Taas jäi eväät syömättä ja kahvit keittämättä. Ei ollut ensimmäinen, eikä varmaan viimeinenkään kerta. Kivenkolot veivät taas miehen mennessään, eikä edes nälkä ehtinyt tulla. Mietin, että mitähän sitä alkais ja tekis ennen kuin melkein viiden vuoden ”pakkoloma” eli piiitkäaikaistyöttömyys päättyy ja ensimmäinen työpäivä aikoihin koittaa. Mopokin oli jo pistetty olevinansa talviteloille ja akku irrotettu, mutta pistin sen kuitenkin takaisin paikalleen ja suuntasin vaihteeksi lähiseudulle Rautalammin sijasta – vaikka eihän sielläkään mitään tympeää ole käydä.
Oli lauantai (tätä kirjoittaessa siis eilinen). Avasin pitkästä aikaa Nimiarkisto.fi-sivuston ja kirjauduin sisään. Naputtelin hakukenttään sanat luol* ja Laukaa. Sain kolme osumaa. Yksi niistä oli nimeltään Hiidenluola, ja huomasin, että sehän on lähellä mahtavaa Hiidenkiveä, josta kirjoitin joitakin aikoja sitten Retkipaikkaan. En tarkalleen muista, olinko katsonut arkistopalvelusta samaa paikkaa jo aiemmin vai enkö, mutta kumminkaan en siellä ollut käynyt.
Survaisin GPS:ään kohdepisteen ja muutaman muunkin, jonka ajattelin käyväni samalla reissulla tarkistamassa. Vaan haaveeksi jäi, sillä alkuperäisessäkin kohteessa heilahti useampi tunti.
Tuli sitten sunnuntai, ja säätilan puolesta kohtalaisen passeli retkikeli. Tosin melko kylmää, mutta eipähän pitäisi olla hirvareita. Mopoilua ajatellen tarvittiin reilummasti vaatetta, ja muuten olikin sopivasti päällä, mutta paksummat hanskat olisi pitänyt ottaa. Nyt olin sentään pukenut haalarit, jos vaikka joutuisin ryömimään.
Paikkatieto ihan metsässä
Nimiarkiston paikkatieto Hiidenluolasta on ilmoitettu yleisessä WGS84-muodossa, joten sen pitäisi olla hyvinkin tarkka. Se on myös yksinkertainen tallentaa GPS-laitteeseen. Keruukortissa sanotaan ”Luola sijaitsee lähellä Uuraanjärven rantaa Hiidenlahden talosta pohjoiseen”. Nykykielellä sen paikka on Honkaniemessä, Honkaniementien ”yläpuolella”. Ei siis rannan puolisella osalla, joten mökkiasukkaiden nurkista ei tarvitse lähteä kenenkään luolaa etsimään.
Kuitenkin, kun pääsin alueelle, huomasin, että eihän merkinnän mukaisessa paikassa mitään luolaa voi olla. Sehän olisi lähes kivettömässä ja kalliottomassa, loivasti rantaan viettävässä rinteessä ja vieläpä mökkiläisten tonteilla. Muutenkaan keruukortin tiedot eivät olleet erityisen valaisevia; lähinnä vain paikannimen eri ääntämistapoja.
En missään tapauksessa halunnut lähteä arvalla koettamaan toisten nurkilta, vaan katsoin toiselle puolelle tietä, että jos jossakin on luolia, niin siellä. Harvassa mäntyjä kasvavan kankaan takana näkyi selkeää kivikkoa ja matalahko jyrkänne, joka itse asiassa on niin matala, että se ei näy maastokartassa edes jyrkänteenä (musta kampamainen kuvio). Kartassa näkyy vain merkintöjä kivistä tai louhikoista (kyljellään oleva musta kolmio). Kävelin kohti ensimmäistä isompaa kiveä, joka näytti lupaavalta.
Iso kivi, mutta onko luolaa?
Karttaohjelman rinnevarjostuskin oli oikeastaan mitäänsanomattoman tasainen ja piirteetön, joten oli pienoinen hämmästys, että kumminkin paikassa oli isojakin kiviä. Muuten ympäristössä oli reilusti pienempiä kiviä näkyvillä ja sammalten peitossa eräänlaisena reunavallina, joten kyseessä lienee todennäköisesti vanha muinaisranta.
Ensimmäinen kivi muodosti alleen pienen lippaluolan. Lipan alle mahtui hyvin istumaan kivipenkin tapaiselle alustalle. Paikasta tuli välittömästi mieleen Lappajärven Pyhävuoren ”luola” ja erakkomiehen asumus.
Paikassa ei näkynyt merkkejä säännöllisistä käynneistä. Ainakaan roskia ei ollut missään, ja se on aina hyvä juttu. Eikä kaljatölkkejä. Ei näkynyt myöskään nuotiopaikan jäänteitä. Täällä on siistiä porukkaa. Mikään salainen paikka tämä ei ole, koska lähimmät mökit ovat vain muutaman sadan metrin päässä. Hyvä juttu on myös se, että paikkatieto oli todellakin metsässä, eikä mökin pihapiirissä. Täällä voinee sentään rauhassa seikkailla häiritsemättä paikallisia.
