Täältä pesee ja linkoaa! Savotalla tehdään kieli poskessa vakavasti otettavia tuotteita


Pohjoisessa Keski-Suomessa, Karstulassa, sijaitsee yritys, jonka valmistamien tuotteiden testaus ja markkinointi ei ole ihan siitä perinteisimmästä päästä – ainakaan kaikilta osin. Vai oletteko kuulleet, missä muualla esimerkiksi rinkkoja vedetään mönkijän perässä pitkin pöpelikköä, pudotetaan ilma-aluksesta pitäjään tai lingotaan sissiteltta maata – tai ainakin Karstulaa – kiertävälle radalle? Taikka kun karpaasi vetää leukoja roikkuen repun hihnoista? Totta se kuitenkin on.

Yrityshän tunnetaan nimellä Savotta, ja sen tarinan alkamisesta vuonna 1955 niin yrityksen tuotteissa kuin toimintakulttuurissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia ja kehitystä, joka jatkuu edelleen. Tukevasti omilla jaloillaan seisovassa perheyrityksessä mennään nykyään jo kolmannen sukupolven edustajien tahtiin. Tuotekehitys ja tuotanto pyörii sellaista vauhtia, että siinä on äijillä parta suorana.

Tyylikkään eräkämppähenkisessä taukohuoneessa on ikään kuin sisustuksellisina elementteinä lukuisia Savotan valmistamia tuotteita.

Sain tilaisuuden vierailla eräänä päivänä Savotan tehtaalla, jossa minut ottivat vastaan yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Elmo Valkeinen, AD Manager Julius Valkeinen ja myyntiedustaja Jyri Yläpöntinen. Lisäksi tulijaa tarkastelemaan tapsutteli firman ”terapiakoira”, mikä selvitti sen, että ovesta sisään astuessani näin ensimmäisenä toimistohuoneen ovella turvaportin.

Ajattelin jo, että kukahan äijä sieltä ensimmäisenä hyökkää, mutta näitä miehiä eivät kuulemma matalat portit pidättele, vaan pitää olla ihan kunnon häkki. Niin vauhdikasta menoa tässä työpaikassa on – kuten Savotan videoistakin jo näkee.

SAVOTTA-1723
Savotalla tehdään töitä vakavissaan, mutta ei vakavalla naamalla. Pöydän ääressä Savotan toimitusjohtaja Elmo Valkeinen (oik.) ja Art&Design Manager Julius Valkeinen. Taustalla seinällä Savotan suosittua Jääkäri-mallistoa sekä klassikoksi jo muodostunut satulareppu (oik.)

Reilussa 60 vuodessa on tultu pitkä matka, joka jatkuu edelleen

Savotan alkumetrit kuljettiin itse asiassa nimellä Pylkönmäen Nahkatyö, ja ensimmäiset tuotteet olivat metsureiden reppuja, rukkasia ja kasseja, josta Savotta-retkeilyväline-nimiseksi muuttunut yritys siirtyi valmistamaan myös telttoja, rinkkoja ja muita kantolaitteita.

Savotan Karstulan-tehdas perustettiin 60-luvulla, ja se on nykyäänkin samalla paikalla ”siinä kansakoulun näköisessä rakennuksessa” Onnelan teollisuusalueella. Elmo Valkeisen vanha kotipaikka on ihan tehtaan vieressä, muutaman kymmenen metrin päässä.

Eipä ollut Elmonkaan vanhemmilla pitkä työmatka, voisipa jopa sanoa, että ryhtyivät ”tuumasta toimeen”.

Uusi sukupolvi tuo mukanaan uusia ideoita, mutta vanhoissa hyvissä arvoissakin pysytään edelleen, kuten siinä, että tuotteiden pitää olla pitkäikäisiä – jopa todella pitkäikäisiä – jolloin voidaan puhua vilpittömästi kestävästä kehityksestä. Pitkäkestoisten tuotteiden lisäksi Savotan yksi perusajatuksista on tarjota ammattitaitoisille työntekijöille pitkät työurat, ja vastikään eläkkeelle jäikin yli 50 vuotta talossa ollut työntekijä.

Työntekijöitä on tällä hetkellä Karstulassa 38 ja Viron Tartossa 34. Vuoden 2018 loppuun mennessä savottalaisia tulee olemaan yhteensä sata. Tuotanto pyörii yhdessä vuorossa.

Kankaiden leikkauslinjaa. Homma on pitkälti käsityötä, jota automatisointi tukee ja tehostaa.

Legendaarisia tuotteita

Isäukkoni oli eläessään innokas Lapin-kävijä ja eräilijä. Joskus 80-luvun puolella hän hommasi yhden Savotan tunnetuimmista rinkkamalleista, edelleen saatavilla olevan erittäin eräuskottavan Savotta 906:n. Isokokoinen putkirinkka oli silloinkin vain harvojen herkkua, mutta koska olin vielä silloin nuori pojankossi, en osannut yhtään arvostaa kyseisen rinkkamallin käytettävyyttä ja kestävyyttä. Siihen meni reilusti yli 20 vuotta.

