Miele(ttömyyde)n sopukoissa

Huitaistaanpa tästä ilmoille vuoden ensimmäinen blogihorina. Mietin pitkään että alanko kirjoittaa tällaisesta aiheesta. Alan, en ala, alan, en ala…ja roskat, alan sittenkin. Samapa kai se on, mennään sitten välillä mielen uumeniin maan uumenien sijasta.

Tämä juttu ei kerro mielenterveydestä. Tai sen ei ainakaan ole tarkoitus kertoa. Pikemminkin mielikuvituksesta ja unista. Eikä niistäkään mitenkään erityisen erikoislaatuisesti. Mutta että päästäisiin purkanjauhannasta asiaan, aloitan kertomalla että tykkään nukkua. Enkä pelkästään nukkua vaan uneksia. Olen itse asiassa koukussa uneksimiseen niin, että joskus tuntuu siltä, että mieluummin olisin unessa kuin hereillä. Minun mielestäni unissa kaikki on paljon mielenkiintoisempaa kuin valveilla.

Painajaisista parhaaseen viihteeseen

Joskus ammoin oli aika, jolloin näin paljon painajaisia. En tietenkään muista, mitä niissä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta ne olivat niin ikäviä, että opettelin itseni herättämisen taidon, jolla pystyin melkeinpä poikkeuksetta heräämään tilanteesta kuin tilanteesta silloin, kun homma alkoi olla ikävimmillään.

Käytin herättämistekniikkaa myös silloin, kun uni alkoi tympäistä tai siinä ei mikään toiminut. Yleensä kyse oli valoista, valokatkaisijoista ja ennen kaikkea puhelimista sen jälkeen, kun kännykät yleistyivät. Edelleenkään en saa unissani valoja toimimaan tai soitettua mihinkään järkevään numeroon. Joskus olen kilahtanut unessa täysin ja pistänyt lamput ja laitteet atomeiksi.

Painajaiset ovat käytännössä historiaa, vaikka alitajunta niitä joskus edelleen kehittelee. Olen huomannut, että mitä vähemmän asioita pähkin ja mitä vähemmän kannan huolta sellaisista asioista, joihin en voi vaikuttaa, ovat painajaisetkin vähentyneet merkittävästi. Ahdistuksesta ja huolista ne usein kumpuavatkin.

Olenkin siirtynyt painajaisista parhaaseen viihteeseen, ja odotan aina innolla nukkumaanmenoa, koska unet ovat nykyään niin mahtavia ja jännittäviä. Useimmiten Uniflixin ohjelmatarjonta pesee kaikenmaailman roskakanavat sata-nolla.

Mustat laatikot

Ei, kyse ei ole lentokoneen lentotietotallentimista. Vaikka äsken sanoin, että en juuri näe painajaisia nykyään, muistan varmaan vähintään muistisairauden iskemiseen saakka erään lapsena näkemäni unen, joka menee heittämällä painajaiskategoriaan – ainakin jos ahdistavuusmittarilla mitataan. Unessa nimittäin olin jossakin äärettömässä tilassa, joka oli täynnä valtavan kokoisia mustia laatikoita. Katselin osittain itseäni jostakin ylhäältä ja olin pienen pieni silmänkantamattomiin ulottuvassa laatikoiden meressä.

Unta on edelleen vaikea tarkasti kuvailla, mutta siinä tila ja aika, ja etenkin ajan loputtomuus, olivat olennaisessa osassa. Unessa tiesin ja tunsin, että olin olemassa yhtä aikaa menneessä, nykyhetkessä ja tulevassa – ja kaikki hetket olivat samanlaisia. Aika yhtäältä kului eikä kulunut, ja vaikka yhdessä hetkessä oli nyt ja heti seuraavassa 100 vuoden päästä, kaikki oli täysin samoin ja samanlaista. Oli kuin olisin ollut ikuisesti elossa, mutta tunne ei ollut ollenkaan mukava vaan ainoastaan erittäin painostava. Aika skitsoa vai mitä?

Hienoja paikkoja, keksintöjä, rahaa, hittibiisejä…mutta vain unissa

Kun on persaukinen, niin matkailu on out. Ja aika moni muukin asia. Moni hieno ja jännittävä paikka jää näkemättä ja kokematta, mutta minähän en pikavipeillä matkusta. Vaan eipä hätää, unissa olen päässyt eri maihin ja kaupunkeihin, viidakoihin ja vuorille, meren syvyyksiin, ja tekemään vaikka mitä, mikä oikeassa elämässä ei ole mahdollista tai ainakaan minulle todennäköistä. Yöllä näkee aivan uskomattomia juttuja!

Tässä todellisuudessa en myöskään osaa laulaa tai tehdä musiikkia, mutta Voice of Uniland on useana yönä pyörinyt täysille katsomoille, ja meno on ollut mahtavaa! Kunpa olisi joku tallennuslaite, johon kaikki biisit saisi talteen, niin olisi useamman kulta- ja platinalevyn edestä hittejä.

Ja tietysti rahaa – yhtenäkin yönä näin unta, että olin olevinani katutaikuri: pyysin kadulla vastaan tullutta miestä antamaan valkoisen paperilapun, jonka revin palasiksi ja joista taioin nipun 500 euron seteleitä 50 000 euron arvosta. En pitänyt rahoja itse, vaan annoin ne miehelle, koska hän oli sanonut minulle olevansa rahapulassa ja halusin auttaa.

Yleensäkin vaikka rahaa on siis tullut, johonkin se on myös mennyt, eikä pesimäänkään ole jäänyt. Tässä suhteessa uni kyllä vastaa todellisuutta. Todellisuudessa kertasummat ovat vain pienempiä, ja menosuunta vetää tulosuuntaa huomattavasti vahvemmin, vaikkei tuhlaakaan ja vaikka seisoisi kuinka keskellä housuja.

Unissa osaan lisäksi esimerkiksi uida ja sukeltaa, lentää itse, kiipeillä, vetää pataan kymmentä pienempää äijää tai yhtä isoa kerrallaan, ja puhua ainakin saksaa, espanjaa, italiaa ja arabiaa. Mikään näistä(kään) ei onnistu hereillä ollessa, joten minusta ei ole ihme, että unien näkeminen kiehtoo.

Hyvän yöunen salaisuus?

Lampaiden laskeminen nukahtamiseksi ei ole koskaan ollut se minun juttuni. Tällä hetkellä parhaiten toimii se, että unien valtakunnassa on kaikki mahdollista, ja vain mielikuvitus asettaa rajat. On kuin lähtisin joka ilta suureen seikkailuun, jossa voi tapahtua mitä vain. Tuntuu samalta kuin jouluaattona; ikään kuin olisi saanut paljon joululahjoja, jotka haluaa avata heti aamulla.

Nukkumaan pitäisikin mielestäni mennä juuri tällä tavalla avoimen odottavasti, ja ”aivojen sulkeutuminen” kannattaa varmistaa ennen sänkyyn kömpimistä tai viimeistään siinä vaiheessa kun painaa päänsä tyynyyn. Se vaatii vain harjoittelua kuin mikä muu taito tahansa.

Seuraavassa jutussa palataan ehkä vähemmän ufojen asioiden pariin.