Pyhävuori on Lappajärven pyhä vuori Euroopan suurimman meteoriittikraaterin reunalla


Harvalla paikalla on kerrottavanaan yhtä monta tarinaa, kuin Etelä-Pohjanmaalla, Lappajärven reunalla sijaitsevalla Pyhävuorella. Monet tarinoista lienettekin jo kuulleet ja lukeneet, mutta itselleni paikka oli aivan uusi tuttavuus – lukuun ottamatta Pasi Talvitien vuonna 2015 Retkipaikkaan kirjoittamaa juttua.

Pohjanmaan Koliksikin tituleerattussa paikassa on runsaasti kävijöitä, ja moni tulee tutustumaan Pyhävuoreen kauempaakin. Kohde on toki myös mainio lähiretkipaikka. Mutta onko se joillekin jopa liian lähellä? Nimittäin luvattomia tulipaikkoja on alueella aivan liikaa lukuisista ja varmasti selkeistä kieltotauluista huolimatta.

Toiset ajaa, hyväkuntoiset kävelee

Itselläni on ollut tapana yleensä, että käyntikohteen viereen ei tarvitse päästä, jos voi reippaillakin. Näin teimme tälläkin kertaa, ja jätimme automme Pyhälahdentieltä erkanevan ”Kirkkotien” alkupäähän, jossa puskan piilossa on jyrsittynä tien nimikyltti. Ehkä hieman selvemmin näkyy risteyksessä metallitolpan päässä oleva Pyhävuori-viitta, mutta yhtä kaikki yllättäen sekin tulee eteen, ellei tarkalleen tiedä, mistä vuorelle vievälle tielle käännytään.

Helpomman tavan valitsevat pääsevät ajamaan aivan vuoren juurelle, vaikka itse asiassa vuori taitaa alkaa vaivihkaa jo paljon aikaisemmin, mutta sitä ei vain huomaa, kun maasto nousee vähitellen, eikä yhtäkkiä.

Lappajärvi siintää kauniina nuoren mäntytaimikon takaa. Kuvassa vasemmalle jäisi noin 300 metrin päässä lännessä oleva jyrkänne, johon kannattaa myös mennä tutustumaan alueella liikkueessaan.

Metsätien päässä on parikin paikkaa useammallekin autolle, mutta mennessämme siellä ei ollut vielä yhtään autoa. Pois lähtiessä parikin. Sitäkin enemmän on opaskylttejä, joiden pääasiallinen sanoma on ”roskaton retkeily” ja ”tulenteko kielletty”. Kumpaakaan ei nähtävästi voida ylikorostaa, sillä Pyhävuorella ei ole kieltoja syystä tai toisesta noudatettu. Onko kieli sitten väärä vai pää vaan niin kova, en osaa sanoa.

Roskaamiseen ja tulentekoon liittyviä ohjeita ja kieltoja on niin tiheässä ja monessa paikassa, että ei voi millään väittää, etteikö olisi tiedetty. Sitä en pysty sanomaan, olisiko pitänyt olla jollakin muulla kielellä tai kuvallisesti ilmaistuna, jos suomen kieli ei mene jakeluun.

Pyhävuoren vartiotorni

Jo kauempaa tieltä näkyy korkealle kohoava Pyhävuoren laen palovartiotorni. Se ei ole enää virallisessa käytössä, eikä oikeastaan muutenkaan, koska se näyttää jo päällisinkin puolin melkoiselta ruostekötöstykseltä. Alimmat portaat on purettu turvallisuussyistä pois, mutta kaiketi jotkut fakiirit torniin vielä ainakin yrittävät joko yllytettynä tai aivan omasta aloitteestaan kiivetä.

Kyllähän tuo mielestäni joutaisi purkaa koko hoito pois, ennen kuin sieltä joku oikeasti putoaa ja itsensä tappaa, tai laitos kaatuu omia aikojaan.

Varmasti mahtavat näköalat tornista olisi, koska muutoin vuoren laelta näkymän peittävät jo hyvään mittaan kasvaneet puut. Ainoastaan sieltä täältä aukeavat hulppeat näkymät järvelle, eivätkä silloinkaan täysin esteettömästi. Torni on selkeästi jo vaarallisessa kunnossa, joten ei tulisi mieleenikään lähteä hyvien kuvien toivossa edes yrittämään kiipeämistä.

”Pohjanmaan Koli”

On siinä ihan perää, kun Pyhävuorta sanotaan usein Pohjanmaan Koliksi. Maisemissa on jotakin samantapaista, vaikka oikealla Kolilla on korkeutta parhaimmillaan 347 metriä, kun taas Pyhävuori kohoaa ”vain” 148 metrin korkeuteen merenpinnasta. Mutta kuka metrejä laskee, kunhan maisemat ovat kohdallaan!

Komiaa on!
”Oikean” Kolin tapaan myös Pyhävuorelta löytyy oma tunnuspetäjänsä.

Tarinoita vaikka muille jakaa

Tornin jälkeen näkyviin tulevat puiset portaat, jotka johdattavat kulkijan ensimmäiselle geologiselle nähtävyydelle ja tarinoiden kohteelle. Selkeästi kalliosta erottuva kieleke ja sen lähelle kasatut kivet herättävät tulijan huomion. Täällä sanotaan Jaakko Reipakka (1855-1932) -nimisen miehen asuneen kesäisin Ameriikan-vuosiensa jälkeen ja suostuneen (paikalla olevan tietotaulun perusteella kaiketi pitkin hampain) lopulta viimeisinä päivinään lähtemään vasta kunnalliskotiin.

