Niinpähän siinä taitaa käydä. Tarkoituksella olenkin viettänyt joulunseudun ja vuodenvaihteen ihan kotioloissa perheen parissa, enkä lähtenyt koluamaan luolia ja kivenkoloja tai muitakaan luontopaikkoja. Ehkäpä ne siellä 10 000 vuotta olleina vielä vuodenvaihteen jälkeenkin ovat, joten ehtineepi poiketa niitä katsomaan sittenkin.
Tosin lumikenkäilemässä käytiin eilen, ja mukavaahan se oli, kun oli kerran lunta ja kengät. Ensin mainittua ei viime talvena juuri ollutkaan, ja olipa joitakin vuosia takaperoisesti sellainenkin talvi, ettei ollut lunta ensinkään. On se vain melkoista veivausta nykyään noiden säiden kanssa. Tämänvuotisesta lumimäärästä tulevat mieleen 80-luvun talvet, jolloin puolikin metriä lunta ei ollut homma eikä mikään.
Monta kivaa asiaa mahtui tähän vuoteen, mutta lisääkin olisi mahtunut. Ehkä yksi mukavimmista oli itsenäisyyspäivän #metsälinnanjuhlat. Valitettavasti jäille ei oikein vielä pääse, eikä kannata yrittääkään, jos ei ehdottomasti halua joutua uimasilleen ja testaamaan pelastautumista omin voimin tai avustettuna.
Vuoden 2018 keväällä toivon mukaan valmistun viimein erä- ja luonto-oppaaksi, ja samaten pääsen lopulta tarjoamaan metsäkylpyretkiä ja niihin liittyviä palveluja sekä muutakin. Hiljaa hivuttamalla kyseisiä tavoitteita kohti mennään, vaikka ehkä joidenkin mielestä liian hiljaa. Kyllä se siitä, vaikka vähän kestääkin.
En tee mitään uudenvuodenlupauksia. Se ei tarkoita sitä, etten pitäisi lupauksiani, mutta esitän mieluummin toiveen, että saisin toteuttaa ainakin joitakin unelmiani vuonna 2018. Osa on kiinni itsestä, mutta osa ei. Tai sanotaanko niin, että joitakin juttuja on ollut kehitteillä, joiden toivoisin konkretisoituvan. Ehkä ei niinkään unelmia, mutta kuitenkin.
Onnekasta ja jännittävää uutta vuotta, ja kiitos tähän mennessä horinoitani lukeneille! Toivottavasti jotakin puutaheinää saan puitua vuonna kaksituhattakahdeksantoistakin!
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 