”Ei mikään väri oo toistans’ parempi eikä sävy toistans’ valjumpi” – myös harmaan sävyt voivat lumota


Äskettäin kotimaisessa mediassa uutisoitiin, miten vähän Lapissa on ollut lunta ja miten se on vaikuttanut ulkomaiseen turismiin Suomessa. Nyt tilanne pohjoisessa on jo parempi, ja etelämmäskin on jonkin verran saatu lunta, vaikkei missään tapauksessa yhtä paljon kuin esimerkiksi edellisenä vuonna tähän samaan aikaan. Sille, että lunta ei vain ole, ei mikään maa tai mikään matkailualue voi kai mitään. Menneinä vuosikymmeninä lumi on kuitenkin ollut Suomen ja Lapin yksi vahvimmista matkailuvalteista, mutta valitettavasti talven lumitilannetta ei taida voida millään tavoin ennustaa.

Ainahan valkoinen lumi on upeaa, ja mikäpä siinä, jos sitä on runsaasti. Mahdollistaahan se monenlaiset talviaktiviteetit, ja myös ne monen turistin toivomat poro-, vetokoira- ja moottorikelkka-ajelut, samoin kuin hiihdon, laskettelun ja lumikenkäilyn. Mutta jos lunta ei ole tai sitä on vähän, miten sitten suu pannaan? Mennään silti metsään!

Metsässä on aina taikaa

Lähdin jälleen kerran metsään samoilemaan aikomuksena tarkastella aiemmissakin jutuissani mainitsemani Mustikkavuoren rinteitä tarkemmin ja uudesta näkökulmasta. Edellisillä kerroilla olen käynyt vuoren päällä ja jyrkänteen reunalla ja katsellut maisemia ylhäältä sekä kurkistellut reunalta alas, että mitähän sitä tuollakin on ja miten sinne pääsisi. Otin mukaani lumikengät, vaikka lunta ei niin hirveästi ollutkaan. Lopulta osoittautui, että kengät tulivat enemmän kuin tarpeeseen, eivätkä ne edes paina mitään vaikka ne olisivat olleet ”turhaan” mukana. Pian kiivettyäni Mustikkavuoren päälle muistin taas, miksi suomalainen luonto on niin upea talvella(kin).

Kunpa tällaisten maisemien arvo ymmärrettäisiin muutenkin kuin lukuina tilikirjassa. Harvaa asiaa osaa moni kuitenkaan arvostaa ennen kuin sen menettää

Kunpa tällaisten maisemien arvo ymmärrettäisiin muutenkin kuin lukuina tilikirjassa. Harvaa asiaa osaa moni kuitenkaan arvostaa ennen kuin sen menettää.

Lunta oli vain nimeksi, mutta kuitenkin sen verran, että lumikengillä kulkemisessa oli järkeä. Riittävästi sitä sen sijaan oli kattamaan maisema, varvut ja puut sävyskaalalla, joka ulottui valkoisesta lukuisien harmaiden sävyjen kautta melkeinpä mustaan. Maisemassa oli erityinen tunnelma, jota hiljaisuus korosti. Tuntui aivan kuin aika olisi pysähtynyt samalla tavalla kuin maisemasta otetuissa valokuvissa.

Täällä ei tarvitse ajatella mitään, jos ei tahdo. Aika lailla automaattisesti pää tyhjeneekin turhista pähkäilyistä.

Täällä ei tarvitse ajatella mitään, jos ei tahdo. Aika lailla automaattisesti pää tyhjeneekin turhista pähkäilyistä.

Olipa vuodenaika mikä tahansa, metsässä on aina taikaa. Se pitää vain nähdä, kokea ja tuntea. Parhaiten se onnistuu, kun jättää taakseen turhat odotukset ja ennakkoluulot. Etukäteen voi pilata mahtavankin metsäreissun, jos lataa sille liikaa odotuksia, jotka eivät ehkä syystä tai toisesta täytykään. Omasta puolestani lähden suurin piirtein aina metsään niin, että tilaa on aina sattumille ja uusille suunnille, joita vastaan tulevat jutut saattavat antaa.

Sama paikka voi olla erilainen

Mustikkavuoren rinteet ovat melkoinen mysteeri, ja toistaiseksi niitä peittää suurimmaksi osaksi metsä. Vuoren päällä on tehty hakkuu, mutta maisema ei siitä juuri pilalle ole mennyt – päin vastoin. Mysteerin äärelle pääsee suunnistamalla alemmas rinnettä, jolloin voi nähdä mahtavat kalliot, louhikot ja rinteen porrasmaisuuden, joka antaa osviittaa siitä, että tässäkin paikassa on ollut jääkauden jälkeinen muinaisranta.

Löytyy pystysuoraa ja ylikaltevaakin kallioseinämää ja erikokoisia kivilippoja ja railoja niin pitkittäis- kuin pystysuunnassa, ja tunnelma on tyystin erilainen kuin avoimella vuoren laella. Näitä paikkoja ei tarvitse lavastaa studioon, eikä tekolunta ja -huurretta tarvitse puhaltaa parafiinista koneilla tai veistää styroksista.

