Ala-Tankonen-nimisen lammen väliin, on aikoinaan muodostunut louhikoita, joilla olen käynyt monesti aiemminkin malttamatta tutkia paikkoja kunnolla – kunnes nyt.
Kun kerran syyskuun päivät näyttävät olevan aurinkoisempia ja lämpimämpiä kuin kesällä konsaan, mikäpä on oli käydessä tutkimassa kivikkoa ihan ajan kanssa. Tosin paikka on myös melkoinen hirvareiden paratiisi näihin aikoihin, joten niiden pörähtely ja kömpiminen hiuksissa, niskassa, korvissa, partakarvoissa jne. hieman ottaa pattiin. Vaan ei liikaa.
Selkeästi toisistaan erillään olevat kaksi isompaa louhikkoa kätkevät sisälleen jos jonkinlaisia sopukoita, joista muutamiin mahtuu jopa äijä sisään. Mitään monen hengen luolia ei toistaiseksi vielä ole löytynyt, mutta en pitäisi ihmeenä, jos jossakin välissä tutkimalla semmoisiin törmäisikin. Siitä huolimatta löysin edes yhden semmoisen, johon pääsi kirjaimellisesti maan alle.
Jo kesällä hankkimani Dimexin kokohaalari tuli viimeistään nyt tarpeeseen, sillä ryömin turpeeseen, joka oli sekä märkä että likainen. Juuri ja juuri tarpeeksi iso reikä maassa johdatti minut pikkuruiseen pesäluolaan, johon oikein paljon Rexonaa käyttämällä olisi voinut ehkä toinenkin ihminen mahtua.
Jos haluaisi piiloon hetkeksi maailman pahuutta (ja puhelinmyyjiä), tämmöinen pesäluola olisi siihen ihan passeli. Toki luolan suuaukko kun on ylhäällä, voi olla melko varma, että kaatosateella luolassa vettä riittää. En silti halunnut sitä jäädä odottelemaan. Auringonpaiste on paljon kivempaa.
Ulostauduttuani ensimmäisestä kolosesta siirryin toiselle, johon pääsi sentään horoskoopiltaan vaaka-asennossa. Päivän toinen luola oli kahden ison kiven väliin muodostunut muutaman metrin syvyinen onkalo.
Sen verran hämärää oli myös tässä luolassa, että lamppua kannatti käyttää. Eksymään ei sitä ilman kuitenkaan luolan syövereihin olisi päässyt, sillä muutaman metrin pituinen luola ei käytännössä jatkunut edes sivuille niin paljon, että ryömimäänkään olisi päässyt.
Seuraava etappi olikin sitten näkyvämmällä paikalla noin parinsadan metrin päässä edellisestä. Nimittäin siirtokivi, joka lepää vain kolmen aluskiven päällä, kuten yllättävän moni kaltaisistaan. Kaksi ei riitä, eikä neljää tarvita. Siispä kolme. Tosin yksi kivistä oli jo haljennut varmaankin painon alla, eivätkä muutkaan välttämättä enää tuhatta vuotta isoa murkulaa niskassaan kannattele.
Kiven alle pääsee kyllä ryömimään, ja siellä kannattaakin käydä, jos ei pelkää, että aluskivet juuri silloin hajoavat lopullisesti atomeiksi. Nimittäin sisällä ovat näkyvissä erittäin voimakkaat uurteet, jotka näyttävät aivan kuin Godzilla olisi käynyt teroittamassa kynsiään kallioon.
Jääkauden jälkiähän nämäkin juomut ovat hyvin todennäköisesti. Kiven välissä ei tehnyt silti mieli maleksia pitempään, jos kuitenkin se siitä olisi liikahtanut…
Ja eikun etiäppäin sanoi konduktööri ravintolavaunussa. Päivän päänähtävyys olikin aivan lähellä, nimittäin tämän paikan oma ”pirunkammari”. Nimeähän luolalle ei ole annettu ainakaan karttoihin, eikä sitä myöskään Kejosen ja Kesäläisen luolakirjasta löydy. Joten menköön toistaiseksi pirunkammarina.
Selvästi sekä Korpilahdella sijaitsevaa Kammarvuoren luolaa ja Konnevedellä sijaitsevaa Isomäen luolaa ainakin suuaukoltaan muistuttava pesä häviää selkeästi koossa molemmille, mutta voittaa siinä mielessä, että ehkä vasta nyt pääsee julkisuuteen.
Noin metrin paksuisen laakean kiven alle muodostunut luola ei siis koollaan pröystäile, mutta veikästi se osaa piiloutua katseilta, sillä sitä pitää lähestyä oikeasta suunnasta sen huomatakseen. Sisälle mahtuu ihan hyvin istumaankin, vaikka keskellä luolan lattiaa on teräväreunainen kivi, joka itsessään ei kankun alla kovin mukavalta tunnu. Siksipä on parempi istahtaa sen viereen.
Luola ei ole umpiperäinen, vaan siitä näkyy läpi. Toiselta puolelta luolaa ei ehkä ulkoapäin huomaakaan ensimmäisenä, vaan huomio saattaa kiinnittyä ensin upeaan kallioimarrekasvustoon, joka ympäröi luolaa.
Vasta sitten paikkaan erehtynyt kulkija saattaa havaita hieman kuperan kiven alla olevan mustanpuhuvan reiän. Tästä suunnasta huomasin itse ensimmäistä kertaa luolan vain muutama päivä sitten, ja olin löydöstä erittäin innoissani, kuten arvata saattaa.Tämmöiset paikat ovat muuallakin ansainneet oman nimensä, joten miksei tämä?
Tokihan niistä lienee runsaudenpula, kun oikein alkaa yhteen ynnäillä, ja vaikka itsekin tykkäisin löytää reippaasti suuremman luolan, olin oikein tyytyväinen tähänkin. Sitä paitsi tätä kirjoittaessani eilen törmäsin sellaiseen mörköön Rautalammilla, että meinasi tulla mämmit punttiin. Siitäpä sitten jossakin välissä ja yhteydessä tarkemmin.
Mutta, jos haluaapi viettää muutaman tunnin paikassa, jossa on vaikka sun minkälaisia koloja, ja vielä jää salaisuuksia jäljellekin, huonompiakin paikkoja varmasti on kuin tämä. Saa raitista ilmaa, hirvikärpäsiä ja sykettä nostattavaa liikuntaa, kun kiipeilee kivillä ja kallioilla, välillä tunkeutuen kiven sisään.
Sijainti: N=6939760.383, E=451210.857
(ETRS-TM35FIN)
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 