Ei yksi pääsky pesää tee – vai tekeekö?

Kevät on tulossa, vaikka vielä on lunta ja pakkasta. Ainakin toistaiseksi se on sieltä juhannukseen mennessä tullut. Keväällä linnut alkavat innostua pesimäpuuhiin, ja mustarastas virittelee huiluaan jo metsässä, vaikka on kylmää ja talvisen oloista. Pesimisestä puheen ollen, seuraavana pientä fläspäkkiä muutaman vuoden taakse. Tai oikeastaan kuuden vuoden, sillä tämä tapahtui jo vuonna 2016. Meillä kun on makuuhuoneen ikkuna sillä tavalla, että heti sen ulkopuolella on katon matala räystäs. Kerran päivänä toukokuisena ja aivan kesän korvalla katsoin ikkunasta, että mitähän ihme töhnää räystäslaudassa on. Se näytti ihan linnun siltä itseltään. Ajattelin, että ei siinä mitään; kyllähän tirpit sontii vähän kaikkialle, enkä sillä kertaa pähkinyt asiaa sen pidemmälle.

No, sitten seuraavana päivänä vilkaisin uudestaan ikkunasta ulos heti aamulla herättyäni. Samaan paikkaan pöllähtikin yllättäen pääskynen. Vähän kerrassaan linnun jätöksiltä näyttänyt läntti alkoi kasvaa korkeutta ja leveyttä, kun pääsky jaksoi vain sahata edestakaisin tarpeeksi monta kertaa mutapaakku nokassaan. Pesähän siitä oli tulossa! Saven ohella pesän kannettiin myös oksanpätkiä ja oljenkorsia vahvikkeeksi, sillä pelkän saven ja syljen seoksella ei pärjätä.

Jotta pääskysten pesintä onnistuisi, monen asian pitää osua kohdalleen. Yksi on se, että pesänrakennussavea täytyy olla tarjolla. Sitä löytyy yleensä sieltä, missä on vettä, eli ojanpenkoilta, rantamatalista ja lätäköiden ympäriltä. Mutta jos on kuiva vuosi, niin hankalapa on tarpeeksi kosteaa savea löytää, ja sellaisia kuivia kesiä on viime 10 vuoden aikana sattunut olemaan jo useampia. Pääskysten menestystä varjostaa muuttuvien ilmasto-olosuhteiden lisäksi myös hyönteisten väheneminen; kaikenlaiset hyttiset ja muut lentäväiset ovat tällaisten lintujen pääasiallista ravintoa, eikä poikasia ruokita pelkällä ilmalla ja hyvällä tahdolla.

Aluksi näytti siltä, että vain yksi lintu oli liikkeellä, mutta kun pesä edistyi, tuli avuksi toinenkin. Kyllä kodin rakentamiseen kaksi tarvitaan, myös pääskyillä. Pesästä kasvoi vähitellen ihan asiallisen näköinen ja kokoinen. Kun pesä oli valmis, se oli noin 30 senttiä pitkä, ja syvyyttä ehkä noin puolet siitä, joten sinne saisi hyvin mahtumaan kaikki munat, joita tuotannosta tulee. Haarapääskyn sanotaan munivat 4–7 munaa, mutta kaikki munat eivät välttämättä poikasiksi asti pääse – ja jos pääsevät, lintujen maailmassa heikoimmat poikaset saatetaan joko ängetä pois pesästä ennen aikojaan tai sitten ne eivät vain saa tarpeeksi ravintoa, sillä vain vahvimmat ja röyhkeimmät poikaset selviävät lentokykyisiksi asti. Eli siis ne, jotka surutta etuilevat snagarijonossa.

Luontoportin sivuilla sanotaan myös, että ”luultavasti vain naaras hautoo”. Otin valokuvia ihan koko vaiheesta pesänrakennuksen alusta poikasten lähtöön pesästä, joten jos jotakuta kiinnostaa tarkistaa, onko väittämässä perää, kuvat ovat saatavilla. Joka tapauksessa haudonta näytti sujuneen hyvin, sillä lopulta pesässä alkoi näkyä liikettä parin viikon päästä munimisesta. Seurasin touhua koko ajan ikkunan takaa, ja pesä oli vain käsivarren mitan päässä lasin toisella puolella. Yritin tehdä kaikkeni, etten olisi haitannut pesimäpuuhia millään tavoin, joten ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltään. Linnut eivät onneksi näyttäneet häiriytyvän, sillä pesintä onnistui loppuun asti, ja uudet pääskyset pääsivät onnellisesti pois pesästä sitten aikanaan.

Haarapääskyn sanotaan pesivän yleensä mm. ulkorakennusten katto-orsille eikä niinkään räystäiden alle, kuten räystäspääskyt tekevät. En osaa sanoa, miksi juuri meidän räystäämme alle sitten pesä väsättiin, mutta olipa ainutkertainen tilaisuus seurata pesintää alusta loppuun asti lähietäisyydeltä. Valokuvat ovat hieman hailakoita, kun otin ne lasin takaa ja teleobjektiivilla. Parempi kuitenkin niin, koska jos olisin aukonut ikkunaa kuvien takia, olisi voinut olla pesintä pielessä. Nyt se oli vain ikkunanpielessä.