Nyt jos koskaan…

”Nyt jos koskaan” jokainen kansalainen on avainasemassa kokonaisturvallisuuden varmistamisessa”, ”Nyt jos koskaan on aika tehdä jotain”, ”Nyt jos koskaan on aika, jolloin tarvitsemme keskustelua”, ” Nyt jos koskaan tarvitaan luovuutta ja verkostoja”, ”Nyt jos koskaan yhteisöllisyys on tärkeää”, ”Nyt jos koskaan on syytä puhaltaa yhteen hiileen koronaa vastaan”, ”Nyt jos koskaan elvytys on luvallista”, ”Nyt jos koskaan kannattaa tukea paikallisia yrittäjiä”, ” Nyt jos koskaan on aika auttaa”. Näin se on.

Edellä mainitut lainaukset ovat kaikki nopeasti kuukkeloituja hakutuloksia viime viikkojen ja kuukausien ajalta. Osa on ajalta eKr, eli Ennen Koronaa, mutta osa on tästä hetkestä, kun on niin sanotusti ”tilanne päällä”. Sen, milloin voidaan puhua ajasta jKr., vain aika näyttää.

Näihin toteamuksiin pitää lisätä myös lause: ”Nyt jos koskaan kannattaa mennä luontoon”. Ensin tungeksitaan suurin joukoin suosittuihin kansallispuistoihin ja retkeilyalueille, koska ihan vastikään monesta suunnasta kehotettiin suuntaamaan luontoon – ja sinnehän me suunnataan, kuten tuhat muutakin ihmistä. Pian kehotettiin välttämään näitä samaisia retkeilypaikkoja, koska ne ruuhkautuvat, liikenne tukkeutuu, paikat kuluvat nopeammin ja niin edelleen.

Seuraavaksi kehotettiin ihmisiä liikkumaan jossakin muualla, missä ei ole niin paljon muita ihmisiä ja hakeutumaan ”väljemmille vesille”, vaikka maalla liikkuisivatkin. No, mitä me tehtiin? Suunnattiin johonkin mutkan nurkkaan ja korpikuusen kannon alle, autiotupia kohti ja syrjäseuduille. Eipä aikaakaan, kun tuutista kuulutettiin: ”Älkää menkö mihinkään etäälle, koska siellä on heikko pelastus- ja terveyspalveluiden saatavuus hätätilanteessa”. Alettiin sulkea varaus- ja vuokratupia, koska jos siellä iskee iso K, niin on piru merrassa ja muussakin pyydyksessä.

Voisi kuvitella, että isossa maassamme on tilaa liikkua luonnossa noin 5,5 miljoonallekin ihmiselle niin, että vieressä ei ole ihan heti jotakin toista. Kun mielestäni yksioikoinen yhdyskuntasuunnittelu on vuosia vienyt meitä lähemmäs toisiamme tiiviimpiin asumismuotoihin, ja muuttovirta on ollut maalta kaupunkeihin ja taajamiin, tällaisella hetkellä todellakin kärsimme siitä, että meillä ei ole riittävästi paikkoja, missä liikkua ilman että muita on lähietäisyydellä.

Eikö olekin pirullinen noidankehä: suurten kaupunkien ja taajamien joukkoliikennettä on kehitetty ja lisätty juuri siksi, että ihmiset eivät tarvitsisi omaa autoa. Ja nyt, maansisäistä joukkoliikennettä on jo rajoitettu monin paikoin. Valtakunnanrajojen ulkopuolellehan ei pääse nyt millään konstia muutenkaan. Jos omaa autoa ei ole, eikä bussilla, ratikalla, junalla tai lentokoneella pääse kauemmas, pitää yrittää liikkua lähiympäristössä. Nyt onkin kehotettu suosimaan lähiretkeilyä, mutta jos moni muukin päättää lähteä lähiretkeilemään samaan paikkaan, kun muuta mahdollisuutta ei ole, niin mikä neuvoksi?

Olisiko siis ollutkin parempi, että olisi pyritty väljempään yhdyskuntarakenteeseen? Ehkä, koska silloin joukkoaltistumisen riski olisi pienempi. Toisaalta mahdollisten liikkumisrajoitusten valvonta olisi hankalampaa.

Jos kävisi niin, että ulkonaliikkumis – tai sanotaanko jopa luonnossaliikkumiskielto – napsahtaisi, voisi napsahtaa myös monella muulla. Neljä seinää nimittäin voivat tulla hyvinkin lähelle, ja jos joku ei ole aiemmin tarttunut pulloon, niin hyvinkin todennäköisesti saattaa tarttua. Oikein kuin tiukalle vedetään, saattaa haulikon piipun tuijottelukin alkaa kiinnostaa. Ja monta muuta psyykkistä ja fyysistä ongelmaa voi olla tiedossa. Jos ihmiseltä viedään se viimeinenkin henkireikä, eli luonto, seuraukset voivat olla paljon pahemmat kuin pelkän viruksen aiheuttamat.

Toivon siis, että löytyy ratkaisu, jossa otetaan kaikki mahdolliset näkökohdat huomioon, eikä putkinäkö estä meidän kaikkien kannalta parhaan mahdollisen vaihtoehdon löytämistä. Kaikesta huolimatta: nyt, jos koskaan, luonto nousee mittaamattomaan arvoon, jos se on se asia, joka meidät pitää hengissä ja järjissämme näinä vaikeina aikoina.