Savotan 906 odottamassa kuljetusta Skotlannin-matkalta kotiin Tikkakoskelle Helsingin linja-autoasemalla vuonna 1990. Samana vuonna silloiset presidentit Mihail Gorbatsov ja George Bush Sr. tapasivat Helsingissä.

Harmikseni totesin Savotan pojille, että rahapulassani luovuin männä kesänä tuosta mahtavasta rinkasta, jota ei tarvinnut millään tavoin korjailla koko sen omistusaikana (lentoaseman kuljettimessa repeytynyttä lantiovyön solkea lukuun ottamatta). Senkin rikkoutuminen oli ihan oma moka, mitäs menin jättämään hihnat huonosti repsottamaan.

Nykyisin sekä Puolustusvoimille että tavallisille siviilikäyttäjille valmistettavien reppujen aatelia ovat Jääkäri-sarjan tuotteet, joiden kehityskulku on ollut pitkäjännitteistä ja innovatiivista. Vihreä perusväri on ja pysyy, mutta esimerkiksi 80-luvulla erävaelluksen SM-kisoja varten kehitetty Savotta 608 oli aikaansa edellä niin värityksensä kuin tiettyjen ominaisuuksiensa osalta. ”Kuusnollakasin” jälkeen tulivat Rajavartiolaitoksen tarpeisiin suunnitellut Rajapartio-reput, joista muokkautui lopulta Jääkäri-tuoteperhe.

Savotta 608:n sinipunaisesta kuosista palattiin Jääkäri-mallistossakin takaisin vihreään, joka on kieltämättä erähenkisempi väri.

Savotan tuotevalikomissa on tietysti rinkkojen ja reppujen lisäksi paljon muutakin.  Kattavan luettelon saa tsiigaamalla heidän omia tuotesivujaan, mutta ostaa tuotteita voi vain Savotan jälleenmyyjiltä. Teon alla oli tehdasvierailuni aikana mm. sairaalatelttoja, reppuja eri työvaiheissaan ja myös ahkioita, joitakin mainitakseni.

Savotan ahkioita valmistumassa. Tehtaalla taipuu muotoonsa niin lasikuitu kuin alumiini.

What the heck is MOLLE?!?

Paljastan tässä ammottavan avannon yleistietämyksessäni. Kun Elmo, Julius ja Jyri puhelivat Mollesta, niin nyökkäilin kuin olisin ollut koko ajan kartalla enkä kahvilla, vaikka kahvikuppi olikin edessäni. Vissiin eivät puhuneet Rauni Mollbergista…

No, Mollehan on oikeasti kirjainlyhenne MOLLE, joka toisella kotimaisella tarkoittaa MOdular Lightweight Load-carrying Equipment. Se on alun perin USA:ssa armeijan käyttöön suunniteltu kevyt modulaarinen kantojärjestelmä, jossa perusrunkoon (taisteluvälineliivi tms.) tai muihin MOLLE-yhteensopiviin varusteisiin – vaikkapa Savotan Jääkäri-reppuihin – voidaan liittää erilaisia tarviketaskuja ja muita varusteita. MOLLE-järjestelmän nerokas idea perustuu alusmateriaaliin tasaisin välein ommeltuun standardoituun mollekujastoon. Kujaston aukkojen läpi voidaan pujottaa erilaisten varusteiden kiinnityshihnat.

Melkeinpä vain mielikuvitus on rajana järjestelmän laajennettavuudelle, sillä MOLLE-systeemiä voidaan täydentää käytännössä millä tahansa yhteensopivalla varusteella. Mikä parasta, eri valmistajien MOLLE-vermeet sopivat yhteen toistensa kanssa juuri tuon standardin ansiosta.

Erilaista MOLLE-yhteensopivaa kampetta Savotan esittelyseinällä.

Jos esimerkiksi perusrepussa tai -rinkassa on käyttäjän mielestä liian vähän taskuja tai ei ole riittävästi paikkoja erinäiselle ryönälle, niin MOLLE:a käyttäen repun voi ängetä niin täyteen kaikkea mielestään tarpeellista kuin vain paikkoja ja tilaa riittää. Järjestelmää hyödyntäviä varusteita on laajasti tarjolla käytössä niin sotilas- kuin siviilimaailmassa.

Omasta armeija-ajasta on kohta jo 25 vuotta, eikä silloin ollut tuommoisia ominaisuuksia ”tornifirman” vehkeissä ainakaan meillä, vaikka muita Savotan tuotteita varmasti silloinkin jo oli käytössä, kuten puolijoukkuetelttaa, makuupussia ja sen semmoista. Onhan Suomen Puolustusvoimat Savotan suurin kotimainen asiakas ja arvostettu yhteistyökumppani jo vuosikymmenten takaa ja edestä.