Kiersin kiven ympäri nähdäkseni, onko sen toisella puolella tai sivulla mitään. Olihan siellä, nimittäin sellainen aukko, josta oli aivan pakko yrittää päästä kiven sisään. Ei mikään valtava läpi, mutta kun kerran olin ottanut kypärän ja haalarit, niin pitihän niille keksiä käyttöä.
Ison kiven alla oli lukuisia pienempiä ja teräväsärmäisiä lohkareita, joiden päältä pääsi jotenkin hieman luolan suuaukkoa syvemmälle. Läpi asti ei olisi oikein ollut ihmisellä asiaa, sillä niin ahtaaksi kävivät paikat. Teki melkoisen imelää välillä, kun kivenreuna sattui sopivasti johonkin hermon päälle.
Huomasin kännykän kellosta, että olin jäänyt huhhailemaan yhteen paikkaan ehkä hieman liian pitkäksi aikaa, joten oli parempi lähteä jatkamaan etsintää, josko vielä löytyisi jotakin muuta. Olisin toki ollut ihan tyytyväinen, jos tämäkin kivenkolo olisi ollut se etsimäni Hiidenluola. Mutta ei vissiin ollut…
No huh huh
Kävelin hitaasti ympärilleni katsellen ja etsien muita mahdollisia kivikasoja tai kalliomuodostelmia, joista jotakin voisi löytyä. Mitään erityisempää ei tullut vastaan, kunnes noin 200 metrin päässä ensimmäisestä paikasta löytyi luultavamminkin se oikea Hiidenluola.
Laakea kivi, useita metrejä sivuunsa, joka monen vastaavanlaisen lohkareen tapaan lepää pienempien kivien varassa. Lohkareen alla on tilaa oleskella useammallekin, vaikkei kukaan siellä seisomaan pääse. Ellei sitten satu olemaan menninkäinen tai vaikkapa se Hiisi. Hiisien on sanottu muun muassa olleen pienikokoisia ja usein ilkeitä tai jopa pahoja olentoja, mutta mitään ilkeää tai pahaa ei paikassa tuntunut olevan. Hiisi on myös tarkoittanut mm. pyhää lehtoa, joten voinee vain arvella, onko tällä paikalla ollut jumalallinen vai pirullinen tarkoitus. Tai sitten aikojen saatossa molemmat.
Lohkareen alle pääsee oikeastaan kolmea eri tietä. Ensimmäinen on isoin ja avautuu kaiketi idän–kaakon suuntaan. Toinen on lohkareen takana ylhäällä ja kolmas sen vasemmalla sivulla.
Luola oli myös sisältä siisti, sillä tavalla, kun luonnon omat paikat nyt voivat olla. Eli ei ihmisten jättämiä roskia, onneksi. Paikasta muistui myös mieleen vähän samantapainen laakean kiven alle muodostunut luola kuin Konneveden Pyhälahdessa sijaitseva Pyhävuoren Pirunpesä, jossa muuten on mm. hakaristi hakattuna kiveen sekä nimikirjaimia ja vuosilukuja sota-ajalta.
Mietin mielessäni, kuinkahan moni tässä paikassa on käynyt. Seikkailupaikkana varmasti lasten mieleen, ja ainakin itse olin haltioissani, kun kerran Hiiden nurkissa pääsin taas pyörimään. Eikä se Hiidenkivikään olisi lopulta ollut kaukana, vain noin parinsadan metrin päässä pohjoisen suuntaan. Vaan enpä sitä tiennyt silloin, kun paikalla edellisen kerran kävin.
Vielä kun hiidenkirnu löytyis
Aika monipuolinen kattaus hiisi-aiheisia luontokohteita Hänniskylän perukoilta löytyykin. Jos vielä hiidenkirnun bongaisi, niin sitten olisi jo käytännössä merkittävähkökin juttu. Ehkä sen löytyminen on vain ajan kysymys, ja karttaa tarkasti tutkimalla voisi vaikka muutamasta mahdollisesta kohdasta yrittää kirnua etsiä. Itse asiassa taidankin jo tietää, mihin seuraavaksi suunnistan…
Keskeltä pääsee luolaan sisään (ja ulos) 
Luola maastoutuu hyvin ympäristöönsä. 
Huomaamattomasti ja hiljaa Hiidenluola pitää paikkansa. 
”Ykkösluola” ylärinteestä katsottuna. 
Tässäkö ovat Hiiden kiilusilmät? 
Onkohan Hiisi nostellut tämän kiven omaksi suojakseen? 
Kypärän sai heittää hetkeksi pois päästä.
Sinisen Repun Kirous | Curse of the Blue Backpack 