Sotku, sauna ja sali


Kun en tähän hätään parempaakaan kirjoittamista keksinyt, päätin matkustaa ajassa taaksepäin neljännesvuosisadan ja vähän päällekin. Juuri silloin, vuosina 1993 ja 1994 olin suorittamassa asepalvelustani Kaartin Pataljoonassa Helsingin Taivallahdessa. Vielä tuolloin Taivallahden kasarmialueella toimi mm. autokomppania, esikuntakomppania ja Kaartin soittokunta. Nykyisinhän nekin ovat Santahaminassa. Taivallahteen olivat sijoitettuna myös silloisen Pääesikunnan tiedotusosaston (nyk. viestintäosaston) alla toimivan Ruotuväki-lehden varusmiestoimittajat ja valokuvaajat.

Minulle siis sattui ”onnellisesti” (katsantokannasta riippuen), että pääsin Ruotuväkeen varusmiestoimittajaksi, ja ehdin käydä vain peruskoulutuskauden Mikkelin Karkialammella. Olisin luultavamminkin päässyt sotilaspoliisikoulutukseen, mutta juuri P-kauden päätyttyä sain komennuksen Helsinkiin, jossa kärvistelin sitten loput kuusi kuukautta.

Sanoin tuossa ”onnellisesti” lainausmerkeissä siksi, että vaikka itse toimittajan työ olikin pääasiassa mukavaa, oikeastaan kaikki muu oli täyttä paskaa. Anteeksi vaan. Esimerkiksi keskisuomalaisena jouduin heti muiden, pääasiassa eteläsuomalaisten omaa tuomiotaan kärsineiden silmätikuksi ja kiusattavaksi. Lisäksi Taivallahden kasarmit olivat jo silloin tekohengityksellä ja uskomattoman likaisia, vaikka meitä joka päivä käskettiin mukamas ”siivoamaan”.

Tupamme olivat kakkoskerroksessa, ja muistaakseni kerrosta ylempänä tehtiin jonkin sortin purku- ja korjaustöitä, ilman mitään suojamuovituksia tai alipaineistuksia, ja kaikki kömy mitä yläkerrassa nousi ilmaan, laskeutui sitten alempiin kerroksiin. Kuten intissä muutenkin, paska valuu alaspäin. Miksi rakennuspöly (ja varmasti asbestikin) toimisi toisin?

Niin sanottu allergiatupakin taisi olla kaikkein sotkuisin kaikista tuvista, ja siellä olleen ”ilmanpuhdistimen” suodattimet olivat paksun pölykerroksen peitossa. Oikeastaan huvittavin tapaus sattui, kun pesutuvan katossa kasvoi sieniä ja joku asiantuntija pyydettiin niitä katsomaan. Hän totesi, että ”Joo, sieniä siellä kasvaa. Mutta ei hätää, ne on syötäviä!”

Eivätkä tuvatkaan talvella kylmiä olleet, ehei! Jos oli ulkona lunta ikkunoiden ulkopuolella, oli sitä myös sisäpuolella. Ja kun oli niin perhanan kylmä, oli pakko joskus ottaa makuupussi ja nukkua siinä tai kääriytyä pitkään talvimantteliin, mutta joku viisas esimies päätti, että näin ei saa tehdä. Oli kai sen verran talvisodan hengessä, että kyllähän varusmies kylmää kestää, vaikka neljän seinän sisällä.

Eikä varusmiestoimittajilla ollut helppoa yleensäkään, sillä komppanian ja lehden toimituksen välillä oli jo pitkään jatkunut nokittelu. Komppanian mielestä normaali palvelus oli tärkeintä ja siihen olisi tietysti pitänyt ottaa osaa, eli sulkeisiin, tetsaamiseen ja siihen perusshittiin, jota yleensä ohjelmaksi tarjottiin.

Toimituksen mielestä varusmiestoimittajien ja -kuvaajien tärkein palveluspaikka oli toimitus, koska nykyäänkin 22 kertaa vuodessa ilmestyvän lehden toimitustahti oli sanomalehtimäinen, eivätkä toimittajat voineet olla silloin nurmea poraamassa kun heidän piti kirjoittaa juttuja, taittaa niitä, käydä juttukeikoilla ja ideoidakin juttujen aiheita. Sama koski kuvaajia. Vääntöä käytiin käytännössä jatkuvasti, missä varusmiesten kulloinkin kenen mielestä olisi pitänyt olla.