Matka tuhansien vuosien taakse onnistuu täällä helposti ja nykyhetki unohtuu. Tämä paikka suorastaan houkuttelee viettämään yön mahtavien kallioiden ja vanhojen kuusien suojeluksessa.

Matka tuhansien vuosien taakse onnistuu täällä helposti ja nykyhetki unohtuu. Tämä paikka suorastaan houkuttelee viettämään yön mahtavien kallioiden ja vanhojen kuusien suojeluksessa.

Korppi ja korven muut veikot

Touhujani on jo alkumetreiltä saakka seuraillut yksinäinen korppi, joka ilmoittaa läsnäolostaan verkkaan raakkumalla. Yritän taas ”jutella” sen kanssa korahtelemalla itsekin, mutta puhun varmaankin taas väärää murretta, koska korppi ei tule luokseni. Se lentelee vain kymmeniä metrejä yläpuolellani ja istahtaa taas hetkeksi jonkin etäällä olevan puun oksalle.

Näiden kuusivaltaisten metsien vakioasukkihan korppi on. Kallioilla on myös hyviä pesäpaikkoja jonkun kiven päällä ja kielekkeellä. Onpa monessa paikassa kattokin pään päällä, sillä Mustikkavuoren jyrkänteistä löytyy useita kohtia, joissa on isompia ja pienempiä kivilippoja, jotka tarjoavat suojaa säältä.

Nämäkin mahtavat jyrkänteet nähdäkseen on päästävä aivan vuoren ”iholle”.

Nämäkin mahtavat jyrkänteet nähdäkseen on päästävä aivan vuoren ”iholle”.

Korpin mustaa siluettia lukuun ottamatta muuta eläimistöä ei näy, vaikka jäniksen jälkiä on siellä täällä. Kyllähän hirvet näillä main liikkuvat, mutta nallet taitavat olla jo onneksi talviunilla. Läheisen lammen rannalla näkyivät saukon jäljet, ja saukko olikin pujahtanut rantapenkalla olevasta reiästä varmaankin jään alle. Näin tekevät usein myös majavat, joten lammen jäätyessä kokonaan maan pinnalla olevat reiät ovatkin ainoita kulkuaukkoja pinnan alle ja sieltä pois.

Ajantajuttomuus

Joulukuussa valoisaa aikaa ei ole liiaksi, joten vaativissa ja ennestään tuntemattomissa paikoissa on otettava huomioon sekin, että löytää turvallisesti päivännäöllä pois, ellei aio sitten yöpyä reissullaan. Otsalamppu on aina hyvä olla matkassa kaiken varalta. Jos meikäläisen tapaan on taipumusta jäädä pällistelemään jotakin kiveä tai kivenkoloa ikään kuin hypnoosissa, voi aikaa vierähtää jopa liikaa. Iskee niin sanottu ajantajuttomuus. Sehän ei ole sinänsä pahasta.

Vuorelta oli laskeuduttava harkiten, sillä vaikka suoraan alaskin olisi päässyt ja nopeasti, se olisi tehnyt todennäköisesti melkoisen kipeää. Köysikiipeily kyllä kiinnostaisi kovasti, mutta koska en ole sitä vielä opetellut, eikä ole kaikkia varusteitakaan, niin oli tultava toimeen ilman apuvälineitä. Lumikengät kuitenkin oli, ja lumikenkien pohjien piikeistä oli paljon apua. Luultavasti olisin pelkillä vaelluskengillä suotta liukastellut.

Eletään vuoden pimeintä aikaa, mutta pian ollaan taas menossa kohti valoisampia aikoja. Toivottavasti monessakin mielessä. Seikkailu tonttujen, maahisten ja vuorenpeikkojen mailla sopii varsin hyvin tällaiseen hetkeen ennen joulua.

Eletään vuoden pimeintä aikaa, mutta pian ollaan taas menossa kohti valoisampia aikoja. Toivottavasti monessakin mielessä. Seikkailu tonttujen, maahisten ja vuorenpeikkojen mailla sopii varsin hyvin tällaiseen hetkeen ennen joulua.

Lähdin etsimään rauhaa ja luonnon ihmeitä, ja niitä löysin. Usein molemmat tulevat vastaan kuin itsestään, ja mitä enemmän ja useammin luonnossa liikun, sitä helpompi on niitä löytää. Ihmeitä voivat olla nimittäin minkä kokoiset, näköiset, laatuiset, väriset tai sävyiset asiat tahansa. Pienienkin ja yksinkertaisten ja joistakin itsestään selvien asioiden arvostaminen on hyvä tapa opetella ja hallita. Kaikenlaiset turhat ja henkisesti painostavat ajatusten muurit voi murentaa, kun avaa sydämensä ja mielensä lumoavalle luonnolle. Hyvää luontojoulua!

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Jalkaisin

Minun luontoni | My Nature

Rinkkaputki

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Luonto ja kulttuuri

Metsähallitus kulttuuriperinnön ja perinnemaisemien jäljillä

Satunnainen Retkuilija

Minun luontoni | My Nature

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close