Ei ainoastaan armyjermuille vaan myös tavallisille käyttäjille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.

Aktiivinen ja kekseliäs markkinointi ja sosiaalinen media tärkeitä liiketoiminnan kasvattajia

Savotan toimitusjohtaja Elmo Valkeinen kertoi myynnin kasvaneen viime vuosina vauhdilla kymmenien prosenttien tahtia. Osasyyllisenä siihen voitaneen pitää erittäin aktiivista ja monin tavoin ”laatikon ulkopuolista” markkinointitaktiikkaa, jossa sosiaalisella medialla – tuttavallisemmin somella – on tärkeä rooli.

Elmo Valkeinen kertoo, miten ajatus puolijoukkuetelttojen markkinoinnista syntyi matkalla yritysvierailulle. ”Mietin, että puolijoukkuetelttoja myydään tasaisesti, mutta niitä ei juuri markkinoida millään tavalla. Mitenköhän niitä voisi markkinoida niin, että ihmisiä kiinnostaisi?”, tuumaili Valkeinen katsellessaan linja-auton ikkunasta näkyviä maisemia. ”Katapultti! Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta se olisi siistiä!”

Savotan sällien mielen syövereistä on puskenut myös viimeisin tähänastisista ehkä hulvattomin markkinointi-idea, ampua Hawu-teltta maailmalle katapultilla.

Pari vuotta myöhemmin lampun syttymisestä katapultin rakennustyöt oli aloitettu, ja vuosi sen jälkeen heittolaite oli valmis.  Loppu onkin sitten historiaa.

Sosiaalinen media, eli nämä Facebookit ja Instagrammarit sun muut, pitää klaarata todella hyvin, koska asiakaskunta ja yhteistyökumppanit ovat pitkälti myös somen käyttäjiä ja seuraajia. Savotan omat FB-sivut ja Instagram sekä Youtube-kanava ovat hyvin seurattuja, ja sisältöä puskee bittivaltakuntaan säännöllisesti ja melko lailla samalla hetkellä, kun jotakin tapahtuu, on tapahtunut tai tulee tapahtumaan.

Savotalla tehdään käytännössä kaikki omin voimin, jopa markkinointivideot. Tietämyskoneen ääressä yrityksen mediapyhätössä Savotan AD Manager Julius Valkeinen.

Myös bloggaajayhteistyö ja yhteistyö erilaisten retkeily- ja erämedioiden kanssa on Savotalle tärkeää. Esimerkiksi suositussa Retkipaikka-blogissa on tehty jo useita tuotetestejä Savotan tuotteista.

Kotimaassa pysytään mutta ulkomaille tähdätään myös

Kotimaan markkinat ovat edelleen tärkeässä osassa, eivätkä ne tule siitä mihinkään katoamaan. Markkinointia suunnataan kuitenkin yhä enemmän myös ulkomaille. Savotan merkki tunnetaan jo useissa eri Euroopan maissa: vientimaina ovat tällä hetkellä Turkki, Tsekki, Saksa, Iso-Britannia ja Ruotsi.

Hyvien yhteistyökumppanien saaminen edesauttaa markkinointia myös ulkomailla. Varustelekan kontaktit Yhdysvaltoihin ovat todella arvokkaita.

Euroopasta etsitään edelleen kasvua, mutta myös U.S. of Amerikka on Savotan tähtäimessä. Savotta tekee tiivistä yhteistyötä strategisen kumppaninsa ja suurimman jälleenmyyjänsä Varustelekan kanssa, jonka avulla ”Karstulan karpaasit” pyrkivät vähitellen valloittamaan myös käymättömät korpimaat rapakon takana. Varusteleka siis hoitaa Yhdysvaltain myynnin ja markkinoinnin Savotan puolesta.

Testataan ja tetsataan

Yritys on vastikään omatoimisen markkinoinnin ohella nelinkertaistanut tuotekehitysresurssinsa ja kiihdyttänyt uusien tuotteiden julkistamista. Savotalla on tällä hetkellä viisi täysipäiväistä tuotekehittäjää.

Savotan tuotteet testataan aina huolella ennen kuin lopullinen tuote lähtee markkinoille. Talon sisällä kunkin tuotteen prototyyppiä kokeillaan ja rasitetaan monin tavoin niin itse tuotetta kuin tuotteen kanssa singahtelevaa sisäistä testaajaa – esimerkiksi ZZ Top -miehen näköistä Harri ”Harmi” Rautiaista – joka muuten esiintyy myös useilla Savotan videoilla.