”Kosketelkaa toisianne”

Lehtityö oli tosiaan parhaimmillaan parasta, koska jutut käsittelivät monia mielenkiintoisia aiheita laidasta laitaan. Omasta puolestani parhaat juttukeikat olivat ainakin Niinisaloon, jossa pääsin YK:lle menevän valkoiseksi maalatun ja UN-tunnusta kantavan Pasi-kuljetuspanssariajoneuvon kyytiin. Niinisalossa pääsin kättelemään myös silloista puolustusministeri Elisabeth Rehniä. Hienoa oli olla myös tekemässä juttua kutsunnoista, vuoden vaihtumisesta Hämeenlinnassa tai itsenäisyyspäivän paraatissa Seinäjoella.

Tai Lahden Hennalassa ampumakoulutuksesta, jossa hyödynnettiin Speden Speleistäkin tuttua lasertähtäysjärjestelmää. Siinähän pyssyn piipussa oli kiinni laserlaite, jonka näyttölaitteeseen piirtämästä tähtäysjäljestä ja osumasta saivat ampujat tärkeää tietoa ilman, että yhtään oikeaa panosta tarvitsi ampua. Kaikista jutuista on tallessa lehtileikkeleet, mutta valitettavasti Ruotuväen digitaalinen lehtiarkisto ei ainakaan toistaiseksi käsitykseni mukaan ulotu 90-luvulle asti.

Media(epä)seksikkäin tempaus oli, kun joku jonka nimeä en enää muista, oli lähestynyt Ruotuväen toimitusta ja pyytänyt varusmiehiä esiintymään silloin kovasti suosittuun Frank Pappa Show’hun, jota juonsi Heimo ”Holle” Holopainen. Ruotuväen toimittajat, kuvaaja ja graafikko passitettiin studioon ja melko lailla kylmiltään kameroiden eteen. Holopainen kyseli vähän niitä ja näitä, ja me vastasimme sotilaallisen jäykästi. Lopuksi vetäisimme marssien taustanauhalta kuuluneen Pet Shop Boysin kappaleen Go West. Toisiamme emme kosketelleet.

Mihin katosi Ahvenanmaa?

En tiedä, mitenkä iso mekkala itse asiassa nousikaan, mutta ehkä pahin kämmendaali, jota rauhan aikana voi varusmiestoimittaja tehdä, on hukata kokonainen saari tehdessään juttusarjaa Suomen sotilaslääneistä. Itselleni sattui silloinen Turun ja Porin sotilaslääni, ja tietenkin joka sotilasläänin esittelyssä piti olla Suomen kartta ja kartalla kyseinen sotilaslääni selkeästi näkyvissä.

Olin mukamas tekevinäni hyvää ja tarkasti kirjoitettua juttua (jutut oikoluettiinkin kyllä) kuvineen, kunnes silloinen päätoimittaja kutsui minut puhutteluun huoneeseensa. Hän kysyi jotenkin siihen tapaan, että ”Onkos kaartilainen Lemmetti lukenut viimeisimmän lehden?” Sanoin, että kyllähän minä. Siihen majuri-päätoimittaja, että ”Huomaakos kaartilainen Lemmetti mitään erikoista kirjoittamassaan jutussa?” Sanoin, että enpä kyllä huomaa. Sitten päätoimittaja näytti jutussa mukana ollutta karttakuvaa ja tajusin, että siitähän puuttuu Ahvenanmaa… Oli kuulemma tullut ”muutama” puhelinsoitto jo aamupäivän aikana.

Mitäs siinä muuta selittelemään kuin että varmaankin jokin tekninen vika oli kyseessä, sillä enhän minä tarkoituksella Suomeen kuuluvaa aluetta kartasta pois jätä. Juttua tehdessäni ja piirto-ohjelmalla kuvia käpistellessäni olin onnistunut jotenkin joko piilottamaan vahingossa sen kuvatason, jossa Ahvenanmaa oli tai sitten jotakin muuta vastaavaa. Ei siitä onneksi sentään kai sen suurempaa selkkausta syntynyt. Seuraavassa numerossa taisi olla jo oikaisu. Voihan olla, että sen takia en kuitenkaan sitten kaartilaista ylemmäs sotilasarvoissa ylennyt. Tai sitten se oli yksi toinen juttu, johon liittyi Sibelius-puistossa pakkasella maannut mies ja armeijan huopa.

Sotku, sauna ja sali. Ja pettämätön nakkisuoja.