Onpahan jännittävän näköinen paikka! Minkähänlainen se on ollut silloin, kun paikalla vielä asuttiin?
Onhan tämä ollut aika erikoislaatuinen kesäkoti. Ei tainnut aita olla vihreämpää ruohon toisella puolella, mutta eihän jokainen onneaan etsimään lähtenyt sitä Amerikasta välttämättä löytänytkään, ja senkin vähän mitä ehkä oli, saattoi sinne kadottaa. Roskaton retkeily ja tulenteko -aihe tulee kyllä selväksi.

Reipakan Jaakon sanotaan pitäneen paikassa myös saunaa. Saunomisen ja asustelun lisäksi Pyhävuoren luolissa ja onkaloissa on kertomusten mukaan piileskellyt myös peikkoja, ja ehkä karmaisevin perimätieto on se, että paikassa on uhrattu aikoinaan myös ihmisiä.

Peikkoja tai ei, mutta Pyhävuoren onkaloiden ja loukkojen on epäilemättä täytynyt merkitä jotakin myös esihistoriallisen ja pakanallisen ajan ihmisille. Kun luolien ja käytävien syntyprosessia ei pystytty tieteellisesti selittämään, paikkojen on täytynyt sisältää huomattavia uskonnollisia ja mytologisia merkityksiä.

Tunnelma Pyhävuoren kallioiden ja kivien lähellä on vähintäänkin mystinen. En ihmettele yhtään, että paikalla on pyhyyttä – olkoonkin se sitten ehkä muuta kuin kristillistä pyhyyttä.

Uhrikivi, joka on jonniinmoinen ilmestys sekin. Kiven alle mahtuu hyvin sateensuojaan.

Kummasteltavaa piisaa

Pyhävuorelta sanotaan löytyvän myös kalliomaalauksia. Siis sellaisia, jotka on maalattu punaisella värillä ja jotka kuvaavat jotakin hahmoa, kuten ihmistä tai riistaeläintä, kuten hirveä. Kalliomaalausten suhteen kuitenkin näyttää olevan vähän kahta – ellei useampaakin – koulukuntaa. Nimittäin esimerkiksi Museoviraston vuonna 2008 Pyhävuorelta tekemässä tarkastusraportissa todetaan seuraavaa:

Yhteenveto: Kohdetta ei edellä mainituin tiedoin voida toistaiseksi luokitella kivikautiseksi kalliomaalauskohteeksi ja kiinteäksi muinaisjäännökseksi. Tätä tulkintaa mielestäni tukee se, että alueella on havaittavissa useammassa eri kohdassa useita väriläikkiä, joista yhdenkään ei voida katsoa esittävän mitään konkreettista hahmoa/muotoa.

Monissa kuvissa kuitenkin näkyy esimerkiksi hirveä muistuttava hahmo, joten paha mennä sanomaan, onko kyse aidosta ja muinaisesta maalauksesta vai uudemmasta söherryksestä, jollaisia löytyy paljonkin esimerkiksi Torholan luolasta Lohjalta.

Se on kuitenkin varmaa, että Pyhävuoren kivipinnoilta löytyy lukemattomia kaiverruksia ja hakkauksia eri vuosikymmeniltä. Jotkut ovat suhteellisen uusiakin.

Kaiverruksia ”uunin” katossa ja seinissä. Eräänlaista kulttuurikerrostumaa nämäkin. Ehkä muutaman tuhannen vuoden päästä pohditaan, mikä syvempi merkitys tämän ajan ihmisille oli kivijormilla ja -jormattarilla, kun vielä nykyään yritetään selvittää, mitä juoksevat hirvet ja hirvenmetsästäjät ovat muinaisten kansojen edustajille edustaneet ja liittyikö kuviin ja usein niitä myös edustaviin sanoihin ehkä jonkinlaisia palvontamenoja.

Eroosion voima on ollut aikoinaan yhtä vahva – ellei vahvempikin – kuin erotiikan voima nykyään. Siitä osoituksena on juuri esimerkiksi Pyhävuoren Uhrikivi (tunnettu myös Siankärsäkivi-nimellä), mistä pehmeämpi kiviaines on kulunut pois ja kovempi jäänyt jäljelle. Muita mielestäni kiehtovia kohtia ovat pystykalliossa olevat vaakaraot, joissa näkyy ikään kuin ”juotossaumoja”, eli poikittaisia liitoksia. Ovatko nämä saumat ainoita pisteitä, jotka estävät rakoa umpeutumasta? Ehkä nekin kuluvat pois jossakin vaiheessa.

Liitos laajemmassa kuvassa.
Liitos yksityiskohtana.

Pyhävuori on upea luontokohde, joka ansaitsisi parempaa kohtelua

Monesta yhteydestä olen lukenut esimerkiksi, miten ”unohdettu kohde” Pyhävuori on, ja miten sitä voitaisiin kehittää ja paremmin ylläpitää. Tällaisia helmiä kun ei ole joka paikassa. Reitti on kyllä merkitty, ja onneksi alueella on portaita, mikä edes hieman ohjaa kulkua. Tosin täälläkin on polun varrelta löytyvä viitta parikymmentä metriä risteyksen jälkeen – eikä risteyksessä, jossa sen kuuluisi olla. Ellei meillä olisi ollut GPS:ää mukana, olisimme päästelleet viitoituksen mukaan risteyksestä reilusti ohi ja lähteneet vajaan kahdeksan kilometrin lenkille kohti Lakeaharjua emmekä lyhyempää, vain puolen kilometrin mittaista, ns. Peikon kierrosta takaisin vuoren pysäköintipaikalle.

Bye bye, Pyhävuori!

Retkeilysää oli mitä parhain, ja vaikka peikkoja emme nähneetkään, varsin peikkomainen paikka Pyhävuori joka tapauksessa on!

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close