Eeppistä videota ja muita tekniikan ihmeitä

Horistaanpa jotakin tällä kertaa tekniikasta ja siitä, ettei mene kuin ”römssöössä”, kun lähdetään teknisten vehkeiden kanssa kokeilemaan videon tekoa ulkoilmassa. Kävin viime viikonloppuna nimittäin tutuissa maisemissa Rautalammilla lumikenkäilemässä, ja aikomus oli demonstroida sykemittarin avulla, miten paljon syke oikeasti nousee ja kalometrejä kuluu lumikenkäillessä. Nimittäin jos olisi ollut havainnollisempaa ihan näyttää se kuin vain kirjoittaa siitä. Olisin samalla sitten jaellut tiedon kultajyväsiä lumikenkäilystä ja liikkumisesta haastavassa maastossa muutenkin. Vaan kuinkas kävikään, siitä seuraavassa.

No, ensinnäkin halusin ottaa mukaan mahdollisimman kevyen kuvausvarustuksen, eli GoPro-kameran vuodelta nakki ja muusi (Hero Black 3+ vm. 2013) ja kännykän, joka muutenkin on käytössä koko ajan. Plus sitten pienen jalustan ja kuvauspidikkeen puhelimelle, Zhiyun Rider M -kuvanvaikeuttajan GoProlle sekä Polarin sykevyön ja älypuhelinappsin. Kerron nuo tuotenimet ihan vaan tiedoksi, eikä niitä ole sponsoroitu tai kukaan maksa niiden mainitsemisesta – kukapa niistä nyt maksaisi…enivei, eli ei mitään järkkärikameraa ja irtomikkejä sun muuta.

Eipä siinä mitään, laittelin ensimmäisenä kännykän tellingille ja aloin kuvata. Aurinko paistoi, lunta oli mukavasti ja intron kuvauspaikkakaan ei ollut huonoimmasta päästä, mutta kun pääsin sitten kotiin ja aloin editoida videota, huomasin, että puheääni kuuluu tosi hiljaa, mutta tuuli jytisee kuin viidakkorummut Kongossa. Eli, vaikka kameralla saisi kuvattua kuinka ”eeppistä videota” tahansa, ei oikein missään mainoksessa puhuta videon äänenlaadusta. Eikä mainoksissa koskaan kuulu ne äänet, joita videolla on, vaan ääniraudalla pauhaa jokin trendikkääksi kuviteltu poppibiisi.

Olisihan se pitänyt tietysti arvata ja valmistautua, mutta kun ei ihan joka vehkeeseen huvittaisi tuulisuojattuja erillisiä mikrofoneja hommata. Vaan tuon jytinän jälkeen hommasinkin sekä Goprohon pikku irtomikin ja puhelimeen sovitinjohdon, jolla pitäisi saada irtomikki liitettyä, ja molempiin mikkeihin oman tuulisuojansa. Pidän kissoistamme, eikä isäukon vanhaa susihattuakaan kehtaa leikellä, joten ne ns. karvaiset tuulisuojat ovat ihan keinokarvaa. Voihan tietysti olla, että Gopron elinkaari käy olemaan päässänsä, ja mikki on sen jälkeen turha, koska uudempiin malleihin se ei varmaankaan käy – ja miksi kävisikään, koska mieluumminhan valmistaja haluaa, että aina ostetaan uudet lisälaitteet uusiin kameroihin eikä käytetä aiempiin malleihin sopivia varusteita, sillä kuluttaa aina pitää. Argh.

Puhelimen lisäksi tuuliongelmasta kärsi myös Gopro, koska siinäkään ei ollut tuulisuojattua mikkiä vaan ihan kameran oma sisäinen mikki. Eikä Gopron mikki muutenkaan ole mikään suuntamikrofoni, joten selostuksen ääni oli myös siinä liian hiljainen. Yritin säätää ääntä editointiohjelman äänityökaluilla, jotka tavallaan auttoivat, mutta sitten, kun matalataajuinen tuulen jytinä oli leikattu pois, myös puheääni alkoi kuulostaa samalta kuin olisi purkkipuhelimen kautta nauhoitettu. Ei ei hyvältä.

Nyt tietysti joku kysyy, että miksi pitää tehdä niin vaikeaksi ja kuvata kahdella eri kameralla jos olisi selvinnyt vaikka tavallisella pienellä videokameralla. No siksi, koska halusin niin tehdä, jotta näen, onnistuuko. Mieluummin minä Gopron kanssa hankeen vajoan kuin järkkärin, varsinkin, kun itse kuvaan itseäni. Helppohan se on kikkailla, kun on kuvausryhmä heilumassa taustalla, ja itse ei tarvitse muuta kuin kävellä ja jauhaa jaskaa. Miten Lars Monsenkin saa homman näyttämään niin helpolta!

Jotteivät tekniset haasteet olisi rajoittuneet pelkästään kansainväliseen kuva- ja ääniyhteyteen, oli yhteysongelmia myös sykevyön ja puhelinsovelluksen kanssa. En ollut pitkään aikaan tarvinnut koko sykevyötä, joten en myöskään ollut ruvennut sen pariston vaihtoon. Olisi pitänyt, sillä sitten, kun olin jo maastossa ja valmiina lähtemään umpihankeen, puhelinpa ilmoitti, että ”yhteyttä sykevyöhön ei saada”. Tai ei se juuri noilla nimenomaisilla sanoilla sitä ilmoittanut, mutta eipähän vaan tullut syketietoa vyöstä sovellukselle. GPS-paikannus sentään toimi, mutta se taisikin sitten olla ainoa juttu, joka sinä päivänä toimi.

Menomatka tutun Mustikkavuoren päälle oli rekisteröitynyt kyllä sovellukseen, mutta kun pistin sen paussille mäen päällä, koska kuvaaminen ei hirveästi sykettä ja energiankulutusta nosta, oli koko hoito sitten jäänyt taukotilaan retken loppuosan ajaksi. Näin ollen puolet reissusta jäi piirtymättä kartalle, millä ei nyt sinällään ollut suurta väliä, koska tärkeimmät asiat, eli sykekäyrä ja energiankulutus jäivät kokonaan tallentamatta.

Jotta, kokeilenpahan sitten joskus toisen kerran uudestaan karvapohjamikrofonien kanssa ja muistan vaihtaa kaikkiin tarvittaviin vehkeisiin täydet akut ja paristot.