Tässä vaiheessa lienee jo viisainta mennä asiaan, eli niihin juttuihin, joista pidin vieläkin enemmän kuin lehtityöstä. Mainitsin jo aiemmin sen kiusaamisen, joka jatkui käytännössä koko kuuden kuukauden ajan. Minua ei muutenkaan huvittanut viettää aikaa kasarmilla ollessani iltavapailla tuvassa, vaan menin useasti sotilaskotiin, jossa tietysti oli tarjolla munkkeja ja muuta hyvää. Mutta siellä oli myös mahtava luku- ja musiikinkuuntelutila, jossa saattoi laittaa kuulokkeet korville ja sulkea ainakin hetkeksi ulkopuolelle kaikki ikävyydet.

Toinen vastaava paikka oli kasarmin sauna, jossa vietin vähintään yhtä monta iltavapaata kuin sotkussa. Saunassahan ei titteleitä tunneta, eikä isompaakaan kapiaista tarvitse asennossa jäkittää. Kolmas paikka, joka tuntui jopa siviilielämältä – vaikkakin lyhyen hetken kerrallaan – oli kauppakeskus Forumissa sijainnut Forum Gym -kuntosali. Kun palveluspuvun pisti salin pukuhuoneen kaappiin ja vetäisi ylleen normaalit treenivehkeet, sai olla ainakin puolitoista tuntia kuin normaali ihminen.

Salilla kävi joskus myös julkisuuden henkilöitä, ja satuinpa kerran saunan lauteille Markku Veijalaisen kanssa. En muista kyllä tarkasti, mutta kai me muutaman sanan vaihdoimme.

Jos en ollut noissa edellä mainituissa paikoissa, harhailin ylempien kerrosten käytävillä vain päästäkseni pois ”tukkeisesta” tuvasta, jossa oli pelkkää ”vihaa” ja ”vainoa”, kuten yksi isokokoinen jamppa tuhisi aina tullessaan lomilta tupaan keskellä yötä kauheassa jurrissa. Yläkerroksesta löysin myös tuvan, jossa säilytettiin ylimääräisiä punkkia ja patjoja. Siellä ei juuri käyty, ja siellä sai olla oikeastaan kaikessa rauhassa ja köllötellä patjojen päällä, eikä kukaan tiennyt.

Kerrankin kuulin jonkun konahtelevan alhaalla kovalla äänellä: ”Lemmetti! Varusmies Lemmetti!”. Pysyin hiiren hiljaa ja piilouduin kaiken varalta vielä patjojen alle, jos joku olisi tullut repimään ovia, mutta kukaan ei tullut. Nimittäin siellä oli semmoinen meininki, että eivät pelkästään varusmies”toverit” mutta jotkut alikessut, kokelaat tai eräs komppanian ”mini-Hitler” – joka oli olevinaan joku komentaja, vaikka sotilasarvoltaan ei ollut yhtään sen ylempänä – pitivät tapanaan nakittaa meikäläistä palvelusajan ulkopuolella erilaisiin paskahommiin, kuten tupien tai pesuhuoneen siivoamiseen, kun kukaan muu ei kehdannut tai kun vain siltä saattoi tuntua.

Siivousvälineetkin olivat viimeistä huutoa, eli jatkomoppi ja joitakin pierunkuorien ohuita kertakäyttörättejä, joilla sitten olisi mukamas siivottu kaikki se skeida, jota mm. rakennusporukoitten porauksista ja turauksista lattioille ja muille pinnoille laskeutui. Ja Lemmetti oli se, joka hoiti hommat.

Vapautunut neljäs helmikuuta

Onneksi aika multaa muistot, ja tuostakin elämänkoulusta on jo tosiaan 25 vuotta. Se pitää kuitenkin sanoa, että Ruotuväen porukka oli aina asiallista, olihan toimittajajoukossa mukana mm. niin YLE:n silloinen ulkomaantoimittaja ja arvostettu arkkitehti, eli fiksussa seurassa oltiin. Muita mukavia toimituksen jäseniä unohtamatta.

Oma ”talvisodan ihmeeni” oli se, että pälli ei levinnyt (vaikka monesti meinasi) eikä mies murtunut. Ja palvelusaikani paras päivä koitti helmikuun neljäntenä 1994, kun viimeisen kerran kuljin ulos kasarmin portista. Silloin oli pakkasta parikymmentä astetta ja isäni oli tullut portille vastaan.

Kuva: Tirilä Soile, 2005. https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:RHO126006:34. Kuva on julkaistu Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)-lisenssillä.
%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close