Taustalla näkyvällä videolla Harmin paikka on katapultin ohjaimissa. Videoilla hänet näkee usein myös reppu selässä tai retkisahaa huudattamassa. Etualalla Jyri Yläpöntinen, joka on myös yksi Savotan mannekiineista.

Lisäksi yrityksellä on joukko luotettuja sanoisinko beta-testaajia, jotka saavat käyttöönsä yhdet mallit, joista saadun palautteen perusteella tehdään vielä ehkä yhdet tuoteversiot. Myyntivalmiista tuotteista saadaan ja pyydetään asiakaspalautetta, johon sitten reagoidaan tarvittaessa niin, että sitten seuraavassa tuote-erässä nähdään vielä entisestäänkin hiotumpi versio.

Missään tapauksessa mikään versio, joka lähtee myyntiin, ei ole niin sanotusti juosten pissitty, vaan kaikki tehdään alusta alkaen niin vimpan päälle kuin mahdollista. Savotta ei myöskään tarkoituksellisesti ”huononna” kuluttajatuotteitaan verrattuna puolustusvoimien tai viranomaisten käyttöön tarkoitetuista, vaan kaikesta pyritään tekemään yhtä hyvää käyttäjäkunnasta riippumatta.

Hawuja p%&@!

Legendaarinen lausahdus Oberstdorfin talvikisoista vuodelta 1987 sopii mielestäni erittäin hyvin Savotan tämän hetken kuumimpiin – kirjaimellisestikin – tuotteisiin. Armeijan käyneet muistavat varmaan vielä tosi hyvin (joskus ehkä valitettavasti) leiriviikot luonnon lahkeissa, majoitukset puolijoukkue- tai sissiteltoissa. Samaten savuttavat kamiinat, märät puut ja pienessä pintahorteessa vietetyt kipinävuorot ovat saattaneet jäädä ikuisesti mieleen.

Mutta maailma muuttuu, ja teltat sekä tulisijat sen mukana. Savotan tuotevalikoimaan kuuluvat nimittäin pitkälle kehitetyt Hawu-teltat ja -kamiinat. Nerokkaita toiminnallisia ominaisuuksia sisältävät teltat ja kamiinat ovat nopeita pystyttää ja purkaa, niitä voidaan yhdistellä ja jopa tehdä teltasta avolaavu käden käänteessä. Hawu-telttojen pystytykseen ei edes välttämättä tarvita keskisalkoakaan, vaan teltan saa viriteltyä vaikkapa puun ympärille.

Tehtaan viereen nurmialueelle on pystytetty kaksi eri Hawu-telttamallia: etualalla isompi Hawu 8 ja taustalla Hawu 4. Molempia voi lämmittää.

Vilu ei kapaja teltoissa ollessa, vaan Hawu-telttoja voi myös lämmittää. Teltat saa nopeasti lämpimäksi vaikkapa isommalla, mutta silti kompaktilla Hawu-kamiinalla tai eväslaukun kokoisella Hawu-pellettipolttimella.

Tässä voi olla jopa tulevien toivelahjalistojen kuumin kova paketti! Hawu-poltin menee todella pieneen tilaan.

Tekniikkaa löytyy myös isommasta kamiinasta, joka kävisi sekin vaikka pelkäksi sisustuselementiksi, ellei suorastaan huutaisi pääsyä tulille.

Tämän kamiinan sisällä on mm. palamista tehostava aaltoarina.

Logistiikkaakin on mietitty, sillä tulisijojen varusteisiin kuuluu myös rullapiippu, joka supistuu kuljetusta varten 30 cm pitkäksi rullaksi mutta josta tulee kuin taikurin hatusta vetämällä täysimittainen kaminan savutorvi, kunhan vähän kikkailee.

Monenlaisia torvia. Kuljetuskoossa menee vaikka repun sivutaskuun, koottuna lähes koripalloilijan mittainen.

Paljon sanomatta jää

Kun istuskelimme kahvihuoneessa turinoimassa, nauhurina toiminut varakännykkäni tallensi tunnin verran juttua, mutta purettua sain sitä vain parikymmentä minuuttia.  Eli asiaa olisi ollut vielä ja paljon, mutta kaikkea ei pysty nettiin latomaan. Hyvin näyttää kuitenkin olevan hommat hallussa Savotalla, joka lataa ja varmistaa laadukkaat tuotteet niin armeijan kuin siviilienkin käyttöön.

Vierailu oli antoisa, ja se vahvisti käsitystä siitä, että vielä Suomessa osataan – ja ennen kaikkea halutaan – tehdä kunnon kampetta. Savotan tuotteet eivät ole mitään halpatallitavaraa, mutta ei pidä ollakaan. Idän ihmemailta voi tilata sitten minkälaisia katiskoja haluaa, jos halpa hinta painaa vaa’assa pitkäikäisyyttä ja kestävyyttä enemmän.

Mainokset